Vihreiden Hanna Holopainen: Suomi jää Euroopan kummajaismaaksi, jos se ei kiellä turkistarhausta
9.9.2024 12:27:13 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Holopaisen mielestä Suomella on nyt tuhannen taalan paikka lopettaa turkistarhaus. Epäeettinen ja kannattamaton ala syö suomalaisten veronmaksajien rahoja ja ylläpitää eläinten kaltoinkohtelua. “Turkistarhaus historiaan” kansalaisaloite luovutetaan eduskunnalle tänään 9.9.2024 klo 14.15.

Aloite keräsi yhteensä 102 600 kannatusilmoitusta kansalaisaloite.fi verkkopalvelussa. Suomi on yksi Euroopan harvoja maita, missä turkistarhaus on yhä sallittua.
– Haluan kiittää kansalaisaloitteen tekijöitä ja kaikkia allekirjoittajia. Kansalaisaloite turkistarhauksen lopettamiseksi keräsi eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta vain yhden päivän aikana. Tämä kertoo suomalaisten vankasta halusta lopettaa turkistarhaus Suomessa. Kyselyjen mukaan enemmistö suomalaisista vastustaa turkistarhausta nykymuodossa. Toivon, että tämä kansan tahtotila kuullaan ja ymmärretään myös eduskunnassa,” sanoo kansanedustaja Hanna Holopainen.
– Suomi on jäänyt Euroopan kummajaismaaksi, jossa edelleen jatketaan kettujen ja minkkien epäinhimillistä häkkikasvatusta. Hiljattain tulleen uutisen mukaan Suomi aikoo hakea poikkeuslupaa minkin tarhaamiselle Suomessa. Samoin tehtiin vuonna 2018, jolloin Suomi neuvotteli itselleen EU:lta poikkeusluvan haitalliseksi vieraslajiksi listatun supikoiran tarhaamiselle,” kertoo Holopainen.
Holopaisen mukaan suunnan pitäisi olla päinvastainen. Ruotsin hallitus esimerkiksi tukee turkistarhauksen alasajoa. Ruotsin jäljellä olevat yhdeksän turkistarhaa suljetaan todennäköisesti tämän vuoden aikana valtion tukiohjelman avulla.
– Turkistarhaus ei ole eettistä, kestävää eikä taloudellisesti kannattavaa. Alan kannattavuus on ollut jo pitkään laskussa. Turkistarhaus tulee joka tapauksessa jäämään historiaan, eikä ole reilua tarhaajiakaan kohtaan tekohengittää kannattamatonta alaa. Olisi korkea aika rakentaa turkistarhaajille kestävä polku siirtyä muihin elinkeinoihin, eläkkeelle ja kouluttautua uudelleen, jotta kukaan ei putoa tyhjän päälle,” päättää Holopainen.
Holopainen on myös jättänyt lakialoitteen turkistarhauksen lopettamiseksi Suomessa. Lakialoitteen käsittely on kesken eduskunnassa.
Yhteyshenkilöt
Hanna HolopainenKansanedustaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Diarra: ”Ei Suomen pitänyt olla maa, jossa leikkauksesta kieltäydytään rahan takia”14.10.2026 09:47:46 EEST | Tiedote
Hallitus esittää erikoissairaanhoitoon uutta leikkaus- ja toimenpidemaksua, joka olisi enintään 264,10 euroa ja peritään hoitopäivämaksun lisäksi. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan jo nykyiset maksut saavat pienituloisia ja sairaita perumaan ja siirtämään tarpeellisia leikkauksia.
Vihreiden Virta: Orpon viisi prosenttia on osalle suomalaisista paljon enemmän13.10.2026 15:04:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa, että vaikka pääministeri Orpo kuinka yrittäisi vähätellä kokoomuksen leikkauspolitiikan vaikutuksia pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja suomalaisten arkeen, leikkaukset eivät jakaudu tasaisesti.
Hyrkkö vaatii Orpolta suomalaisen mediakentän puolustamista: ”Hallitus pelasti Valmet Automotiven, mutta pesee kätensä STT:stä”13.10.2026 14:09:14 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö on pettynyt pääministerin ponnettomaan mediapolitiikkaan. Pääministeri kommentoi STT:n tilannetta ja kokoomuksen ehdottamia Yle-leikkauksia Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa tiistaina.
Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä13.10.2026 11:44:08 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.
Virta Orpolle: Suomen tulevaisuutta ei voi rakentaa fossiiliriippuvuuden varaan – kyse on myös kansallisesta turvallisuudesta10.10.2026 13:09:09 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta kunnianhimoisempaa otetta Suomen talouden, energiariippumattomuuden ja kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen. Virran mukaan maailman viimeaikaiset tapahtumat osoittavat, miksi fossiilisista polttoaineista irtautuminen on paitsi ilmastoteko, myös välttämätöntä Suomen turvallisuudelle ja ihmisten toimeentulolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme