Hämeen ELY-keskus

Viikonlopun sateet nostivat vedenkorkeuksia Hämeessä

Jaa

Hämeen alueella satoi viikonlopun aikana laajoilla alueilla jopa 40 millimetriä vettä. Sateiden myötä virtavesien vedenkorkeudet nousivat reilusti aiemmista kesälle tyypillisistä matalista korkeuksista.

Hotilankoski, Hartola.
Hotilankoski, Hartola. Kuva: Jukka Sainio.

Suuri sademäärä näkyy myös järvissä, mutta järvien pinnat ovat Hämeessä edelleen pääosin keskimääräisellä syksyn tasolla tai hieman keskimääräistä ylempänä. Kesä oli helteinen, mutta sateisuudeltaan tavanomainen lukuun ottamatta vähäsateista toukokuuta. Haihdunta järvistä ja maa-alueilta on arvion mukaan ollut tavanomaista suurempaa. 

Kokemäenjoen vesistöalueella järvien vedenpinnat ovat pääosin lähellä ajankohdan keskimääräisiä tasoja. Poikkeuksen tekee säännöstelty Tammelan Pyhäjärvi, joka on lähes 20 senttimetriä tavanomaista ylempänä. Jokien pinnat nousivat viikonlopun sateiden takia, mutta nyt pinnat ovat jo kääntyneet laskuun. 

Hauhon reitin järvien vedenpinnat olivat syyskuun alkupuoliskon ajan viitisen senttiä ajankohdan keskimääräistä alempana, ja Mallasveden juoksutuksia Valkeakosken voimalaitokselta vähennettiin vedenkorkeuden laskun estämiseksi. Säännöstellyn Vanajaveden vedenkorkeus Hämeenlinnan kohdalla nousi viikonlopun aikana viitisen senttimetriä ajankohdan keskimääräistä vedenkorkeutta korkeammalle.  

Kymijoen vesistöalueella useimpien järvien, kuten Jääsjärven ja Ala-Rievelin, vedenkorkeudet ovat lähellä ajankohdan keskimääräistä tasoa. Päijänteen vedenkorkeus nousi viikonloppuna huomattavasti ja on nyt lähes 10 senttimetriä ylempänä kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Juoksutusta Kalkkistenkoskesta on viime päivinä hieman lisätty tasolle 240 m3/s, ja samalla myös Kymijoen virtaama on kasvanut.  

Pohjavedenpinnat eivät ole vielä kääntyneet kesän jäljiltä nousuun 

Hämeessä pohjavedenpinnat ovat laskeneet toukokuun alusta lähtien. Esimerkiksi Lammin Tullinkankaan pohjaveden seuranta-asemalla pohjavedenpinnat ovat laskeneet kesän aikana noin metrin. Vedenpinnat ovat Hämeen seuranta-asemilla hieman ajankohdan keskimääräisen tason alapuolella. Suuremmissa pohjavesiesiintymissä pinnat ovat ajankohdalle tavanomaisia, mutta pienemmissä esiintymissä pinnat voivat olla hyvinkin alhaalla, ja Hämeessä onkin viime aikoina jonkin verran yksityiskaivoja kuivunut. 

Pohjavedenpinnat kääntyvät yleensä nousuun syksyllä kun sää viilenee, haihdunta vähenee ja maankosteus lisääntyy. Haja-asutusalueilla yksityiskaivojen ja pienten vesiosuuskuntien kaivojen vesi tulee yleensä pienistä pohjavesiesiintymistä. Näissä sateiden vaikutus näkyy aiemmin, sillä ne reagoivat sateisiin nopeammin kuin laajemmat pohjavesiesiintymät. Kunnallisten vesilaitosten vedenottokaivoissa ei ole ollut Hämeessä ongelmia veden riittävyyden kanssa. Nämä kaivot sijaitsevatkin laajemmissa pohjavesiesiintymissä, kuten harjuissa ja Salpausselillä, joissa pohjavettä riittää pitempään. 

Tänä syksyllä tarvitaan vielä runsaita ja pitkäkestoisia sateita ennen maan routiintumista, jotta pohjavesitilanne ei muuttuisi talven aikana huonommaksi ja kaivoissa riittäisi vettä talven yli. 

Ajankohtaista vesitilannetta voi seurata alla olevien linkkien kautta:  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Jukka Sainio, vesitalousasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 064 (pintavedet)
Petri Siiro, hydrogeologi, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 230 (pohjavedet)

Tiedotus:
Hämeen ELY-keskuksen viestintä, tiedotus.hame@ely-keskus.fi

Kuvat

Hotilankoski, Hartola.
Hotilankoski, Hartola.
Kuva: Jukka Sainio.
Lataa

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Kuvituskuva.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Viimeinen mahdollisuus yrityksille hakea investointitukia korotetuilla tukitasoilla pohjoisessa Päijät-Hämeessä – Hartola, Heinola, Padasjoki ja Sysmä poistetaan II-tukialueesta kuun lopussa19.9.2024 09:17:25 EEST | Tiedote

Hartola, Heinola, Padasjoki ja Sysmä ovat kuuluneet tukialueeseen, jolla sijaitsevat yritykset ovat voineet saada korotettua tukea investoinneilleen. Alueen yritykset ehtivät hakea korkeampia tukia enää hetken, sillä lokakuun alusta tapahtuvan muutoksen myötä Päijät-Hämeen neljä kuntaa poistetaan korotettujen investointitukien piiristä. Tukea saa EU:n maaseuturahoituksesta jatkossakin, mutta matalammalla prosentilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye