Vuoden tiedekirjana palkitun Mirkka Rekola -elämäkerran toinen osa on julkaistu
Jonimatti Joutsijärven keväällä 2023 ilmestynyt Mirkka Rekola I – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin sai osakseen poikkeuksellista kiitosta ja yhden maamme tärkeimmistä kirjallisuuspalkinnoista. Elämäkerran toinen osa Mirkka Rekola II – Elämä koko ajan käy ilmi salasta on nyt saatavissa.

Mirkka Rekola II uppoutuu rakastetun runoilijan elämään 1970-luvulta aina hänen kuolemaansa vuonna 2014 saakka. Se kuvaa tarkasti Rekolan rikasta sisäistä kokemusmaailmaa, jota hänen runo- ja aforismituotantonsa sanoittaa.
Rekolan 1970-luvun tuotannossa kuultaa rakkaus ”mysteerihenkilö” Maijaan, joka sitoi runoilijaa vuosikymmeniä, vaikka hän elikin sitä ennen muuta näynvaraisesti. Tämä rakkaus tuotti runoutemme merkittävimpiä teoksia, kuten kokoelman Kohtaamispaikka vuosi. Läheisempää rakkautta Rekola eli Mirjam Polkusen kanssa, ja 1980-luvun puolivälissä hänellä oli suhde kääntäjä, Seta-aktiivi Kersti Juvaan – tuohon ajanjaksoon osuvat teokset Puun syleilemällä ja Silmänkantama. Runoilijan sisäistä matkaa tukivat muun muassa kristinuskon mystiset traditiot sekä asuminen ikonikonservaattori Helena Nikkasen talossa Heinävedellä. Äidin vanhuus ja kuolema, Mirjamin muistisairaus sekä oma vanheneminen tuovat sävynsä Rekolan myöhäistuotantoon.
Julkista esiintymistä vältellyt runoilija astui 1990-luvulla yleisön eteen ja yllättyi, että häntä oli kaivattu. Rekola iloitsi runoutensa käännöksistä, palkinnoista ja tutkimuksista, mutta koki loppuun saakka, ettei hänen tuotantoaan vielä täysin ymmärretty. Hän kirjoitti maailmanlopun jälkeistä runoutta, jossa minä ja sinä, aika ja paikka yhtyivät kaltaisuudessa.
”Tieteellisen työskentelyn kriteerit täyttyvät teoksessa tinkimättömästi, mutta Joutsijärvi uskaltaa enemmän. Rekolan runouden hienosyisen tulkinnan myötä teos on tieteen ja taiteen rajankäyntiä parhaimmillaan.” – Ote Vuoden tiedekirja -palkintoraadin perusteluista
Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on yksi sukupolvensa lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään edusti ilmestyessään vuonna 2010 uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.
Mirkka Rekola II – Elämä koko ajan käy ilmi salasta on nyt saatavissa kirjakaupoista sekä e-kirjana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2024 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Miten ammuskeluista tuli arkipäivää Ruotsissa?6.5.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Uutuuskirjassaan Jengisotien kasvot juristi Evin Cetin ja toimittaja Jens Liljestrand etsivät vastausta siihen, miten nuorten miesten kuolemaan johtaneista ammuskeluista tuli osa arkipäivää yhdessä maailman rikkaimmista maista. Suomenkielisen teoksen esipuheessa Helsingin Sanomien pitkäaikainen rikos- ja oikeustoimittaja Anne Kantola peilaa Ruotsin tilannetta Suomeen.
Kansainvälinen bestseller valottaa historiaa kirjansitomon naisten silmin29.4.2025 12:02:07 EEST | Tiedote
Pip Williamsin menestysteos Kirjansitoja kertoo Oxfordin yliopiston kirjansitomossa ensimmäisen maailmansodan aikaan työskennelleistä naisista. Kirja tuo esiin naisten näkymättömäksi jääneen työn ja kamppailun tiedon ja tasa-arvon puolesta.
Kirsi Siren 80 vuotta ja Teatteri Hevosenkenkä 50 vuotta – elämäkerta julkaistaan 2.5.29.4.2025 09:49:56 EEST | Tiedote
Teatterinjohtaja Kirsi Siren täyttää 80 vuotta 14. toukokuuta, ja hänen perustamansa kansainvälisestikin arvostettu Teatteri Hevosenkenkä viettää tänä keväänä 50-vuotisjuhliaan. Tunnetussa kulttuuriperheessä kasvanut Siren avaa elämäkerrassaan niin lapsuuden onnen vuosia, elämän raskaita hetkiä kuin teatterinsa menestystarinaa.
Pohjakosketus-romaanin inspiroima L/Over-sarja palkintoehdokkaana Canneseries-festivaalin pääsarjassa1.4.2025 14:01:25 EEST | Tiedote
Nina Honkasen Pohjakosketus-romaanista inspiraationsa saanut, Gutsy Picturesin tuottama ja Aleksi Salmenperän ohjaama tv-sarja L/Over kilpailee Canneseries-festivaalin pääsarjan voitosta. Sarjaa tähdittävät muun muassa Krista Kosonen, Jani Volanen, Elmo Kerosuo, Oona Airola ja Hannu-Pekka Björkman.
Iloisesti, mutta tosissaan – oivalluksia johtajuudesta26.3.2025 12:29:21 EET | Tiedote
Johtamistehtävissä toimivia askarruttaa alati se, mitä on hyvä johtajuus. Mikä paino on asioiden ja ihmisten johtamisella? Mikä merkitys on arvoilla? Saako olla hauskaa, vai onko parempi pysyä vakavana? Muun muassa näitä asioita pohtivat Ilmo Aronen ja Ritva Toivonen uutuuskirjassaan Oivalluksia johtajuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme