Tarinoita Ylestä: Näin Kyproksen-matkalla keksitystä seurapelistä tuli kansan rakastama Elämäni Biisi: “Paras ohjelma, mitä oon koskaan tehnyt”
9.9.2024 12:29:10 EEST | Yleisradio Oy | Artikkeli
Lauantaina 7. syyskuuta alkoi kuudes kausi suositusta Elämäni Biisi -viihdeohjelmasta. Sen ideasta ja sisällöstä vastaava Petja Peltomaa, Ylen tuottaja Samu Reijonen ja juontaja Katja Ståhl kertovat kotimaisen musiikkiviihdeformaatin menestysreseptistä ja siitä, miten ohjelma on muotoutunut omanlaisekseen.

Elämäni Biisin tekijöillä on odottava tunnelma uuden tuotantokauden kynnyksellä. Viime syksynä jopa Tampereen areenalla vieraillut suosikkiohjelma lähtee kuudenteen tuotantokauteen kevyesti uudistuneena, mutta yhä tutuksi tulleeseen ja toimivaksi osoittautuneeseen ohjelmaformaattiin luottaen.
– On mukavaa, kun mukana on kaksi uutta artistia, Suvi Teräsniska ja Lauri Mikkola. Se luo aina uutuudenviehätystä, sisällöstä vastaava ohjaaja ja käsikirjoittaja Petja Peltomaa kertoo innostuneena.
Kalle Torniaisen johtamassa yhtyeessä nähdään ohjelmalle uusia kasvoja, kun Timo Kämäräinen taituroi house-bändin kitaran varressa. Ylen tuottajan Samu Reijosen mukaan tänäkin syksynä tullaan näkemään musiikillista ilotulitusta genrerajoja rikkoen.
– Mennään ihan heviklassikoista tietynlaisiin musikaaliyllätyksiin. Ei voi siis etukäteen tietää, mitä tulee kuulemaan, Reijonen vihjaa.

Ohjelman tekijäryhmä on pysynyt ohjelman aikana hyvin samanlaisena. Venla-palkinnoilla kahdesti ohjelman kautta palkittu juontaja Katja Ståhl odottaakin eniten sitä, että tuttu ryhmä kasautuu jälleen tekemään ohjelmaa koko lauantaipäiväksi Tampereen Mediapolikseen.
– A:sta Ö:hön se lauantaipäivä on vaan aivan huippu. Itse ohjelma on vain pieni osa koko kokonaisuutta: koko päivän odottelu, miettiminen ja taivastelu on ihan parasta, Ståhl mainitsee.
“Miten en itse saanut noin hyvää ideaa?”
Vuodesta 2019 alkaen Ylen lauantai-iltojen ohjelmistossa nähty vakiintunut musiikkiviihdeohjelma syntyi aikanaan huolellisen suunnittelutyön tuloksena. Ohjelman pilottiversiota hiottiin muutaman vuoden ajan siitä hetkestä alkaen, kun Peltomaa palasi kotiin Kyproksen-lomalta.

– Olimme lomalla pienessä kylässä, eikä siellä ollut oikein tekemistä. Istuimme hotellilla, kuuntelimme musiikkia, kerroimme tarinoita ja tällä tavoin tulimme keksineeksi seurapelin. Pelaaminen oli niin hauskaa, että pelasimme sitä useamman illan putkeen. Työskentelin tuolloin Yellow Film -tuotantoyhtiössä ja kun palasin Suomeen, kysyin, olisiko mahdollista, että tässä olisi uusi ohjelmaformaatti, Peltomaa kertaa idean syntymistä.
Katja Ståhl on ollut mukana ohjelman ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Juontaja muistaa hyvin hetket ohjelman alkuajoilta ja siitä, kun Yellow Filmiltä lähestyi pyynnöllä koekuvauksiin.
– En muista, kuka soitti, mutta se joku kuitenkin kertoi minulle päällisin puolin idean tästä ohjelmasta. Mä ajattelin jo siinä vaiheessa, että älyttömän hyvä idea, miten en ole itse saanut noin hyvää ideaa, Ståhl pohjustaa.
Koekuvauksissa Elämäni Biisiä pelattiin konttorissa ja Ståhlia ohjeistettiin olemaan mahdollisimman oma itsensä. Jo tuolla hetkellä hänelle avartui kuva siitä, kuinka hänelle on nyt löytynyt täysin oma paikka työuralla. Kaikki palaset loksahti kerralla kohdalleen ja näin syntyi Ståhlin sanojen mukaan “match made in heaven”.
– Mä ajattelin jo koekuvauksissa, että olipas luontaista tehdä tätä. Lähtiessä sanoin, että te ootte hulluja, jos ette ota mua tähän, Ståhl naurahtaa.
Pilottia testailtiin ja lopulta se lanseerattiin valmiiksi nauhoitetuin lähetyksin vuoden 2019 kesäiltoina. Pian hahmottui, että ohjelma täytyy saada suoriksi lähetyksiksi elävän yleisön eteen. Tällöin ohjeman tekijäkaartiin tuli mukaan Ylen tuottaja Samu Reijonen.
– Me olemme alusta asti uskoneet siihen, että ohjelmaidea tulee toimimaan isolle yleisölle. Suorat lähetykset mahdollistivat sen, että ohjelmaan tulee yhdessä elämisen tuntu mukaan.
“On tosi koskettavaa, että ihmiset rakastavat tätä ohjelmaa”
Nyt lähes miljoona suomalaista pelaa viikoittain yhdessä suosittua seurapeliä suorien lähetysten parissa. Musiikki ja siihen liittyvät tarinat tekevät ohjelmasta aidon ja rehellisen ilman teeskentelyjä. Ohjelma tuntuu katsojasta samaistuttavalta.
– Mun mielestä Elämäni Biisissä ydinjuttu on se, että se on totta. Se, mitä ihmiset kertoo siinä elämänsä biiseistä ei oo keksitty mitään tarkoitusta varten – eikä siinä yritetä miellyttää ketään kertomalla jotain, mitä joku haluaa kuulla. Ihmiset kertovat, mitä haluavat kertoa ja siihen on helppo samaistua, Ståhl perustelee.
Venla-palkinnon ohjelman sisältöohjauksesta voittanut Peltomaa komppaa Ståhlin sanoja. Laadukkaissa puitteissa upean bändin säestämänä vieraiden tarinat saavat kokonaisuuden kukoistamaan.
– On tosi koskettavaa, että ihmiset rakastavat tätä ohjelmaa. Että sitä odotetaan ja toivotaan, ettei se koskaan lopu, Peltomaa mainitsee kuulemastaan palautteestaan.
Reijosen mielestä ohjelman yllätyksellisyys tekee siitä kiinnostavan. Se voi näkyä esimerkiksi vieraiden kappalevalinnoissa ja tarinoissa niiden takana. Tällä tavoin musiikin sosiaalisella vaikutuksella on myös tärkeä merkitys.
– Jokaisella on jonkinlainen suhde musiikkiin ja biiseihin. Melkein kaikilla on jokin biisi, mikä on ehdottoman tärkeä. Tämä antaa samaistumiskohdan sille, että voi pohtia omaa suhdettaan musiikkiin ja samalla kuulee, miksi ja miten kappaleet ovat tärkeitä muille.
Kuudennella tuotantokaudella elämänsä biisin tulevat paljastamaan tunnettuja henkilöitä, kuten Toni Wirtanen, JVG, Maija-Liisa Peuhu, Sofi Oksanen, Paula Vesala ja Juha Mieto. Kymmenen livelähetyksen lisäksi Elämäni Biisin kuudennella kaudella toteutetaan kolme erikoisjaksoa.
– Tää on paras ohjelma, mitä mä oon koskaan tehnyt kaikilta osin, Ståhl sanoo.
Elämäni Biisi Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa lauantaisin klo 21 alkaen.
Tarinoita Ylestä -sarja taustoittaa ja kertoo Ylen monipuolisista osaajista, ohjelmista, kokeiluista ja työarjesta Ylessä. Lue lisää tarinoita Ylestä!
Avainsanat
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tässä Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaseloste.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Nepot-dokumenttisarjassa oikeiden nepobabyjen omaa elämää19.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Millaista on olla tunnettujen vanhempien lapsi? Nepot-sarja Yle Areenassa 8.6.
Lindas och Petes framgång satte fyr på finländarna – lördagens Eurovisionsfinal nådde över 2,6 miljoner tittare på Yle TV117.5.2026 11:30:23 EEST | Pressmeddelande
Liekinheitin tog världen med storm och samlade finländarna framför skärmarna.
Liekinheittimen menestys sytytti suomalaisia – Euroviisujen finaali tavoitti lauantaina yli 2,6 miljoonaa katsojaa Yle TV1:ssä17.5.2026 11:30:23 EEST | Tiedote
Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen maailmanvalloitus keräsi suomalaiset ruutujen äärelle.
Bulgarien vann Eurovisionen – Finlands Linda Lampenius och Pete Parkkonen placerade sig på 6:e plats17.5.2026 02:13:06 EEST | Pressmeddelande
Eurovisionsfinalen avgjordes i dag i Wien, Österrike. Finlands representanter Linda Lampenius och Pete Parkkonen placerade sig på 6:e plats med låten Liekinheitin. Duon fick totalt 279 poäng i finalen, medan vinnaren fick 516 poäng.
Bulgaria voitti Euroviisut – Suomen Linda Lampenius ja Pete Parkkonen sijoittuivat sijalle 617.5.2026 02:13:06 EEST | Tiedote
Euroviisujen finaali kisattiin tänään Itävallan Wienissä. Suomen edustajat Linda Lampenius ja Pete Parkkonen sijoittuivat sijalle 6 kappaleellaan Liekinheitin. Kaksikko sai finaalissa yhteensä 279 pistettä voittajan pistemäärän ollessa 516.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme