Työeläkeyhtiö Elo

Puolet yrityspäättäjistä ei usko tekoälyn tuovan yritykselleen tuottavuushyötyjä

Jaa

52 prosenttia suomalaisista yrityspäättäjistä ei usko tekoälyn lisäävän työn tuottavuutta omassa yrityksessään ja yli puolet (51 %) heistä sanoo, ettei yrityksessä ole riittävästi osaamista tekoälyn hyödyntämiseen. Lähes puolet (49 %) päättäjistä ei ole myöskään innostuneita hyödyntämään tekoälyä omassa työssään. Tiedot selviävät työeläkeyhtiö Elon ja LähiTapiolan pk-yrityksille teettämästä kyselystä, johon vastasi 600 suomalaista yrityspäättäjää.

Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki pitää tuloksia huolestuttavina. Suomi tarvitsee kipeästi talouskasvua, uusia innovaatioita ja työn tuottavuuden parantumista. Tekoälyn hyödyntäminen ja osaamisen kehittäminen työpaikoilla on tärkeä osa tässä yhtälössä onnistumista.

– Tekoälyn hyödyntämisen potentiaali on valtava. Nyt ei tosiaankaan pitäisi jäädä telineisiin katselemaan, vaan lähteä aktiivisesti tutkimaan ja kokeilemaan, mitä hyötyä tekoäly voi tuoda meidän liiketoimintaamme. Uusien teknologioiden kohdalla lyhyellä tähtäimellä saatavat hyödyt usein yliarvioidaan ja pitkällä tähtäimellä syntyvä muutos aliarvioidaan. Uskon, että tekoälyn kohdalla puhutaan mullistavasta muutoksesta, sanoo Korhonen-Yrjänheikki.

Yrityspäättäjien vastauksista heijastuu talouden epävarmuus ja kysynnän heikentyminen. Myös käytännön asiat, kuten ajankäyttö näkyy tutkimuksessa. 42 prosenttia pk-sektorin yrityspäättäjistä kokee ajanpuutteen haasteeksi uuden teknologian oppimisessa omassa työssään.

–  Haastavina aikoina pk-yrityksissä korostuu se, että fokus on liiketoiminnassa ja asiakkaissa. Tämä on ymmärrettävää, mutta pidemmän päälle aiheuttaa haasteita siinä, miten liiketoimintaa uudistetaan ja tulevaisuutta ennakoidaan, toteaa LähiTapiolan yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Veikko Salonen.

Osaamisen merkitys ymmärretään, mutta oppimisen johtamisessa on vielä parannettavaa

Elon ja LähiTapiolan kyselyssä 83 prosenttia yrityspäättäjistä arvioi osaamiseen panostamisen olevan edellytys yrityksensä menestymiselle tulevaisuudessa. Korhonen-Yrjänheikki pitää ristiriitaisena sitä, miten osaamiseen suhtaudutaan.

– Suomalaisilla työpaikoilla ymmärretään osaamisen merkitys, mutta ei osata johtaa oppimista ja kyvykkyyksiä. Yritysten menestyminen on entistä vahvemmin kiinni niiden uudistumiskyvystä. Rutiiniluonteiset tehtävät ja prosessit automatisoidaan ensin ja tekoäly kykenee koko ajan vaativampiin tehtäviin. Tulevaisuudessa työssä on yhä enemmän kyse teknologian ja ihmisen toimivasta liitosta, toteaa Korhonen-Yrjänheikki ja jatkaa:

– Oppiminen tulee ylipäätään ymmärtää laajasti työpaikoilla. Oppiminen ei ole vain osallistumista koulutuksiin, vaan ennen kaikkea työssä oppimista ja uuden kokeilua yhdessä muiden kanssa. Esimerkiksi tehtävänmuutokset ovat erinomaisia oppimisen moottoreita.

Osaamispuutteet altistavat työkyvyn heikentymiselle

Veikko Salonen muistuttaa, että työpaikkatasolla osaamiseen panostaminen on myös työtä henkilöstön työkyvyn ja sitoutumisen eteen.

– Kyselymme mukaan 71 prosenttia yrityspäättäjistä näkee henkilön hyvinvointiin suunnattujen panostusten vaikuttavan merkittävästi henkilöstön sitoutumiseen. Hyvää mielenterveyttä tarvitaan myös uuden oppimiseen. Näiden kysymysten äärellä ollaan juuri nyt monilla työpaikoilla ja tässä työssä haluamme tarjota vahvaa tukeamme pk-yrityksille, toteaa Salonen.

Lisätietoa kyselystä:

Työeläkeyhtiö Elo ja LähiTapiola toteuttivat Pk-yritystutkimuksen sähköpostikyselynä 16.5.–31.5.2024 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 600 Elon ja LähiTapiolan yritysasiakasta eri puolelta Suomea. Yli puolet vastaajista (51 %) edustavat pk-yrityksiä, joissa on alle 5 työntekijää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kati Korhonen-Yrjänheikki
Työkykyjohtaja, työeläkeyhtiö Elo
p. 040 700 3335

Veikko Salonen,
Yritysasiakasliiketoiminnan johtaja, LähiTapiola
p. 040 826 7764

Sara Salomaa
Viestinnän suunnittelupäällikkö, työeläkeyhtiö Elo
p. 044 550 5450

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Joka kolmas esihenkilö voi huonommin kuin puoli vuotta sitten22.1.2025 07:35:00 EET | Tiedote

Joka kolmas esihenkilö kokee työkykynsä heikentyneen viimeisen puolen vuoden aikana. Joka kolmas myös kertoo kokevansa korkeaa stressiä ja palautuvansa töistä heikosti. Nämä tulokset selviävät työeläkeyhtiö Elon asiakaskyselystä, johon vastasi 473 johtajaa ja esihenkilöä eri toimialoilta ja eri kokoisista organisaatioista. – Tämä suunta on saatava pysäytettyä. Jos esihenkilöiden jaksaminen heikentyy tätä vauhtia, on joka kolmas esihenkilö riskissä uupua työssään. Se heijastuu laajasti työyhteisöihin. Tällä on kova hinta sekä taloudellisesti että inhimillisesti katsottuna, sanoo Elon tutkimuspäällikkö Mikko Nykänen. Vain 65 % näkee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen Kyselyn mukaan vain noin 65 prosenttia esihenkilöistä kokee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen. Nykäsen mukaan tulokseen kiteytyy monta arkaa asiaa. Yksi niistä on se, että vain 56 % kokee saavansa riittävästi arvostusta työssään. – Jokainen haluaa, että omalla työllä on jotain merkitystä ja työssä saa onnistumisen kokemuksia.

Korjattu blogi: Elon Tiina Helenius: Trumpillakin on pomonsa – se on korkosijoittaja16.1.2025 13:03:04 EET | Blogi

Huom. blogissa on korjattu lukuja torstaina 16.1. klo 13 "Minkälaisessa tilanteessa Trump astuu valtaan? Hän aloittaa toisen kautensa hetkellä, jolloin USA:n talous on vahva. Huomionarvoista on se, että inflaatio on vielä liian nopeaa, jotta Trump voisi talousohjelmansa puitteissa tehdä mitä tahansa ilman negatiivia seuraamuksia inflaatiolle, markkinakoroille ja osakemarkkinoille, ja tietenkin ennen pitkää talouskasvulle. Jos Trumpin toimet lisäisivät nopeasti liittovaltion alijäämiä veronkevennysten seurauksena, ne yksinään olisivat kenties positiivisia osakemarkkinoille. Vastaavasti Trumpin ehdottamien tullien – erityisesti koskien kiinalaisia tuotteita odotetaan kiihdyttävän inflaatiota ja nostavan markkinakorkoja. Tämä taas painaisi osakekursseja, koska korkeampi korkotaso ja uudelleen kiristyvät rahoitusolosuhteet heikentäisivät ennen pitkää talouskasvua. 2 biljoonan säästötavoite on iso kysymysmerkki Inflaatiota kiihdyttävien toimien vastapainona Trump lupasi ennen vaaleja pienen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye