159. Etelä-Suomen alueellinen maanpuolustuskurssi käynnistyy Haminassa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää yhdessä Karjalan prikaatin, Kaartin jääkärirykmentin ja Panssariprikaatin kanssa syksyn 2024 aikana neljä alueellista maanpuolustuskurssia kuntien, hyvinvointialueiden, muiden viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen avainhenkilöille. Kurssien järjestäminen on osa aluehallintoviraston lakisääteistä alueellisen varautumisen yhteensovittamisen tehtäväkokonaisuutta.
Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty 1960-luvulta lähtien. Tänä syksynä järjestetään neljä viikon mittaista peruskurssia, joista 16.9.2024 Haminassa käynnistyvän kurssin järjestysnumero on 159. Loka- ja marraskuussa järjestetään kurssit 160–162. Vallitseva turvallisuustilanne on selkeästi lisännyt parin viime vuoden ajan kursseille osallistuvien henkilöiden motivaatiota, ja maanpuolustuskursseille onkin riittänyt hakijoita.
Kurssien osallistujat edustavat kuntia, hyvinvointialueita, muita viranomaisia sekä huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden kannalta keskeisiä elinkeinoelämän ja järjestökentän toimijoita. Syksyllä järjestettäville kursseille valitut osallistujat ovat Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson, Kanta- ja Päijät-Hämeen sekä Uudenmaan alueilta. Tämän vuoden kursseille osallistujaesitykset on tehty syksyllä 2023.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist kuvaa nykyistä turvallisuustilannetta tulevan maanpuolustuskurssin kynnyksellä seuraavasti: ”Suomi on astunut uuteen aikakauteen turvallisuus- ja ulkopolitiikassa. Liittyessämme puolustusliitto Natoon 1,5 vuotta sitten olemme nyt osa sen turvajärjestelmää, mutta samalla meillä on velvollisuus osallistua liittolaistemme puolustamiseen. Suomen turvallisuuden peruspilareina toimivat yhä vahva maanpuolustus ja yhteiskunnan kriisinkestokyky. Kokonaisturvallisuutemme ei kuitenkaan nojaa pelkästään Nato-jäsenyyteen tai sotilaalliseen maanpuolustukseen, vaikka niiden rooli valtakunnan rajojen suojelussa on merkittävä. Kestävän kokonaisturvallisuuden edellytyksenä on laaja-alainen yhteistyö, johon osallistuvat niin viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt kuin kansalaisetkin, varmistaen yhteiskunnan tärkeimpien toimintojen jatkuvuuden – kaikissa olosuhteissa.”
Kurssien rakenne ja osallistujaryhmät perustuvat kokonaisturvallisuuden viitekehykseen ja Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunnan ohjeistukseen. Kurssien aikana käsitellään muun muassa Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, kokonaisturvallisuuden eri alojen valmiutta sekä alue- ja paikallistason varautumista yhteiskunnan häiriötilanteisiin, suuronnettomuuksiin sekä sotilaallisiin uhkatilanteisiin. Kurssien luennoilla käsitellään myös julkisen talouden näkymiä ja haasteita, digitaalista yhteiskuntaa ja kyberturvallisuutta, sivistystoimen varautumista sekä terveydenhuollon varautumista ja häiriötilannevalmiutta.
Aluehallintoviraston järjestämät alueelliset maanpuolustuskurssit vahvistavat osaltaan yhteiskunnan keskeisten toimijoiden henkilöstön osaamista kokonaisturvallisuudesta ja yhteiskunnan rakenteista sekä valmiutta yhteistoimintaan häiriötilanteissa etenkin alueellisesta näkökulmasta.
Peruskurssien lisäksi aluehallintovirasto järjestää jatkokursseja jo alueellisen kurssin käyneille henkilöille ja teemoitettuja erikoiskursseja. Tämän kevään ensimmäinen erikoiskurssi järjestettiin tammikuussa Kaartin jääkärirykmentin kanssa finanssialalle. Toukokuussa järjestettiin sivistys- ja opetustoimelle suunnattu erikoiskurssi yhteistyössä Panssariprikaatin kanssa.
”Kurssien yhtenä tavoitteena on luoda ja syventää verkostoja, joiden myötä kynnys yhteistyöhön madaltuu. Yhteiskunnan eri häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa viranomaisten ja muiden keskeisten toimijoiden välisen yhteistyön tulee olla tiivistä ja mahdollisimman joustavaa”, kertoo pelastusylitarkastaja Eemil Stigman Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Kurssien kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston kursseille osallistuu vuosittain noin tuhat organisaatioiden avainhenkilöä.
Lue lisää alueellisista maanpuolustuskursseista blogikirjoituksistamme:
Yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta konkretisoidaan alueellisilla maanpuolustuskursseilla
Turvallisuuskomitean verkkosivuilla on lisätietoja kokonaisturvallisuudesta:
https://turvallisuuskomitea.fi/kokonaisturvallisuus/
Listätietoja kursseista löydät aluehallintoviraston verkkosivuilta:
https://avi.fi/tietoa-meista/toimintamme/koulutamme/maanpuolustuskurssit
Alueelliset maanpuolustuskurssit edistävät alueen viranomaisten sekä häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa keskeisiä tehtäviä hoitavien henkilöiden ja yhteisöjen yhteistoimintaa. Maanpuolustuskursseille kutsutaan johtavissa asemissa olevia sekä varautumisen ja yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeissä tehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eemil StigmanPelastusylitarkastaja
Puh:0295 016 350etunimi.sukunimi@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Työtapaturma kuljetushihnalla toi sakot yhtiölle ja vuoromestarille3.10.2024 15:07:56 EEST | Tiedote
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 23.9.2024 Ab Rani Plast Oy:n työturvallisuusrikoksesta 6 500 euron yhteisösakkoon. Lisäksi vuoromestarille tuomittiin kahdenkymmenen päiväsakon sakkorangaistus.
Nordic Trout Ab fick tillstånd att koncentrera fiskodlingen till öppet havsområde3.10.2024 11:12:11 EEST | Pressmeddelande
Nordic Trout Ab:s fiskodling flyttas från Gustavs kustvatten till öppet hav, vilket är i linje med långsiktiga mål. Flyttprojektet är det största i Finland och odlingens miljökonsekvenser minskar då den flyttas till en bättre plats.
Nordic Trout Ab sai luvan keskittää kalankasvatuksen avomerialueelle3.10.2024 11:12:11 EEST | Tiedote
Nordic Trout Ab:n kalankasvatus siirtyy Kustavin rannikkovesistä avomerelle Suomen historian suurimmassa siirtohankkeessa. Pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti kasvatuksen ympäristövaikutukset pienenevät siirryttäessä parempaan sijaintiin.
Regionförvaltningsverket ger förhandsråd för miljötillstånd – och dem är kunderna nöjda med2.10.2024 17:02:59 EEST | Pressmeddelande
Enligt Regionförvaltningsverket i Södra Finlands kundenkät är sökandena väldigt nöjda med rådgivningen.
Aluehallintovirasto antaa ennakkoneuvontaa ympäristölupiin – ja siihen ollaan tyytyväisiä2.10.2024 17:02:59 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintoviraston asiakaskyselyn mukaan hakijat ovat erittäin tyytyväisiä neuvontaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme