Koulujen maksuton harrastustoiminta tavoittaa satoja lapsia
13.9.2024 13:45:28 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan koululaiset pääsevät jälleen syyslukukaudella 2024 osallistumaan monipuoliseen ja maksuttomaan harrastustoimintaan. Lapset ja nuoret pääsevät harrastamaan koulupäivän yhteydessä muun muassa Harrastamisen Vaasan malli –hankkeen avulla.
Syyslukukaudella 2024 Vaasan perusopetuksen kouluissa järjestetään vuosiluokkien 1–9 oppilaille 46 maksutonta kerhoa sekä yli 70 viikoittaista maksutonta harrastustoimintoa Harrastamisen Vaasan mallin kautta.
Syyslukukauden 2024 harrastustoiminta kouluissa alkaa syyskuun aikana, joten vanhempien kannattaa seurata tarkasti viestintää Wilmassa.
- Kukin koulu tiedottaa omista kerhoistaan suoraan Wilmassa, joten kannattaa nyt alkusyksystä seurata erityisen tarkasti koulun viestejä ja tiedotteita, vinkkaa nuorisopalvelukoordinaattori Anne Lamminen.
Liikunnan iloa, elokuvan tekemistä ja luovia harrastuksia
Vaasassa on tavoitteena mahdollistaa jokaiselle vaasalaisille lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen.
- Tämän syksyn toiminta on iloisen monipuolista, ja mukana on uusia harrastustoimintoja. Monet suosikit jatkavat, kuten esimerkiksi kädentaidot ja monipuoliset liikuntakerhot. Uudempina suosikkeina jatkuvat muun muassa pelaaminen ja digiosaaminen. Oppilaiden toiveet on otettu laajasti huomioon, kertoo Lamminen.
Kouluissa järjestetään myös monipuolista kerhotoimintaa, joka vaihtelee koulukohtaisesti.
Harrastusvalikoima vaihtelee koulun mukaan
Kunkin koulun harrastustarjonta riippuu siitä, mitä toiveita oppilailla on, mitkä ovat koulun omat toiveet ja millaisia toimijoita on saatu mukaan järjestämään harrastustoimintaa kullakin alueella.
Harrastusvalikoima siis vaihtelee koulun mukaan. Tietyssä koulussa järjestettävä harrastus on suunnattu pelkästään kyseisen koulun oppilaille.
Lisäksi yläkoululaisille on tarjolla kaksi kerhoa, joihin voi ilmoittautua kuka vaan yläkoululainen. Ritz ja nuorisopalvelut järjestävät yhdessä Elokuvakeskus Botnian kanssa elokuvakerhon, ja kirjastoissa kokoontuu Creative Storytelling Club yhteistyössä Cooperative 3E kanssa.
Harrastustoimintaa toteuttavat yhteistyössä Vaasan kaupungin perusopetus sekä muut harrastustoimintaa tarjoavat kaupungin yksiköt ja muut yhteistyökumppanit kuten esimerkiksi paikalliset yhdistykset ja seurat.
Harrastukset valittu lasten ja nuorten ehdotusten perusteella
Harrastusvalikoiman suunnittelussa tärkeää on lasten ja nuorten toiveiden kuuleminen.
Harrastuksia järjestetään Vaasan peruskouluissa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston myöntämällä Harrastamisen Vaasan mallin hankerahoituksella sekä Opetushallituksen myöntämällä erityisavustuksella.
Harrastamisen Vaasan mallin päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Sen toteuttamista koordinoi Vaasassa kaupungin nuorisopalvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nuorisopalvelukoordinaattori Anne Lamminen, puh. 040 156 4046, anne.lamminen@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Hur kan man spara energi och pengar hemma? Vasa ordnar en invånarpanel om energismart boende25.9.2026 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vad betyder energismart boende i praktiken? Hur kan man minska hemmets energiförbrukning och samtidigt spara pengar? Dessa frågor diskuteras i en invånarpanel för energismart boende, som Vasa stad ordnar lördag 24.10. Evenemanget föregås av ett öppet webbinarium 5.10, där man bekantar sig med Vasas energisystem.
Miten säästää energiaa ja rahaa kotona? Vaasa järjestää asukaspaneelin energiaviisaasta asumisesta25.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Mitä energiaviisas asuminen tarkoittaa käytännössä? Miten kodin energiankulutusta voi vähentää ja samalla säästää rahaa? Näitä kysymyksiä pohditaan Vaasan kaupungin järjestämässä Energiaviisaan asumisen asukaspaneelissa lauantaina 24.10. Tapahtumaa edeltää kaikille avoin webinaari maanantaina 5.10., jossa tutustutaan Vaasan energiajärjestelmään.
Vasaborna rekordnöjda med Kommunteknikens tjänster25.9.2026 10:10:41 EEST | Pressmeddelande
Vasabornas nöjdhet med Kommunteknikens tjänster ligger på en högre nivå än någonsin tidigare. I enkäten om invånarnöjdheten som genomfördes i somras fick särskilt parkerna i centrum, gatubelysningen, snöröjningen och halkbekämpningen beröm.
Vaasalaiset ennätystyytyväisiä kuntatekniikan palveluihin25.9.2026 10:10:21 EEST | Tiedote
Vaasalaisten tyytyväisyys kuntatekniikan palveluihin on korkeammalla tasolla kuin kertaakaan aiemmin. Kesällä toteutetussa asukastyytyväisyyskyselyssä kiitosta saivat erityisesti keskustan puistot, katuvalaistus, lumenauraus ja liukkaudentorjunta.
Den ena körfilen på Brändövägen stängs av vid rivningsplats från och med den 28 september24.9.2026 15:26:26 EEST | Pressmeddelande
Tillfälliga trafikarrangemang gäller vid Brändövägen 62 under två veckor 28.9–9.10.2026. På platsen där studiebostäderna rivs utförs reparationsarbeten på vattenanslutningarna. På grund av detta hålls körfältet på den sida där rivningen pågår samt gång- och cykelvägen avstängda så länge arbetet pågår.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme