Aluehallitusten puheenjohtajat: Hyvinvointialueet ovat ratkaisu – eivät ongelma
Suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin on kuulunut luottamus julkiseen valtaan. Sen perustana on myös julkisten toimijoiden keskinäinen rakentava, tarpeen mukaan kriittinenkin, mutta kuitenkin tosiasioihin perustuva vuoropuhelu.

Aluehallitusten puheenjohtajat kantavat suurta huolta kärjistyneestä keskusteluympäristöstä. Yleistä keskustelua luonnehtii hyvinvointialueiden syyllistäminen ja epäonnistuneeksi leimaaminen.
Keskustelussa esitetyt arviot hyvinvointialueista ovat irtautuneet monin osin tosiasioista ja perustuvat mielikuviin. Esimerkiksi luottamushenkilöiden määrä on kansallisesti vähentynyt eikä lisääntynyt uudistuksen myötä. Samalla päätöksenteko on aiempaa avoimempaa.
Hyvinvointialueet ovat ratkaisu, eivät ongelma. Uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii aikaa. Nyt on keskityttävä palveluiden sisällön ja toimintatapojen uudistamiseen, eikä uusiin hallinnon uudistuksiin. Spekulointi alueiden yhdistämisellä ei tuo ratkaisuja tähän tilanteeseen.
Kärkevän julkisen keskustelun vaikutukset näkyvät. Ihmisten luottamus terveydenhuoltoon on heikentynyt. Hyvinvointialueet ovat suuria työnantajia. Henkilöstö tekee merkityksellistä työtä. Syyttelevä julkinen keskustelu nakertaa henkilöstön motivaatiota ja julkisten työnantajien vetovoimaa.
Huono kierre pitää katkaista. Julkisten toimijoiden keskinäinen luottamus pitää palauttaa. Siksi aluehallitusten puheenjohtajat edellyttävät kaikilta toimijoilta rakentavaa vuorovaikutusta.
Julkisten toimijoiden välistä epäluottamusta ja kriisipuhetta lietsova ilmapiiri on haitallinen suomalaisen yhteiskunnan menestyksen, jopa kokonaisturvallisuuden kannalta. Kyse on myös Suomen kyvystä toimeenpanna vaativia, pitkäjänteisiä reformeja ja ylläpitää kriisinkestävyyttä.
Hyvinvointialueiden poliittiset päättäjät tekevät parhaansa kustannusten kasvun hillitsemiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ennen kuin sosiaaliset perusoikeudet ja julkisen talouden kantokyky saadaan tasapainoon.
Hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä on ihmisten luottamus siihen, että palveluita saa silloin kun on tarve ja hätä. Tätä me kaikki toimijat rakennamme yhdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tulevaisuuslautakunta päätti vammaispalvelulain mukaisten erityispalvelujen myöntämisen perusteista14.11.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta kokoontui 13.11. puheenjohtaja Matti Honkalan johdolla. Lautakunta päätti vammaispalvelulain mukaisten erityispalvelujen myöntämisen perusteista.
Uudet asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä laskutusjärjestelmä käyttöön Pohteella14.11.2025 12:50:04 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella otetaan vaiheittain käyttöön uudet, koko hyvinvointialueen yhteiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä laskutusjärjestelmä. Tavoitteena on yhdistää asiakas- ja potilastietojen hallinta, kirjaamisen käytännöt ja laskutusprosessi entistä sujuvammaksi.
Aluehallitus: vaativan asumisen uudisrakentaminen alkaa Peltolassa11.11.2025 14:38:43 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 11.11.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Peltolan vaativan asumisen uudisrakennuksen toteutusvaiheen. Osavuosikatsaus osoittaa, että talousarvion mukainen 37 miljoonan euron tulos on mahdollinen.
Liikkuva hammashoitola Pohdent liikkuu Merijärvellä, Alavieskassa ja Reisjärvellä11.11.2025 08:40:49 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen liikkuva hammashoitola Pohdent liikkuu jälleen Merijärvellä, Alavieskassa ja Reisjärvellä.
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen strategian ja pelastustoimen palvelutasopäätöksen sekä linjasi talousvalmistelua10.11.2025 15:46:15 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui 10.11.2025 puheenjohtaja Matti Sorosen johdolla. Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen strategian ja pelastustoimen palvelutasopäätöksen sekä linjasi vuosien 2026–2028 talousarvion ja -suunnitelman valmistelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme