Laskun maksaminen vaihtui pohdintaan Mersun ja Mustangin välille
Mäntsäläläiselle nettipelaajalle osui onni kohdalleen, kun Kenon ilta-arvonta toi 800 000 euron voiton. Elo-syyskuussa on Veikkauksen peleistä voitettu poikkeuksellisen paljon isoja voittoja.

Viime viikon tiistaina mäntsäläläinen nettipelaaja nappasi Kenon ilta-arvonnassa 800 000 euron voiton. Osuma tuli Kenon 10-tasolla neljän euron panoksella.
Veikkauksen onnittelupuheluun vastasi iloinen voittaja, joka oli soiton saapuessa jo tietoinen Keno-voitostaan.
- Olenko voittanut jotain muutakin, vitsaili mäntsäläläinen.
Kysymys ei ollut aivan pelkkää vitsailua, sillä puhelun edetessä voittaja kertoi, että suurvoitto on osunut kohdalle aikaisemminkin.
- Ei tämä ensimmäinen kerta ole, vaan olen aikoinani ollut mukana kymmenen hengen porukassa, joka nappasi silloin kierroksen ainoan täysosuman, kertoo voittaja kuitenkaan paljastamatta sen enempää voittoisasta pelistä.
Tuorein voitto paljastui voittajalle varsin arkisissa merkeissä.
- Keskiviikkoaamuna menin nettipankkiin maksamaan laskua. Silloin huomasin, että nyt ei tilin summa täsmää, kun nollia oli niin paljon. Aloin katsomaan tarkemmin tilitapahtumia ja sitten huomasin, että maksaja oli Veikkaus. Menin vielä pelitilille katsomaan ja siellä voitto näkyi. Otin kuvan voitosta ja lähetin lapselleni. Oli tämä yllätys kyllä ja jos en olisi laskua mennyt maksamaan, niin en olisi välttämättä koko voittoa huomannut hetkeen.
Voittorahoille oli yksi selkeä käyttökohde jo mielessä.
- Auton ajattelin ostaa, sillä tällä hetkellä minulla ei ole autoa ollenkaan. En kyllä tiedä, että tarvitsenko autoa edes, mutta sellaisesta vähän paremmasta autosta olen haaveillut, eli Mustangi tai kunnon Mersu. Rauhassa kuitenkin katselen.
Mäntsäläläinen voittaja kertoo rahojen muuten kuluvan sijoittamiseen sekä läheisten auttamiseen.
Ilmassa poikkeuksellista onnekkuutta
Viime viikkoina Veikkauksen peleistä on voitettu poikkeuksellisen paljon suurvoittoja. Elokuun alussa Oulussa pelattiin vuoden seitsemäs Loton päävoitto ja onnekas pelaaja nappasi tällä rivillä seitsemän miljoonaa euroa.
Elokuun puolessa välissä miljoonavoittojen sarja sai jatkoa, kun Hangossa pelattuun Lauantai-Jokerin riviin sattui täysosuma. Rivi oli pelattu onnekkaasti tuplattuna, joten voittosummaksi tuli kaksi miljoonaa euroa.
Eikä kahta ilman kolmatta, sillä elokuun lopussa osui kotkalaiselle nettipelaajalle Kenon historian kolmanneksi suurin voitto 1,9 miljoonaa euroa.
Raaputusarvat ovat olleet myös suopeita pelaajia kohtaan, sillä Onnensanat-arpa on antanut lähiaikoina jo kahdesti puolen miljoonan euron voiton. Elokuun puolivälissä Tuusulan S-marketista arpansa ostanut voittaja sai tililleen muhkeat puoli miljoonaa euroa.
Syyskuun alussa puolen miljoonan arvoinen Onnensanat-arpa myytiin myös Espoon Sellon K-Citymarketissa.
- Miljoonien voitot muutamien viikkojen sisällä on poikkeuksellinen, mutta upea sattuma pelaajillemme. Suuret onnittelut kaikille tuoreille miljonääreille ja muille pienempiä voittoja napanneille, iloitsee Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti ponnahti kymmeneen miljoonaan euroon - Kuopioon liigakulta ja kaksi isoa lottovoittoa3.5.2025 22:52:02 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 18/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla 10 miljoonaa euroa.
Eurojackpotin päävoitto on nyt 120 miljoonaa euroa - tässä perjantain tulokset2.5.2025 22:19:43 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantainen arvonta viikolla 19/2025 ei tuonut täysosumia. Ensi tiistaina potti onkin sitten maksimisummassa 120 miljoonaa euroa.
Suomalaisvoittajien taustalta paljastui yllättävä yhteys: ”Me kaikki voittajat tunnetaan toisemme”2.5.2025 16:12:41 EEST | Tiedote
Suomeen osui Eurojackpotin kierroksella 17/2025 kolme yksittäistä yli puolen miljoonan euron voittoa. Yllätys oli suuri, kun kolmen voittajan välillä paljastui yhteys.
Kaikki tai ei mitään -pelissä toistuvaa onnekkuutta2.5.2025 11:40:54 EEST | Tiedote
Onnekkaat rivit toivat nettipelaajille 125 000 euron voitot Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.
Eurojackpotin päävoitto kohosi 114 miljoonaan euroon - tässä tiistain tulokset ja suurvoitot29.4.2025 22:30:22 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa kierroksella 18/2025 ei löytynyt täysosumia. Tämän viikon perjantaina potissa on tarjolla muhkeat 114 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme