Muuttoliike muualta Suomesta Helsinkiin palannut koronaa edeltäneelle tasolle
Helsinkiin muualta Suomesta muuttaneiden määrä oli tammi–heinäkuussa 2024 suurempi kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ylläpitämään väestönmuutosten ennakkotilastoon.

Kotimaan muuttoliike oli Helsingin kannalta hieman yli 2 000 henkeä voitollinen tammi–heinäkuun aikana. Määrä oli noin 600 henkeä suurempi kuin tammi–heinäkuussa 2023, mutta samalla tasolla kuin 2010-luvun puolivälissä. Helsinkiin muuttaneiden määrä siis kasvoi, ja toisaalta Helsingistä muualle kotimaahan muuttaneiden määrä pieneni hieman edellisvuoteen verrattuna.
Ulkomailta saapuva muuttoliike väheni hieman
Ulkomaan muuttoliike on edelleen runsasta, mutta jonkin verran kahta edellistä vuotta vähäisempää. Helsinki sai ulkomailta tammi–heinäkuussa muuttovoittoa noin 3 000 henkeä, kun määrä oli edellisenä vuotena vastaavana ajanjaksona ennätykselliset 4 600 henkeä. Muutos edelliseen vuoteen verrattuna on seurausta maahanmuuttajien pienentyneestä määrästä.
Sekä kotimaan että ulkomaan muuttoliike sisältää Suomen ja ulkomaiden kansalaisia. Ennakkotilasto ei sisällä tarkempaa tietoa muuttajien rakenteesta.
Luonnollinen väestönkasvu viime vuotta suurempaa
Luonnollinen väestönkasvu eli syntyneiden ja kuolleiden määrän erotus oli edellisvuotta suurempi, 590 henkeä. Helsinkiin syntyi heinäkuun loppuun mennessä 3 690 lasta, kun määrä oli viime vuonna hieman yli sata vähemmän. Määrä oli kuitenkin selvästi vuosia 2020–2021 alempi.
Väestön määrä oli Helsingissä heinäkuun lopussa noin 680 000 henkeä.
Kaikki tämän uutisen tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tuottamaan väestönmuutosten ennakkotilastoon. Tiedot voivat muuttua virallisessa väestötilastossa, joka julkaistaan vuoden 2025 alkupuolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erikoistutkija Harri Sinkko
Kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelu
harri.sinkko@hel.fi
Puh. 040 157 9808
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
EMBARGO 2.12.2025 klo 15.00: Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti: Kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia on keskimäärin enemmän parempiosaisilla alueilla2.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti pureutuu koulutuksen segregaatioon pääkaupunkiseudulla ja nostaa esiin kunnille kriittisiä kysymyksiä: varhaiskasvatuksen alueellisesta eriytymisestä, segregaation torjumisen keinoista sekä siitä miten dataa ja tietoa hyödynnetään kaupunkien päätöksenteossa. Raportin mukaan parempiosaisten alueiden päiväkodeissa työskentelee keskimäärin enemmän kelpoisia opettajia. Samankaltaisten alueiden sisäinen vaihtelu on kuitenkin suurta.
EMBARGO 2.12.2025 kl. 15.00 // KORRIGERING // Första rapporten från rådet för utvärdering av stadspolitiken: I genomsnitt finns det fler behöriga lärare inom småbarnspedagogiken i bättre ställda områden2.12.2025 14:38:43 EET | Pressmeddelande
KORRIGERING // Pressmeddelandet har korrigerats genomgående för terminologins del kl. 14.40. Bland annat har felaktig terminologi som "kvalificerade förskollärare" ersatts med den korrekta termen "behöriga lärare inom småbarnspedagogiken". Rådet för utvärdering av stadspolitiken granskar i sin första rapport den pedagogiska segregationen i huvudstadsregionen och ställer kritiska frågor till kommunerna: om regional differentiering inom småbarnspedagogiken, sätt att motverka segregation och hur data och information används i beslutsfattandet i de berörda städerna. Enligt rapporten har daghem i bättre ställda områden i genomsnitt fler behöriga lärare. Det finns dock stora variationer inom liknande områden.
Satamatunnelin kaavaratkaisu etenee valtuustoon1.12.2025 17:50:05 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 1. joulukuuta esittää valtuustolle satamatunnelin asemakaavan hyväksymistä. Kaavaratkaisu mahdollistaa satamaliikenteen käyttöön tulevan tunnelin rakentamisen Jätkäsaaren ja Länsiväylän välille.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin kaupungin talousarvion vuodelle 202626.11.2025 21:30:50 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto käsitteli 26. marraskuuta Helsingin kaupungin talousarviota 2026. Asialistalla oli myös muun muassa Mäkelänkadun jatkeen asemakaava ja asemakaavan muutos sekä M400-metrojunien hankesuunnitelma.
Sosioekonominen eriytyminen näkyy myös helsinkiläisten sosiaalisessa hyvinvoinnissa25.11.2025 11:57:42 EET | Tiedote
Helsinkiläisten aikuisten sosiaalinen hyvinvointi on vahvaa. Yksilöiden ja asuinalueiden sosioekonomisen aseman mukaan esiintyy kuitenkin selviä eroja esimerkiksi yksinäisyyden kokemisessa ja avun saamisessa. Sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää osana segregaation vastaisia toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme