Aluehallitusten puheenjohtajat: Hyvinvointialueet ovat ratkaisu – eivät ongelma
10.9.2024 14:57:10 EEST | Oma Häme | Tiedote
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajien yhteinen kannanotto kokouksestaan 5.–6.9.2024. Päivitetty 9.9.2024.

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin on kuulunut luottamus julkiseen valtaan. Sen perustana on myös julkisten toimijoiden keskinäinen rakentava, tarpeen mukaan kriittinenkin mutta kuitenkin tosiasioihin perustuva vuoropuhelu.
Aluehallitusten puheenjohtajat kantavat suurta huolta kärjistyneestä keskusteluympäristöstä. Yleistä keskustelua luonnehtii hyvinvointialueiden syyllistäminen ja epäonnistuneeksi leimaaminen.
Keskustelussa esitetyt arviot hyvinvointialueista ovat irtautuneet monin osin tosiasioista ja perustuvat mielikuviin. Esimerkiksi luottamushenkilöiden määrä on kansallisesti vähentynyt eikä lisääntynyt uudistuksen myötä. Samalla päätöksenteko on aiempaa avoimempaa.
Hyvinvointialueet ovat ratkaisu, ei ongelma. Uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii aikaa. Nyt on keskityttävä palveluiden sisällön ja toimintatapojen uudistamiseen, eikä uusiin hallinnon uudistuksiin. Spekulointi alueiden yhdistämisellä ei tuo ratkaisuja tähän tilanteeseen.
Kärkevän julkisen keskustelun vaikutukset näkyvät. Ihmisten luottamus terveydenhuoltoon on heikentynyt. Hyvinvointialueet ovat suuria työnantajia. Henkilöstö tekee merkityksellistä työtä. Syyttelevä julkinen keskustelu nakertaa henkilöstön motivaatiota ja julkisten työnantajien vetovoimaa.
Huono kierre pitää katkaista. Julkisten toimijoiden keskinäinen luottamus pitää palauttaa. Siksi aluehallitusten puheenjohtajat edellyttävät kaikilta toimijoilta rakentavaa vuorovaikutusta.
Julkisten toimijoiden välistä epäluottamusta ja kriisipuhetta lietsova ilmapiiri on haitallinen suomalaisen yhteiskunnan menestyksen, jopa kokonaisturvallisuuden kannalta. Kyse on myös Suomen kyvystä toimeenpanna vaativia, pitkäjänteisiä reformeja ja ylläpitää kriisinkestävyyttä.
Hyvinvointialueiden poliittiset päättäjät tekevät parhaansa kustannusten kasvun hillitsemiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ennen kuin sosiaaliset perusoikeudet ja julkisen talouden kantokyky saadaan tasapainoon.
Hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä on ihmisten luottamus siihen, että palveluita saa silloin kun on tarve ja hätä. Tätä me kaikki toimijat rakennamme yhdessä.
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat
Yhteyshenkilöt
Kaisa LepolaKanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja
Puh:0505925868Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Sosiaali- ja perhepalveluita muuttaa Viipurintien sote-keskukseen lokakuun alussa25.9.2026 12:14:29 EEST | Uutinen
Useita Oma Hämeen sosiaali- ja perhepalveluja muuttaa lokakuun alussa Viipurintien sote-keskukseen Hämeenlinnassa. Palvelut aloittavat uusissa tiloissa lokakuun puoliväliin mennessä. Viipurintien sote-keskukseen kootaan syksyn aikana aiempaa enemmän sosiaali- ja terveyspalveluja. Sosiaalipalveluja kootaan erityisesti G-taloon, jonne muuttaa yksiköitä Talaskujalta, Turuntieltä ja Kumppanuustalolta. Talaskujalta Viipurintielle muuttavat lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuolto sekä lapsiperheiden palveluohjaus. Turuntieltä Viipurintielle muuttavat lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö, nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden Oma Voima -palvelu, aikuissosiaalityön palvelut sekä kotoutumista ja työllistymistä edistävät palvelut. Lisäksi perhekeskuksen Oma Suunta -vastaanotto siirtyy Viipurintien A-talosta G-taloon. Kumppanuustalon toiminnoista kuntouttava työtoiminta siirtyy Viipurintielle. Talousneuvola puolestaan siirtyy väliaikaisesti Poltinahon seurakuntatalolle (Turuntie 34, Hämeenlin
Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus avautuu Oma Hämeessä 22. lokakuuta24.9.2026 14:30:56 EEST | Tiedote
Rokotukset alkavat viikolla 44.
Pysäköinti muuttuu maksulliseksi Viipurintien sote-keskuksessa Hämeenlinnassa 1. lokakuuta23.9.2026 15:32:00 EEST | Uutinen
Viipurintien sote-keskuksen asiakas- ja henkilöstöpysäköinti muuttuu maksulliseksi torstaina 1. lokakuuta. Ahveniston sairaalassa ja vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa pysköinti on ollut maksullista keväästä saakka. Pysäköinti on maksullista joka päivä kello 8–20, myös viikonloppuisin. Ensimmäisen maksuttoman 30 minuutin jälkeen pysäköinti maksaa 1,50 euroa alkavalta tunnilta. Pysäköinnin enimmäishinta on 9 euroa vuorokaudessa. Yöllä kello 20–8 pysäköinti on maksutonta. Pysäköinnin kesto lasketaan siitä, kun auto ajaa pysäköintialueelle, siihen asti, kun auto poistuu alueelta. Pysäköinninvalvonta perustuu kamerajärjestelmään, joka tunnistaa ajoneuvon rekisterinumeron sisään- ja ulosajon yhteydessä. Ahveniston sairaalassa ja vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa pysäköinti on ollut maksullista keväästä saakka. Pysäköinnin hinnat, ehdot ja ohjeet ovat samat kaikilla alueilla. Ohjeet on koottu verkkosivustolla Pysäköinti-sivulle. Pysäköinnin voi maksaa usealla tavalla
Lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan hoitovastuu jatkuu 18-vuotiaaksi23.9.2026 15:26:10 EEST | Tiedote
Oma Hämeen lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan hoitovastuu laajenee 18 ikävuoteen vuoden 2027 alusta alkaen, aiemman 16 vuoden sijasta. Muutos parantaa hoidon jatkuvuutta nuoruuden tärkeässä kehitysvaiheessa. Muutos ei edellytä perheiltä toimenpiteitä, eikä vaikuta lähetekäytäntöihin tai palveluun pääsyn perusteisiin.
Milloin on paras aika ottaa yhteyttä Oma Hämeen palveluihin?23.9.2026 15:22:24 EEST | Tiedote
Oma Hämeen palvelut tarjoavat monipuolisia yhteydenottokanavia, kuten puhelin, chat ja digitaaliset ajanvaraukset. Välttääksesi ruuhkat, on suositeltavaa ottaa yhteyttä tiistaista perjantaihin klo 12 jälkeen. Maanantai ja aamuajat ovat vilkkaimpia. Valitse asiointikanava, joka sopii parhaiten tarpeisiisi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme