Vesterinen Yhtyeineen on Roosa nauha 2024 -suunnittelija – Yhtyeestä tänään julkaistava kirja on mukana kampanjassa
Vesterinen Yhtyeineen on vuoden 2024 Roosa nauha -suunnittelija, ja Antti Heikkisen kirjoittama historiikki yhtyeestä on Roosa Nauha -tuotteena. Like lahjoittaa jokaisesta myydystä kirjasta euron syöpätutkimukseen kampanja-aikana 19.9.–31.10.

Tämän vuoden Roosa nauha -teemana ovat keuhkosyövät. Vesterinen Yhtyeineen -keulakuva Tero Vesterinen on itse menettänyt isänsä keuhkosyövälle.
"Tiedän, että syöpä on paha vastustaja, mutta haluan antaa toivon elää. Se on minulle kaiken perusta. Ajattelen, että ehkä kaikissa synkimmissäkin hetkissä on aina pieni toivon kipinä. Kun yhdessä ryhdytään johonkin, ja kaikki antaa sen oman pienen panoksensa, niin silloin me voimme saada jotain todella suurta aikaiseksi", Tero Vesterinen sanoo.
"Kun saimme kuulla, että Vesterinen Yhtyeineen on tämän vuoden Roosa Nauha -suunnittelija, meille oli itsestään selvää, että lähdemme tähän kampanjaan mukaan. Roosa nauha -keräys tekee mittaamattoman arvokasta työtä syöpätutkimuksen eteen, ja meille on kunnia, että voimme olla tällä kirjalla siinä mukana", Kustannusosakeyhtiö Otavan liiketoimintajohtaja Nona Ratia sanoo.
Vesterinen Yhtyeineen on suunnitellut rintanauhan lisäksi myös uuden Roosa nauha -rannekkeen. Lisäksi yhtye on tehnyt Roosa nauha -keräystä varten uuden version yhdestä rakastetuimmista hiteistään Kiljut riemusta (Roosa nauha 2024).
Lisätietoja:
Kustannusosakeyhtiö Otava: Nona Ratia, nona.ratia@otava.fi; p. 050-531 9542.
Syöpäsäätiö: Carita Päivänen, carita.paivanen@cancer.fi; p. puh. 050 590 5415.
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Antti Reini pureutuu ihmisyyden kipupisteisiin uudessa romaanissaan Kaunis mahdottomuus11.9.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Kaunis mahdottomuus on Antti Reinin kolmas romaani. Se sukeltaa Helsingin katujen ja lähiöiden elämään, jossa ihmisyys, empatia ja selviytymisen tahto joutuvat koetukselle. Teos kuvaa tarkkanäköisesti yhteiskunnan reuna-alueilla kamppailevia ihmisiä, heidän toivoaan, ystävyyttään ja arjen pieniä suuria tekoja.
Löydä oma polkusi ja palaa voimasi luo! Meri Mortin Minun magiani on inspiroiva käsikirja magiaa elämäänsä kutsuvalle28.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Meri Mortin Minun magiani on käsikirja maagisen elämän etsijälle, henkimaailmasta kiinnostuneelle ja jokaiselle, joka haluaa syventää ymmärrystään magiasta ja noituudesta.
Filosofi Antti Hautamäen uusi teos opastaa avarampaan ajatteluun ja mielen tasapainoon25.8.2025 09:22:58 EEST | Tiedote
Näe asiat uudessa valossa on Antti Hautamäen yleistajuinen opas erilaisten näkökulmien ymmärtämiseen ja oman näkökulmaherkkyyden harjoittamiseen.
Seitsemäntoista tositarinaa lasten hyväksikäytöstä Suomessa21.8.2025 09:53:43 EEST | Tiedote
Linda Rantasen uutuuskirjassa Pedot seitsemäntoista seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunutta suomalaista kertoo anonyymisti oman tarinansa. Lisäksi teos sisältää asiantuntijakommentteja lastensuojelujärjestöiltä, seksuaalirikoksiin erikoistuneelta juristilta ja psykiatrilta.
Suosikkisarjakuva Fok_It jälleen yksiin kansiin koottuna: Muista uskoa unelmiisi tarjoaa nauruterapiaa ja vertaistukea ahdistukseen1.8.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Joonas Rinta-Kannon itkettävän hauska sarjakuva ilmestyy nykyisin Helsingin Sanomissa. Muista uskoa unelmiisi -kokoelmaan on valikoitu aiemmin albumimuodossa julkaisematonta parhaimmistoa strippimatkan varrelta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme