Vuonna 2019 syntyneitä raakkuja istutettiin Ähtävänjokeen (Pohjanmaa)
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus istutti uhanalaisia jokihelmisimpukoita, eli raakkuja, Ähtävänjokeen keskiviikkona 11. syyskuuta. Joessa olevissa soralaatikoissa kasvaa jo uusi raakkusukupolvi, jonka istutusta odotetaan vielä muutama vuosi.

Viime viikkoina mediassa on ollut runsaasti uutisointia Kainuun Hukkajoen raakkutuhosta, joka on nostanut esiin huolen erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan tilasta. Tapaus on herättänyt huomiota myös muihin samankaltaisiin huolestuttaviin ilmiöihin. Tällaisten tuhojen seurausten lieventämisen lisäksi Suomessa kuitenkin tehdään jatkuvaa työtä raakkujen elinolojen parantamiseksi.
Hyviä esimerkkejä tästä työstä ovat vuonna 2021 käynnistynyt LIFE Revives -hanke ja vuonna 2022 päättynyt Freshabit LIFE IP -hanke -hanke. Näiden hankkeiden tavoitteena on muun muassa parantaa raakkujen elinympäristöjä jokikunnostusten avulla, kehittää raakkujen viljelyä ja lisätä yleistä tietoisuutta lajista.
Pikkuraakut vapautettiin luontoon
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on jatkanut yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa raakkujen viljelemiseksi Ähtävänjoessa Ympäristöministeriön myöntämän uhanalaisrahoituksen turvin. Rahoituksen ansiosta vuonna 2019 syntyneitä pikkuraakkuja on onnistuttu kasvattamaan soralaatikoissa.
– Nyt on aika vapauttaa nämä 3–4 cm kokoiset, noin 1000 pikkuraakun poikasta luontoon jatkamaan itsenäistä kasvuaan. Toivottavasti he elävät yhtä pitkään kuin niiden noin 170-vuotiaat vanhemmat ja lisääntyvät vielä luonnollisesti Ähtävänjoessa, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Eero Mäenpää.
Uusi sukupolvi kasvaa soralaatikoissa
Ähtävänjoen raakkukanta on kriittisessä tilassa, sillä joessa elää enää alle 1000 lähes 200-vuotiasta simpukkaa. Yksi istutus ei riitä turvaamaan lajin säilymistä, joten Ähtävänjoessa kasvatetaan jo uutta, vuonna 2023 syntynyttä raakkusukupolvea.
– Tämä uusi sukupolvi on peräisin syksyllä 2022 Ähtävänjoelle Konnevedeltä siirretyistä isäntäkaloista. Viime kesänä perustimme tänne väliaikaisen raakkujen vapautusaltaan, ja isäntäkaloista vapautuneet simpukat siirrettiin suoraan soralaatikoihin, joissa ne nyt kasvavat, Mäenpää kertoo.
Tällä hetkellä soralaatikoissa kasvavat raakut ovat noin 2 mm kokoisia. Lähivuosina, kun ne saavuttavat 2–4 cm koon, ne istutetaan joen luonnollisille elinalueille, jotka on kunnostettu osana Freshabit LIFE IP -hanketta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ELY-keskuksesta:
Vesitalousasiantuntija Eero Mäenpää, puh. 050 312 8651
Ryhmäpäällikkö Jyrki Latvala, puh. 0295 027 861
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
263 miljoonaa euroa maaseuturahoitusta Etelä-Pohjanmaan maaseudulle vuonna 20246.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaalla on aktiivista maaseudun kehittämistä niin maatilojen, yritysten, kyläyhteisöjen kuin kehittämisorganisaatioiden kautta. Viime vuonna maaseuturahoitusta kanavoitui huimat 263 miljoonaa euroa alueemme monille toimijoille ja yrittäjille.
ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Seinäjoen Ooperin tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)5.3.2025 10:16:10 EET | Tiedote
Ilmatar Ooperi Oy suunnittelee tuulivoiman ja sähkönsiirron hanketta Seinäjoelle, Ooperin kylän itäpuoliselle alueelle. Hankkeessa rakennetaan enintään 24 tuulivoimalaa pinta-alaltaan noin 2800 hehtaarin alueelle. Yhteysviranomainen katsoo hankkeen merkittävimpien vaikutusten kohdistuvan maisemaan, linnustoon sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen.
Etelä-Pohjanmaalla tammikuun 2025 lopussa 7712 työtöntä työnhakijaa25.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 9 prosenttia, joka oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12 prosenttia.
Jyllinkosken lehdossa alkaa metsäisen elinympäristön kunnostus (Etelä-Pohjanmaa)18.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tekee Jyllinkosken luonnonsuojelualueella luonnonhoitotöitä Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Luonnonhoitotoimet toteutetaan aikavälillä 19.–28.2.2025.
NTM-centralen i Södra Österbotten har skyddat Kronomagasinet i Vasa (Österbotten)14.2.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten har med sitt byggnadsskyddsbeslut 12.2.2025 skyddat Kronomagasinet som står i Lindparken i Vasa. Byggnaden ägs av Vasa stad.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme