Uusia perhehoitajia tarvitaan Pohteen alueella
10.9.2024 09:05:23 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on mukana Perhehoitoliiton valtakunnallisessa Ajoissa kotiin -kampanjassa 9.–22.9.2024 ja muistuttaa perhehoidon mahdollisuuksista. Pohde valmentaa jatkuvasti perhehoitajia eri-ikäisille lapsille, ikäihmisille ja vammaisille henkilöille.

Perhehoitoa tarvitaan, kun lapsi tai nuori ei voi asua omassa kodissaan, kun kehitysvammainen tai vammainen lapsi tai aikuinen tarvitsee tukea arkeen tai kun ikäihminen ei enää voi asua täysin itsenäisesti.
Perhehoitajana voivat toimia perheet, jotka pystyvät oman vakaan elämäntilanteensa ansiosta olemaan avuksi tukea tarvitseville. Pohteen alueella on yhteensä yli 400 perhehoitajaa.
Lastensuojelun perhehoito tapahtuu perhehoitajan kotona. Lapsi voi olla sijoitettuna sijaisvanhempien luokse pitkäaikaisesti tai lyhytaikaisesti. Ikäihmisten ja vammaisten perhehoidossa hoidettava voi olla hoidossa esimerkiksi osan päivästä tai ympärivuorokautisesti, ja perhehoito voi tapahtua joko perhehoitajan kotona tai hoidettavan kotona. Lyhytaikainen perhehoito tukee ikäihmisten ja vammaisten kotona asumista ja mahdollistaa myös omaishoitajan lakisääteiset vapaat.
Sijaisvanhemmuus on jaettua vanhemmuutta
Perhehoitajilta edellytetään ennakkovalmennuksen käymistä. Valmennus on osallistujille maksuton. Osallistuminen ei sido ryhtymään perhehoitajaksi, vaan valmennuksessa voi pohtia omia valmiuksia tehtävään.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Perhehoidon keskus järjestää säännöllisesti perhehoitajien ennakkovalmennuksia, joihin voi hakea mukaan ottamalla yhteyttä Perhehoidon keskukseen tai lähettämällä verkkosivuilta löytyvän esitietolomakkeen Perhehoidon keskukseen.
Perhehoidon keskus tukee perhehoitajia monipuolisesti myös valmennuksen jälkeen tarjoamalla esimerkiksi työnohjausta, mentorointia ja tukea kotiin.
Kempeleläinen Marjo Kreivi on yli kymmenen vuoden ajan toiminut lastensuojelun perhehoitajana eli sijaisvanhempana lapsille, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua biologisten vanhempiensa luona. Kreivi pitää Perhehoidon keskukselta saamaansa tukea tärkeänä ja on myös itse toiminut ennakkovalmentajana ja vertaistukihenkilönä toisille perhehoitajille.
– Perhehoitajuus on parhaimmillaan jaettua vanhemmuutta, hän toteaa.
Kuuntele Marjo Kreivin haastattelu
Pohdelaisen askelissa -podcast: Perhehoitajana lastensuojelussa
Lue lisää
Perhehoidon keskus (Pohde.fi)
Perhehoito (Pohde.fi)
Ajoissa kotiin -kampanja (Perhehoitoliitto.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu HiltunenLastensuojelun sosiaalityöntekijäPerhehoidon keskus, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 318 5000satu.hiltunen@pohde.fiArja PulliIkäihmisten ja vammaisten perhehoidon ohjaajaPerhehoidon keskus, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 652 6759arja.pulli@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde käynnistää yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseksi9.6.2026 16:00:05 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus päätti aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut muuttuneen taloustilanteen vuoksi. Sopeutustoimien tavoitteena on vähentää henkilöstökuluja arviolta noin 30 miljoonalla eurolla vuonna 2027. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos hyväksyttiin – avoin tilaisuus 9.6. kello 175.6.2026 15:04:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi lisäkokouksessaan 5.6.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen. Lautakunta käsitteli asian uudelleen aiemmassa käsittelyssä tapahtuneen menettelyvirheen takia.
Pohde järjestää infotilaisuuden kahdesta omaishoidon tuen vapaan palvelusetelistä5.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön kaksi omaishoidon tuen vapaan palveluseteliä lokakuussa ja järjestää nitä koskevan infotilaisuuden 24.8.2026 etäyhteydellä.
Pohde järjestää infotilaisuuden siivouspalvelun palvelusetelin käyttöönotosta elokuussa5.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön siivouspalvelun palvelusetelin lokakuussa ja järjestää sitä koskevan infotilaisuuden 25.8.2026 etäyhteydellä
Sairaan hyvää taidetta -näyttely avautuu tänään Pikigalleriassa4.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde avaa harvinaisen taidenäyttelyn Pikigalleriassa Oulussa torstaina 4. kesäkuuta. Näyttely tarjoaa kurkistuksen Pohteen merkittävään taidekokoelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme