Helsinki selvittää kaupunkilaisten kokemuksia liikenneturvallisuudesta
9.9.2024 12:01:19 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupungin, VTT:n ja Forum Viriumin toteuttama liikenneturvallisuutta edistävä tutkimushanke selvittää kaupunkilaisten ja kaupungissa vierailevien kokemuksia liikenneturvallisuudesta ja liikenteen vaaranpaikoista. Kyselyyn voi vastata 6. lokakuuta asti.

Helsingin liikenteessä on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut vuosittain keskimäärin kuusi henkilöä ja loukkaantunut noin 340 henkilöä poliisin tietoon tulleissa onnettomuuksissa. Kaikki liikenneonnettomuudet eivät kuitenkaan tule poliisin tietoon, joten loukkaantumisia tapahtuu todellisuudessa enemmän. Liikenneturvallisuutta parantamalla vähennetään ihmisille onnettomuuksista aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.
Liikenneturvallisuuden parantaminen kaupungin keskeinen tavoite
Helsingin liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmassa 2022–2026 tavoitteeksi on asetettu puolittaa liikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tasosta.
Helsinkiläisten kokemukset liikenneturvallisuudesta ovat erityisen tärkeitä, minkä vuoksi aiheesta on avattu kysely asukkaille. Asukkailta toivotaan näkemyksiä liikenneturvallisuudesta ja liikenteen vaaranpaikoista riippumatta missä päin Helsinkiä asuu, millä tavoin liikkuu tai minkä ikäinen on. Myös kaupungissa vierailevat voivat vastata kyselyyn.
Kyselyssä kysytään muun muassa karttapohjaisia kysymyksiä liikenneturvallisuuden kannalta hankalista paikoista tai kohteista, joissa on joutunut liikenneonnettomuuteen tai vaaratilanteeseen.
Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Saatuja vastauksia käytetään liikenneturvallisuuden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia analysoidaan ja hyödynnetään myös ELABORATOR-hankkeessa, joka edistää turvallista, osallistavaa ja kestävää liikkumista kaupungissa. Hanke saa rahoituksensa Euroopan unionin Horizon Europe -tutkimusrahoitusohjelmasta, ja Helsingin osalta hanketta toteuttavat Forum Virium Helsinki ja VTT.
Kyselyyn voi vastata sunnuntaihin 6.10.2024 asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Roni Utriainen
liikenneinsinööri
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala
puh. 040 825 6330
roni.utriainen@hel.fi
Merja Penttinen
johtava tutkija
Teknologian tutkimuskeskus VTT
puh. 040 554 6826
merja.penttinen@vtt.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Korsningen vid Tavastvägen mellan de fyra stadsdelarna planeras att byggas om20.3.2026 09:40:45 EET | Pressmeddelande
En ändring av detaljplanen inleds i anslutningsområdet Tavastvägen, Hermanstads strandväg och Gustav Vasas väg. Planen för Tavast tull gör det möjligt att bygga snabbspårvägen Vik–Malm och förbättrar gång- och cykelförhållandena. Samtidigt utreds möjligheten att ändra kvarteret i planeringsområdet till bostäder.
Hämeentien neljän kaupunginosan risteys suunnitellaan uusiksi20.3.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hämeentien, Hermannin rantatien ja Kustaa Vaasan tien liittymäalueella käynnistyy asemakaavan muutos. Hämeentullin suunnitelma mahdollistaa Viikin-Malmin raitiotien toteuttamisen ja parantaa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Samalla selvitetään suunnittelualueella sijaitsevan korttelin muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme