Danske Bankin sijoitusnäkemys: Varaudu markkinoiden kuohuntaan
Sijoittajilla on edessä kohonneen epävarmuuden ajanjakso, jolloin näemme aiempaa harvemmin positiivisia yllätyksiä talousluvuissa. Nyt on erityisen tärkeää huolehtia sijoitusten riittävästä hajautuksesta, toteaa Danske Bank sijoitusnäkemyksessään.
Danske Bank näkee useita mahdollisia riskitekijöitä osakemarkkinoiden kehitykselle, ja tämän vuoksi pankki on päivittänyt sijoitusnäkemystään ja muuttanut painotuksia osakkeiden ja korkosijoitusten välillä.
Taantumapelot voivat johtaa lisääntyneeseen kurssiheiluntaan, eivätkä hyvätkään talousluvut välttämättä tue osakkeiden kehitystä merkittävästi. Tuloskasvuodotukset ovat myös melko korkeat. Heikommat talousluvut ja lisääntynyt kurssiheilunta edellyttävät tasapainoisempaa painotusta osakkeiden ja korkojen välillä.
"Sijoittaja seilaa nyt aiempaa tuulisemmilla markkinoilla, ja on aika vähentää hieman riskejä. Hyvä riskien hajauttaminen on aina tärkeää, ja tästä tuli erityisen ilmeistä, kun osakkeet laskivat elokuun alussa maailmanlaajuisesti merkittävästi lisääntyneiden taantumapelkojen vuoksi. Samaan aikaan kuitenkin markkinakorkojen lasku johti korkeampiin joukkovelkakirjojen hintoihin, mikä auttoi vähentämään tappioita hyvin hajautetussa salkussa. Joukkovelkakirjat voivat siis vakauttaa salkkua markkinamyllerryksen aikana, ja nykyisellä korkotasolla ne myös tarjoavat kohtuullisen hyvää juoksevaa tuottoa kuponkikorkojen maksun myötä. Näemme lähitulevaisuudessa jonkin verran mahdollista vastatuulta osakkeiden kehitykselle, ja tämän vuoksi teemme muutoksen osakkeiden ja korkosijoitusten välisessä painotuksessamme", toteaa Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.
Laskemme osakkeet neutraaliin painoon
Heikommat makrotalousluvut voivat johtaa kasvaneeseen vastatuuleen osakkeille, ja on olemassa useita muita mahdollisia haasteita. Danske Bank suosittelee nyt sijoittajille neutraalia painoa osakkeissa sen jälkeen, kun pankki on pitkään suositellut ylipainoa. Neutraali paino tarkoittaa sitä, että suosittelemme nyt sijoittajia pitämään saman osakkeiden osuuden salkuissaan, jonka he odottavat pitävänsä pitkällä aikavälillä, kun olemme tähän mennessä suositelleet hieman suurempaa osakeosuutta.
Nostimme joukkovelkakirjat neutraaliin painoon
Samoin pankki suosittelee nyt myös neutraalia painotusta joukkovelkakirjoissa sen jälkeen, kun olemme suositelleet sijoittajille jo pidemmän aikaa joukkovelkakirjojen alipainotusta. Vaikka odotammekin alhaisempia ohjauskorkoja, odotamme pitkän aikavälin markkinakorkojen nousevan hieman 6–12 kuukauden aikana. Siksi suosittelemme varovaisempaa lähestymistapaa pitkän juoksuajan joukkovelkakirjoihin, joiden arvot laskevat, jos pitkän aikavälin markkinakorot nousevat. Sen sijaan suosimme lyhyen ja keskipitkän aikavälin joukkovelkakirjoja.
Eurooppalaiset osakkeet voivat yllättää positiivisesti
Euroopan teollisuussektori ei ole vielä päässyt vauhtiin odotetulla tavalla, ja Euroopan talouden tunnusluvut ovat yllättäneet negatiivisesti. Pääsääntöisesti tämä on huono uutinen eurooppalaisille osakemarkkinoille, joilta löytyy paljon syklisiä osakkeita – eli sellaisten yritysten osakkeita, jotka ovat suhteellisen riippuvaisia talouden kasvuvauhdista.
Toisaalta Euroopan talouden kasvuodotukset ovat tähän mennessä laskeneet niin paljon, että pienistäkin positiivisista yllätyksistä voi tulla eurooppalaisten osakkeiden kurssinousua tukeva voima. Alhaiset odotukset korostuvat myös siinä, että eurooppalaiset osakkeet ovat tällä hetkellä historiallisen halpoja yhdysvaltalaisiin osakkeisiin verrattuna (P/E-luvulla mitattuna). Eurooppalaiset yhtiöt tarjoavat osakkeenomistajille keskimäärin huomattavasti parempaa osinkotuottoa kuin yhdysvaltalaiset yhtiöt, ja alhaisemmat korot voivat tehdä osinko-osakkeista houkuttelevampia.
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kaisa KivipeltoSenioristrategi
Puh:050 434 6230kaisa.kivipelto@danskebank.fiKuvat

Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Taloudellinen mielenrauha: yli puolet suomalaisista huolehtii rahojen riittävyydestä kuukausittain31.7.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellisessa mielenrauhassa on tapahtunut käänne parempaan. Silti edelleen reilusti yli puolet suomalaisista murehtii rahojen riittävyydestä vähintään kuukausittain, käy ilmi Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksesta. Suomalaiset murehtivat raha-asioistaan pohjoismaisia naapureitaan enemmän.
Taloudellinen mielenrauha: huono työmarkkina lisää nuorten ja opiskelijoiden taloushuolia8.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret koulutetut kaupunkilaiset murehtivat aiempaa enemmän taloudestaan. Tämä käy ilmi Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksesta. Opiskelijoiden taloudellinen mielenrauha parani hieman.
Sijoituskatsaus: Eurooppa on sijoitusmaailman kuuma piste18.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Puolustusteollisuus on noussut sijoitusmaailman megatrendiksi. Danske Bankin suomalaisasiakkaiden netto-ostetuin saksalaisosake viime keväänä oli Rheinmetall.
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kääntyi hienoiseen nousuun17.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan suomalaisten taloudellisessa mielenrauhassa on tapahtunut käänne parempaan. Suomalaiset luottavat entistä enemmän omaan taloudelliseen tilanteeseensa sekä murehtivat aiempaa vähemmän omista tuloistaan.
Kutsu mediatilaisuuteen: Danske Bank julkistaa Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen tulokset6.6.2025 08:19:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on ollut läpi tutkimushistorian Pohjoismaiden alhaisin. Tuoreet tutkimustulokset kuitenkin väläyttävät valoa tunnelin päässä – onko suomalaisten luotto omaan talouteensa vihdoin vahvistumassa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme