Kokeilevia ja leikkisiä teoksia Kandinäyttelyssä
Kandinäyttely 2024 kokoaa yhteen 24:n Kuvataideakatemian opiskelijan teokset, jotka valtaavat Mylly-rakennuksen ensimmäisen kerroksen 13.9.–6.10. Näyttelyssä nähdään kokeilevia, leikkisiä ja uskaliaita teoksia maalauksen, taidegrafiikan, kuvanveiston ja tila-aikataiteiden opetusalueilta.

Kuvataiteen kandidaateiksi valmistuvien nuorten taiteilijoiden teoksissa on leikkisyyttä ja kokeilevuutta, eikä arkojakaan aiheita kaihdeta. Niin esillepanoissa, sisällöissä kuin tekniikoissa on yllätyksellisyyttä. Tiloihin on installoitu erilaisin materiaalein valmistettuja maalauksia, taidegrafiikkaa, ääntä, sanoja, veistoksia, liikkuvaa ja pysäytettyä kuvaa. Näyttelyn osana on myös performatiivisia teoksia. Tekniikoiden monimuotoisuus ja teosten omintakeisuus on näyttelyn voimavara, saaden teokset keskustelemaan toistensa kanssa.
”Teoksissa erityisen hienoa on arkojen ja henkilökohtaistenkin aiheiden esiin tuominen hienovaraisella tavalla, esillepanon ja visuaalisten keinojen kautta. Esimerkiksi ruumiillisuuden teemaa käsitellään persoonallisesti, leikkisästi ja uskaliaastikin”, kertoo näyttelyn kuraattori, lehtori Marika Orenius.
Vuosittaiseen Kandinäyttelyyn osallistuu kuvataiteen kandidaatin tutkintoaan viimeisteleviä opiskelijoita Taideyliopiston Kuvataideakatemian kaikilta opetusalueilta: maalaus, kuvanveisto, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet. Yhteistä teemaa näyttelyllä ei ole – kukin osallistuja esittää kandidaatin opinnäytteensä taiteellisen osan omaa taiteellista ajatteluaan seuraten.
Taiteilijat
Irini Arana, Erkki Huilla, Sini Ilves, Ville Karlsson, Matilda Keränen, Otto Koskelo, Paavo Kärki, Anastasiia Lapteva, Diana Luganski, Lasse Määttä, nauthey / anundi-nousiainen, Aino Raatikainen, Mirella Salo, Viktor Sundman, Aino Tillonen, Luumu Tursas, Jaakko Uljas, Olli Valkola, Iida Valmé, Emppu Veinola, Eva Volmerson, Sofia Vuorenmaa, Minja Yletyinen, Anne Yli-Ikkelä
Tutustu taiteilijoihin Kandinäyttelyn verkkosivulla.
Lataa näyttelyn lehdistökuvat (kansio päivittyy).
Julkaisu
Julkaisu Halki – Tekstejä taiteellisista prosesseista kokoaa yhteen Kuvataideakatemian Nykytaiteen historian ja teorian kandidaattiohjelman opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä, jotka ovat syntyneet keväällä 2024 käydyistä keskusteluista Kandinäyttelyn taiteilijoiden kanssa. Julkaisu on kokoelma moninaisia lähestymistapoja taideteoksista ja niitä edeltävistä prosesseista kirjoittamiseen. Se avaa sanoin taiteellisia prosesseja niiden keskeltä; vaiheilta, kun teokset elävät vasta luonnoksina, aihioina tai ehdotelmina. Linkki digitaaliseen julkaisuun päivittyy verkkosivuille näyttelyn auettua.
Kandinäyttely 2024, 13.9.–6.10. Kuva/Tila ja muut Mylly-rakennuksen 1. kerroksen tilat, Sörnäisten rantatie 19, 00530 Helsinki. Avajaiset 12.9. klo 17–19. Avoinna ti–su 11–18. Vapaa pääsy. Uniarts.fi/kuva-tila, IG @kuvatila.uniarts.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stella SironenViestinnän suunnittelijaTaideyliopiston Kuvataideakatemia
Puh:050 3251 358stella.sironen@uniarts.fiLinkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Iiu Susiraja, Jimmy López ja Noora Dadu ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 202511.9.2025 16:29:20 EEST | Tiedote
Vuoden alumnit ovat Taideyliopistosta valmistuneita taiteilijoita ja esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Hallituksen lakiesitys pakottaisi taideopiskelijat kohtuuttomiin valintoihin9.9.2025 14:52:38 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen luonnokseen niin sanotusta yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Yliopiston mukaan esitys voi pahimmillaan heikentää nuorten mahdollisuuksia kouluttautua monipuolisesti ja murentaa kulttuurialan koulutusekosysteemiä.
”Oppimista koko keholla” – Maalahdessa tuodaan esittävät taiteet osaksi koulua ja sillä on vaikuttavia tuloksia3.9.2025 11:12:56 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu koordinoi taidekasvatushanketta, jossa tutkitaan esittävien taiteiden tuomista osaksi peruskoulun ja esikoulun opetusta. Kokeilun pohjalta syntyy luonnos siitä, millainen olisi esittävien taiteiden opetussuunnitelma, jos sillä olisi paikka kouluissa kuvataiteen ja musiikin rinnalla.
Kuulokäytävä-teos kutsuu kokemaan taidetta arjessa – esillä Helsingin keskustassa syyskuussa2.9.2025 13:05:12 EEST | Tiedote
Osallistava Kuulokäytävä-teos on osa Jari Kohon Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun tekeillä olevaa väitöstutkimusta. Ekologista äänitaidetta tutkiva teos on esillä ja ohikulkijoiden koettavissa Ylvan omistaman Hansatalon Hansakäytävässä koko syyskuun 2025 ajan.
Äänitaiteilija Tarek Atoui luennoi improvisaatiosta ja kutsuu yleisönkin osallistumaan2.9.2025 08:55:51 EEST | Tiedote
Tarek Atoui pitää suositun Saastamoinen Keynote -yleisöluennon Tanssin talossa keskiviikkona 17. syyskuuta 2025. Luennossaan Atoui tarjoaa laajan katsauksen improvisaatioon. Luennolle on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme