Tuhansia lapsia vaarassa kuolla lähiviikkoina ilman humanitaarisen avun lisäämistä Sudaniin

Jaa

Lääkärit Ilman Rajoja vaatii ruoan, lääkkeiden ja välttämättömien tarvikkeiden välitöntä toimittamista Zamzamin pakolaisleirille Sudaniin.

Kuvassa näkyy lapsi, jonka olkavarren ympäri aikuinen on laittanut aliravitsemusta mittaavan mittanauhan.
Zamzamin leirillä tehtiin 30. elokuuta aliravitsemuksen seulontaa, johon myös 2-vuotias Jamila osallistui. Aliravitsemus voidaan diagnosoida helposti ja nopeasti lapsen yläolkavarren ympäri kierrettävän MUAC-mittanauhan avulla. Kun mittanauha on punaisella, lapsi kärsii akuutista aliravitsemuksesta. Kuva: Mohammed Jamal, Lääkärit Ilman Rajoja.

Tilanne Zamzamin maansisäisten pakolaisten leirillä Sudanin Pohjois-Darfurissa on katastrofaalinen.

Leirillä arvioidaan olevan 300 000—500 000 ihmistä, joista monet ovat joutuneet siirtymään useasti paikasta toiseen.

Sudanin terveysviranomaisten ja Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tekemän ravitsemustilan seulonnan mukaan ravitsemustilanne leirillä on katastrofaalinen ja pahenemassa.

Yksi Sudanin sodan osapuolista, RSF-joukot, valvoo leirille tulevia teitä, ja on tehnyt ruoan, lääkkeiden ja välttämättömien tarvikkeiden tuomisen leirille lähes mahdottomaksi sen jälkeen, kun taistelut El Fasherin ympärillä kiihtyivät viime toukokuussa.

Lääkärit Ilman Rajoja kehottaa YK:ta ja kansainvälisiä järjestöjä kartoittamaan kaikkia vaihtoehtoja, jopa lentopudotuksia, jotta alueella saadaan nopeasti elintarvikkeita.

”Emme voi enää hukata aikaa. Kyse on tuhansista lapsista, jotka ovat vaarassa kuolla seuraavien viikkojen aikana, jos he eivät saa asianmukaista hoitoa, ja jos humanitaarista apua ja välttämättömiä tarvikkeita ei saada kiireellisesti Zamzamiin”, varoittaa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön hätäoperaatioiden johtaja Michel Olivier Lacharité.

Maailman pahin aliravitsemustilanne 

YK:n tukeman asiantuntijoiden yhteenliittymän tekemän IPC-raportin (Integrated Food Security Phase Classification) mukaan alueella vallitsi 1. elokuuta nälänhätä.

Leirillä toissa viikolla rokotuskampanjan aikana seulotuista yli 29 000 alle viisivuotiaasta lapsesta 10 prosenttia kärsi vakavasta akuutista aliravitsemuksesta, joka on hengenvaarallinen tila, ja 35 prosenttia kärsi akuutista aliravitsemuksesta, joka kehittyy vakavammaksi aliravitsemuksen muodoksi, jos sitä ei hoideta tehokkaasti ja ajoissa.

”Seulonnassa havaitut aliravitsemusasteet ovat vakavia ja todennäköisesti maailman pahimpia tällä hetkellä”, kertoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön lääketieteellinen asiantuntija Claudine Mayer.

Varastoissa oleva ruoka on hupenemassa. Elintarvikkeiden hinnat ovat kolme kertaa korkeammat kuin muualla Darfurissa. Myös polttoaineen hinnat ovat nousseet, mikä vaikeuttaa veden pumppaamista ja generaattoreiden avulla toimivien klinikoiden toimintaa.

”Tällaisessa vaikeassa tilanteessa meidän pitäisi laajentaa toimintaamme. Sen sijaan olemme joutuneet vähentämään toimintaamme keskittyäksemme vain kaikkein vaikeimmassa tilanteessa oleviin lapsiin, sillä tarvikkeista on vakava puute”, Mayer sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa näkyy lapsi, jonka olkavarren ympäri aikuinen on laittanut aliravitsemusta mittaavan mittanauhan.
Zamzamin leirillä tehtiin 30. elokuuta aliravitsemuksen seulontaa, johon myös 2-vuotias Jamila osallistui. Aliravitsemus voidaan diagnosoida helposti ja nopeasti lapsen yläolkavarren ympäri kierrettävän MUAC-mittanauhan avulla. Kun mittanauha on punaisella, lapsi kärsii akuutista aliravitsemuksesta.
Kuva: Mohammed Jamal, Lääkärit Ilman Rajoja.
Lataa

Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) on kansainvälinen humanitaarinen avustusjärjestö, joka on erikoistunut sairaanhoitoon. Pelastamme ihmishenkiä ja lievitämme kärsimystä siellä, missä hätä on suurin. Hoidamme ihmisiä aina riippumatta heidän etnisestä, uskonnollisesta tai poliittisesta taustastaan. Kerromme myös näkemästämme inhimillisestä hädästä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lääkärit Ilman Rajoja

Mediatilaisuus: gazalaisten tilanne entistä epäinhimillisempi2.9.2024 08:10:00 EEST | Kutsu

Suomalainen Linda Nyholm palaa kuun vaihteessa avustustyöstä Itä-Jerusalemista, jossa hän toimi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Palestiinan viestintäpäällikkönä noin kahden kuukauden ajan. Gazassa pommitukset, taistelut ja evakuointimääräykset ajavat ihmiset yhä pienemmälle alueelle. Pienellä alueella ihmisten terveysongelmat ja humanitaariset tarpeet ovat räjähtäneet, ja iho-ongelmat ja muut tarttuvat taudit leviävät erityisesti lasten keskuudessa. Sairaaloiden kapasiteetti auttaa potilaita on olematon. Ihmiskohtalot Gazassa niin potilaiden kuin järjestön työntekijöidenkin kohdalla ovat lohduttomia. “Aina kun kuvittelet, että tilanne ei voi mennä enää pahempaan suuntaan, se pahentuu taas”, Nyholm kertoo. Tule kuulemaan lisää mediatilaisuuteen. Voit tulla paikalle Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toimistolle tai osallistua Teamsin kautta etänä. Ilmoittaudu tilaisuuteen osoitteeseen anna-reetta.korhonen@helsinki.msf.org. Tarkenna myös, tuletko paikan päälle vai osallistutko etänä. Huom

Viimeisimmät verilöylyt Gazassa osoitus palestiinalaisten täydellisestä epäinhimillistämisestä12.6.2024 08:49:49 EEST | Tiedote

Kesäkuun aikana yli 800 ihmistä on saanut surmansa ja yli 2400 haavoittunut Israelin joukkojen voimakkaissa pommituksissa ja maahyökkäyksissä Gazan kaistalla. Viime viikkoina hyökkäykset ovat näkyneet Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tukemissa hoitolaitoksissa Rafahissa ja Gazan keskiosassa erittäin suurina potilasmäärinä. Paikallisten terveysviranomaisten mukaan pelkästään lauantaina 8. kesäkuuta kuoli 274 ihmistä. Tuolloin yli 60 vakavasti loukkaantunutta potilasta, myös tajuttomia lapsia, toimitettiin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tukemaan Nasserin sairaalaan. Samaan aikaan al-Aqsan sairaalassa järjestö tuki lääkintäryhmiä, jotka ottivat vastaan 420 haavoittunutta ja 190 kuollutta. Uhrien joukossa oli sielläkin paljon lapsia. Vastaanotetuilla oli irronneita raajoja, vakavia vammoja, palovammoja ja avomurtumia. "Miten yli 800 ihmisen, myös pienten lasten, tappamista yhden viikon aikana ja satojen muiden vammauttamista voidaan pitää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisena

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye