SDP:n eduskuntaryhmä hyväksyi YLE-sovun – Kvarnström tyytyväinen, että parlamentaarinen perinne YLE-päätöksenteossa jatkuu
12.9.2024 15:58:18 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström pitää merkittävänä itseisarvona sitä, että parlamentaarinen Yle-työryhmä pystyi sopimaan laajasta mietinnöstä. Hän katsoo, että parlamentaarinen perinne vahvistaa Ylen riippumattomuutta ja palvelee sen toimintaa parhaiten ajan mittaan.

SDP:n eduskuntaryhmä päätti kokouksessaan 12.9. hyväksyä YLE-sovun, joka koskee muun muassa YLEn rahoitusta. YLE-työryhmän varsinaisena jäsenenä lokakuun alusta lähtien kuulunut Johan Kvarnström pitää tärkeänä, että työ on nyt saatu päätökseen.
- Pitkään jatkunut epävarmuus ei hyödytä ketään. Meillä on nyt laaja mietintö, jossa on monia hyviä elementtejä. Rahoituksesta on todettava, että kompromissi on raskas, mutta parempi kuin vaihtoehto, jossa Ylen rahoitus vaihtelee hallituskoalition mukaan, Kvarnström toteaa.
- Emme voi varmuudella tietää, mitä olisi tapahtunut, ellemme olisi päässeet kompromissiin. Tähän vaihtoehtoon liittyi joka tapauksessa suuria riskejä Ylelle. Kulttuuri, jossa suuret hallituspuolueet sanelevat Ylen ehdot joka kausi, olisi kohtalokas Ylen riippumattomuuden kannalta ja lisäisi valtavien leikkausten riskiä.
Kvarnström sanoo myös, että Ylellä on suuri merkitys kulttuurin, audiovisuaalisten tuotantoyhtiöiden ja demokratian kannalta.
- Myös tässä vaikeassa kompromississa meillä on tulevaisuudessa vahva ja itsenäinen Yle.
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: SDP esittää ratkaisuja nuorten turvallisuuden parantamiseksi, oppimisympäristöjen kehittämiseksi ja kotoutumisen tehostamiseksi13.8.2026 19:16:47 EEST | Tiedote
Hienoa, että näin moni PS:n eduskuntaryhmästä on ehtinyt perehtyä SDP:n nuorten turvallisuuden parantamiseen tähtäävään toimenpidepakettiin, kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma iloitsee.
Tytti Tuppuraisen puhe 12.8.2026 SDP:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Kouvolassa12.8.2026 14:35:56 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Skinnari: Suomalainen työ takaisin kasvupolitiikan ytimeen – teollisuuden kasvurahoitus remonttiin12.8.2026 14:30:25 EEST | Tiedote
Suomen kasvurahoitusjärjestelmää pitää uudistaa palvelemaan paremmin myös Suomessa jo toimivia teollisuusyrityksiä. Kansanedustaja Ville Skinnarin (sd.) mukaan suomalainen työ pitää nostaa kasvupolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi.
Kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii tilannekatsausta ministeri Sari Essayahilta eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle pikaisesti11.8.2026 14:27:38 EEST | Tiedote
- Vaikka tänään tiistaina ei varmistunut uusia sikaruttotapauksia, ei tilanne itärajalla ole ohi vielä pitkään aikaan. Rajoituksia jatketaan ainakin vuoden ajan tällä tietoa. Tämä vetää vakavaksi. Ministerin olisi syytä tulla ulos poterosta ja maa- ja metsätalousvaliokunta tarvitsisi nyt tilannekatsauksen missä mennään ja millainen vuosi Kaakkois-Suomen ihmisille ja yrityksille on edessä, vaatii Rantanen.
SDP:n Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä - valitettavasti10.8.2026 14:48:47 EEST | Tiedote
HUS on tänään 10.8.2026 tiedottanut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme