Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Miljoonaluokan leikkaukset näivettävät suomalaista kulttuuria

Jaa

Hallitus leikkaa poikkeuksellisen rajusti suomalaisesta kulttuurista. Leikkaukset uhkaavat kulttuurialan työpaikkoja ja suomalaisten kulttuuripalveluiden saatavuutta

Hallitus päätti budjettiesityksessään leikata kulttuurista yli 17 miljoonaa euroa ensi vuonna ja leikkaukset jatkuvat myös tulevina vuosina. Kulttuurin rahoitukseen todennäköisesti vaikuttaa osaltaan myös Yleisradiota koskevat leikkaukset.  

– Suomi on pieni kielialue ja markkina, joten monipuolinen ja laadukas kotimainen kulttuuritarjonta edellyttää myös julkista tukea. Määrärahaleikkaukset johtavat kulttuuritarjonnan merkittävään supistumiseen, varoittaa SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen.  

Suomalaisen kulttuuritarjonnan supistuminen johtaa siihen, että ihmiset päätyvät kuluttamaan yhä enemmän vain ulkomaisia sisältöjä. Pahimmillaan tämä voi kiihdyttää suomen kielen näivettymistä ja suomalaisen kulttuurin omaleimaisuuden vähenemistä. 

Kulttuuriala on Suomessa myös merkittävä työllistäjä.  

– Kulttuurileikkaukset kohdistuvat raskaimmin esittävän taiteen kenttään, jossa suuri osa budjetista menee palkkoihin ja palkkioihin. Saman aikaan juuri esittävän taiteen kenttä on tarjonnut kulttuurialalla kipeästi kaivattavia työsuhteita. Massiiviset leikkaukset uhkaavat juuri työsuhteiden varmuutta, jota pitäisi päinvastoin päästä vahvistamaan, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton toiminnanjohtaja Karoliina Huovila muistuttaa. 

Kulttuurin ohessa kulutetaan merkittävä määrä myös muita palveluja, kuten kuljetus-, ravitsemus- ja majoituspalveluita. Sen takia kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset säteilevät laajemminkin talouteen.  

Kulttuurialan ammattilaisten näkökulmasta epävarmuutta kasvattaa määrärahaleikkausten ohella myös sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset. 

– Hallituksen leikkaukset kulttuuriin ja sosiaaliturvaan asettavat kulttuurialan työntekijät kohtuuttomaan asemaan, kun samalla rajusti heikennetään esimerkiksi työttömyysetuuksia ja asumisen tukea. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että leikkauksia kohtuullistetaan, jotta suomalaisen kulttuurin tekijät pystyvät jatkamaan arvokasta työtään, Syvärinen vaatii. 

Orpon-Purran hallitus on hallitusohjelmassaan päättänyt laatia kulttuuripoliittisen selonteon. Selontekoluonnos on julkaistu ja se on lausuntokierroksella 14.10.2024 asti. 

– Kulttuuripoliittisen selonteon hyvien tavoitteiden toteutuminen edellyttää myös riittäviä määrärahoja. Teot ja puheet eivät saa olla ristiriidassa, Syvärinen muistuttaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

FFC-utredning: Arbetslivskvaliteten har försämrats snabbt5.10.2024 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Arbetslivskvaliteten för de arbetande medlemmarna i de FFC-anslutna fackförbunden har försämrats snabbt. Det framgår av Måttstocken på ett gott arbete som FFC publicerade i dag. Måttstocken på ett gott arbete mäter kvaliteten på arbetslivet enligt tio olika kriterier, och av dessa har nio utvecklats i negativ riktning. Det är oroväckande, eftersom riktningen aldrig tidigare i mäthistorien har varit så här kraftigt nedåtgående.

SAK:n tutkimus: Työntekijöiden työelämän laatu on heikentynyt nopeasti5.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

SAK:laisten liittojen työssäkäyvien jäsenten työelämän laatu on heikentynyt nopeasti. Tämä selviää tänään julkaistusta Hyvän työn mittarista. Hyvän työn mittari mittaa työelämää kymmenen eri laatukriteerin avulla, joista yhdeksässä kehitys on kääntynyt negatiiviseksi. Tämä on huolestuttavaa, koska suunta ei ole koskaan mittaushistoriassa osoittanut näin vahvasti alaspäin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye