Jenni Pitko: Keskustelua metsäteollisuuden ja luonnonsuojelun tilanteesta ei voida käydä suljetuin ovin.
Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko kertoi tänään tiedotustilaisuudessa eduskunnassa, että valiokunta järjestää ensi kuussa julkisen kuulemisen pienvesien ja uhanalaisten lajien suojelusta sekä metsien käytöstä.

Pitkon mukaan keskustelua, joka koskettaa valtion ja metsäyritysten lisäksi noin 600 000 metsänomistajaa ja jokaista suomalaisesta luonnosta nauttivaa, ei voida käydä suljettujen ovien takana.
– Jokaisella suomalaisella on oikeus kuulla, miten yhteisiä metsiämme hoidetaan. Eduskunta on tällaiselle keskustelulle oikea foorumi. Kuulemisen osallistujat tarkentuvat vielä lähempänä, mutta tarkoitus on, että kutsumme kaikki tärkeimmät ja olennaiset tahot tilaisuuteen, jossa myös kansalaisilla on mahdollisuus kysyä päättäjiltä ja metsäteollisuuden edustajilta heitä mietityttäviä asioita, kertoi Pitko.
Pitkon mukaan käsillä on vakava paikka. Luottamus siihen, että suomalaisessa metsänhoidossa luontoa kohdellaan oikein ja kunnioittavasti on juuri tällä hetkellä poikkeuksellisen matala.
– Samoin luottamus Orpon hallituksen kykyyn turvata suomalaista luontoa on ottanut jälleen yhden lisäiskun. Hallituksen toimet metsäalan väärinkäytösten edessä ja Hukkajoen raakkutuhon jälkeen ovat olleet riittämättömiä, Pitko totesi.
Ministeri Mykkänen totesi tämänviikkoisessa tiedotustilaisuudessaan, että luottamus palautetaan vain teoilla.
– Kysynkin, mitä ne teot ovat? Toistaiseksi sitä, että metsäala vakuuttaa toimivansa vastuullisesti. Näin on meille vakuutettu tätä ennenkin. Mikä siis on muuttunut, miksi metsäalan omat toimet ja omavalvonta riittävät luottamuksen palauttamiseen jos tämä sama luottamus on jo rikottu, Pitko kummasteli.
Pitko esitteli lopuksi kolme keinoa, joita vapaaehtoisten sitoumusten sijaan Vihreiden mielestä tulisi tehdä.
– Ensinnäkin kaikki erityisen herkät elinympäristöt tulisi suojata ja riittävät suojakaistat on kirjattava lakiin. Toiseksi rangaistuksia ja korvausvastuuta ympäristörikoksista täytyisi koventaa. Kolmanneksi päätös Metsähallituksen tuloutustavoitteen tuplaamisesta 11 miljoonaan tulisi perua ja varmistaa, että Metsähallitus itse käsittelee metsiä tavalla, joka turvaa suomalaisen luonnon, Pitko linjasi.
Nykyinen Mykkäsen ja hallituksen linja jättää Pitkon mukaan myös metsänomistajat ikävään rakoon. Kun Mykkänen ei halua lähteä “mestaroimaan puukaupan osapuolia”, tarkoittaa se, että vapaaehtoisen suojelun korvaukset jäävät suuryhtiöiden ja maanomistajien välilllä neuvoteltavaksi ja Pitkon mukaan on selvää, kumpi osapuoli tällaisessa neuvottelussa on vahvoilla.
– Me vihreät olemme valmiita maksamaan maanomistajalle asianmukaisen korvauksen suojelusta. Ja myös suurten metsänyhtiöiden on kannettava osansa taloudellisesta vastuusta uhanalaisen luonnon suojelemiseksi, Pitko sanoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni PitkoKansanedustaja
Puh:09 432 3168jenni.pitko@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta vappupuheessaan: Orpon hallitus jakaa vappumiljardit omille eturyhmilleen1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
EMBARGO KUNNES PUHE ON PIDETTY, PUHE KELLO 13.10 Vihreiden puheenjohtaja puhui Turussa Aito Vihreä Vappu -tapahtumassa vapunpäivänä. Virran mukaan Orpon hallitus on kääntänyt selkänsä heille, joilla on valmiiksi kaikkein vaikeinta.
Vihreiden Oras Tynkkynen: hallituksen puoliväliriihi petti vaatimattomatkin ilmasto-odotukset25.4.2025 10:09:46 EEST | Tiedote
Hallitus korosti puoliväliriihessä tarvetta tehdä isoja päätöksiä, mutta se ei heijastunut ilmastopolitiikkaan. Pääosin hallitus jatkoi riihessä ilmastolle ja suomalaisille kalliiksi käyvää toimettomuuslinjaa, mutta mukana on vihreälle teollisuudelle vahingollinen pommi.
Vihreiden Inka Hopsu: Hallituksen “kasvuriihi” kasvattaa lähinnä eriarvoisuutta Suomessa sekä globaalisti24.4.2025 17:19:03 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu kritisoi hallituksen eilen keskiviikkona myöhään päättyneen puoliväliriihen, eli niin kutsutun “kasvuriihen” tuloksia. Hänen mukaansa kasvutoimien seurauksena tulemme näkemään lähinnä kiihtyvää eriarvoistumista.
Vihreiden Hanna Holopainen: Algoritmit ovat ihmismieltä vahvempia – koulujen kännykkäkiellon tulee koskea myös välitunteja24.4.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen kannattaa hallituksen esitystä kännykkäkiellosta peruskouluihin, mutta korostaa, että kielto on ulotettava myös välitunneille.
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Hyrkkö riihipäätöksistä: Kokoomuksen Suomessa kaikki eivät ole samassa veneessä23.4.2025 23:08:21 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr) pitää hallituksen talouspoliittista linjaa epäreiluna ja epäuskottavana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme