Arinan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivillä
Lahdessa 7.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin kaikkiaan 17 työssään menestynyttä Ässäpäällikköä. Palkittujen päälliköiden joukossa olivat Linnanmaan Ravintolamaailman ravintolapäällikkö Maarit Ollonen ja Prisma Limingantullin myyntipäällikkö Petri Rissala.

Ässäpäällikkö-palkinnot jaettiin joka toinen vuosi järjestettävässä valtakunnallisessa S-ryhmän päällikköpäivässä, johon kokoontui tänä vuonna noin 1500 päällikköä S-ryhmän alueosuuskaupoista ja SOK-yhtymästä. Lahden messukeskuksessa vietetyssä S-päällikköpäivässä teemana oli tällä kertaa ”Johtamislupauksillamme kohti suorituskyvyn nostoa”.
Systemaattista tekemistä positiivisella fiiliksellä
Osuuskauppa Arinasta kaksi päällikköä palkittiin Ässäpäällikkö-tunnustuksella. Matkailu- ja ravitsemiskaupan puolelta palkittiin Oulusta Linnanmaan Ravintolamaailman ravintolapäällikkö Maarit Ollonen. Ravintolamaailmaan kuuluvat Presso-kahvila, Hesburger ja Pizza & Buffa -ravintola, joita Ollonen on luotsannut vuodesta 2017.
– Maarit osallistuu ja elää arkea yhdessä tiimin kanssa. S-ryhmän johtamislupaukset ”Uskallan, toteutan ja arvostan” toteutuvat Maaritin johtamisessa erinomaisesti. Hän käsittelee avoimesti ongelmatilanteet ja antaa rehellistä, rakentavaa palautetta auttaen työntekijöitä kehittymään. Maarit myös kuuntelee työntekijöiden näkemyksiä ja ideoita sekä huomioi upeasti henkilökunnan onnistumiset. Maarit tuo omassa toiminnassaan ja asenteessaan esiin sen, että asiakas on aina etusijalla. Hän haluaa jatkuvasti kehittää ja kehittyä, joten hän panostaa erityisesti henkilökunnan perehdyttämiseen, toimipaikan työ- ja asiakastyytyväisyyksiin sekä yhteistyöhön ketjun kanssa. Maaritin halu tehdä asioita joka kerta paremmin näkyy tuloslaskelman kaikilla riveillä ja häntä siivittää avoimuus, systemaattinen tekeminen ja positiivinen asenne, kertoo Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
Toinen Arinan palkittu Ässäpäällikkö on Oulun Prisma Limingantullin myyntipäällikkö Petri Rissala. Yli 30 vuotta Arinassa työskennellyt Rissala on johtanut Prisman päivittäistavarakaupan osastoa vuodesta 2009.
– Petri on innostava kehittäjä, joka saa työryhmältään kiitosta tasapuolisesta ja reilusta kohtelusta, joka luo positiivisen ja kannustavan ilmapiirin tiimin sisällä. Hänen lämmin suhtautumisensa työntekijöihin näkyy päivittäisessä toiminnassa vahvistaen Arinan arvojen toteutumista työporukan arjessa. Ihmisiä arvostava esimiestyö näyttäytyy myös erinomaisina tuloksina työtyytyväisyystutkimuksen johtamislupausindeksissä. Petrin tiimissä töitä tehdään huumoria unohtamatta mutta samaan aikaan katse tiukasti tavoitteissa. Prisman liikeidean tarkka toteuttaminen ja työtapojen jatkuva kehittäminen on kantanut Petrin ja tiiminsä päivittäistavarakaupan markkinaykköseksi. Voittavasta meiningistä huolimatta Petri etsii jatkuvasti keinoja kasvattaa kilpailukykyä ja uutta myyntipotentiaalia. Laadusta ei tingitä ja jokaisen päivän tärkein tavoite on erinomainen asiakaskokemus, toteaa Arinan marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso.
- Nyt palkitut esihenkilöt ovat loistavia esimerkkejä siitä, kuinka tavoitteellisuus ja tarkka tekeminen kulkevat käsikädessä hyvän johtamisen ja ihmisläheisen asenteen kanssa. Maaritille ja Petrille johtaminen esimerkin voimalla ja lämpimän tiimihengen luominen tulevat luonnostaan. Molemmilla heistä on takana jo pitkät työurat Arinalla ja heidän saavutuksensa arjessa sekä nyt saadut tunnustukset, ovat tulosta pitkäjänteisestä ja laadukkaasta työstä, joka on tehty suurella sydämellä eläen todeksi omat johtamislupauksemme, sanoo Arinan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Salonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Salonenhenkilöstö- ja viestintäjohtaja
Puh:+358 40 569 0980minna.l.salonen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Kemin Prismakeskus uudistuu – pitkään toivottu Ravintolamaailma avautuu syksyllä6.3.2025 13:27:43 EET | Tiedote
Kemin Prismakeskuksessa on aloitettu uudistustyöt, joiden avulla monipuolistetaan asiakkaille tarjottavia palveluita ja sujuvoitetaan asiointia. Uudistuksen myötä Prismakeskukseen avataan kemiläisten kauan toivoma Ravintolamaailma, Musti & Mirri sekä Silmäasema. Prismassa tehtävät muutostyöt mahdollistavat valikoiman laajentamisen noin 500 tuotteella. Investoinnin kokonaisarvo on noin 3 miljoonaa euroa.
Limingantullin Prismakeskuksen palvelut uudistuvat – sujuvampi asiointi helpottaa asiakkaiden arkea25.2.2025 09:49:27 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina vastaa asiakastoiveisiin uudistamalla Limingantullin Prismakeskusta. Kevään 2025 aikana kampaamohoitola Tälläämö muuttaa suurempiin tiloihin ensimmäiseen kerrokseen, ja Presso-kahvila saa oman rauhallisen asiakastilan. Tammikuun aikana Prismassa tehdyt muutostyöt mahdollistivat valikoiman laajentamisen noin 500 tuotteella.
Arinan vuosi 2024: Ennätysinvestoinneilla elinvoimaa ja työpaikkoja Pohjois-Suomeen13.2.2025 09:33:22 EET | Tiedote
"Vuonna 2024 teimme ennätysinvestoinnit toimipaikkoihin ja palveluihin sekä alensimme omaa myyntikatetta taataksemme asiakasomistajille entistä edullisemman ruokakorin. Haluan kiittää asiakasomistajiamme siitä luottamuksesta, jota olette osoittaneet meitä kohtaan valitsemalla arjessanne toimipaikkamme asiointiinne. Samoin lämmin kiitos kuuluu kaikille noin 3000 arinalaiselle sitoutumisesta ja työnteosta, sekä lukuisille yhteistyökumppaneillemme tuesta. Yhdessä teemme Pohjois-Suomesta paremman paikan elää. “Aito välittäminen yllättää” kiteyttää strategiamme ytimen ja tätä arinalaiset tekevät eläväksi arjen kohtaamisissa”, Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola kiittää.
Uusi S-market Pello avautuu torstaina 13.2.202510.2.2025 11:57:22 EET | Tiedote
Pellolaisten innolla odottama uusi ja uljas S-market avataan asiakkaille torstaina 13.2. klo 10. Energiatehokas myymälä tuo mukanaan merkittäviä parannuksia tuotevalikoimaan ja palveluihin sekä tarjoaa laajat aukioloajat. Pohjoissuomalaisten asiakasomistajien mahdollistama investointi on arvoltaan noin 5,7 M€.
Arina maksaa lähes 1,3 milj€ ylimääräisen tulospalkkion koko henkilökunnalle kiitoksena vuoden 2024 erinomaisesta tekemisestä6.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina kiittää koko henkilöstöä ylimääräisellä tulospalkkiolla. Ylimääräinen tulospalkkio on kiitos erinomaisesta tekemisestä ja onnistuneesta vuodesta 2024. Ylimääräisen palkkion piirissä ovat kaikki Osuuskauppa Arinan lähes 3000 työntekijää, johtoryhmää lukuun ottamatta. Palkkio maksetaan tehtyjen työtuntien suhteessa, ollen kokoaikaiselle työntekijälle 500 € ja keskimäärin noin 370 €.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme