VAMK tarjoaa maksutonta laillistamiskoulutusta sairaanhoitajille EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa sairaanhoitajan laillistamiskoulutusta EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville sairaanhoitajille. Koulutus on maksuton ja sen rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Laillistamiskoulutus kestää noin vuoden, jonka jälkeen opiskelija voi hakea Valviralta lopullista päätöstä sairaanhoitajaksi laillistamiseen.

Sairaanhoitajista on pulaa ja tilanteeseen etsitään ratkaisuja eri keinoin. Euroopan ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneet Suomessa jo asuvat henkilöt voivat osaltaan helpottaa osaajapulaa, kunhan heidän tutkintonsa laillistetaan ja osaamisensa tunnistetaan.
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa nyt yhteistyössä 19 muun ammattikorkeakoulun kanssa sairaanhoitajan laillistamiskoulutusta EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville sairaanhoitajille. Koulutuksen tavoitteena on valmentaa muualla sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneita työskentelemään työvoimapulasta kärsivällä sosiaali- ja terveysalalla. Laillistamisväyläopinnot suoritettuaan opiskelijan tulee itse hakea Valviralta lopullista päätöstä sairaanhoitajaksi laillistamiseen.
”Koulutus on tärkeä, koska se antaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolella koulutetuille sairaanhoitajille mahdollisuuden saada tunnustettua osaamisensa Suomessa ja olla mukana vastaamassa hoitajapulaan. Vaasan ammattikorkeakoulussa koulutuksen arvo näkyy opiskelijan matkassa: saat tukea oppimisessasi, käytännön kokemuksia nykyaikaisissa oppimisympäristöissä sekä arvokkaita verkostoja paikallisten terveydenhuollon ammattilaisten kanssa”, toteaa hoitotyön yliopettaja Miro Koskenranta, joka vastaa VAMKissa laillistamisväylän opintokokonaisuudesta.
Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama ja opiskelijalle maksuton. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Joustavat opinnot
Laillistamiskoulutus kestää noin yhden vuoden ja opetuskielenä on suomi. Siksi osallistujilla olisi oltava vähintään A2-tason suomen kielen taito. Opetus on suunniteltu joustavaksi ja opiskelua on sekä kampuksella että verkossa. Koulutukseen kuuluu osaamisen näyttöjä, taitopajoja ja simulaatioita Vaasan ammattikorkeakoulun kampuksella. Harjoittelut pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään opiskelijan omalla hyvinvointialueella.
”Opinnoissa suoritetaan täydentävää koulutusta esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmästä ja kliinisestä hoitotyöstä sekä tehdään käytännön harjoittelua. Lisäksi järjestetään osaamisen näyttöjä ja opiskellaan suomen kieltä”, Koskenranta kertoo.
Opintojen laajuuteen vaikuttavat opiskelijan aiemmat opinnot sekä aiempi työkokemus sosiaali- ja terveysalalla.
”Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma Valviran vaatimusten perusteella”, tarkentaa Koskenranta.
Haku koulutukseen on auki lokakuun 2024 loppuun saakka.
Lisätietoja koulutuksesta löytyy VAMKin verkkosivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miro KoskenrantaHoitotyön yliopettaja, sosiaali- ja terveysalan yksikköVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 598 2460miro.koskenranta@vamk.fiMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointiVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 4 000 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Tekoälyä pk-yritysten liiketoiminnan tueksi – maksuton verkkokurssipilotti27.6.2025 07:33:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö liiketoiminnassa yleistyy nopeasti sen tarjoamien mahdollisuuksien ansiosta. Vaasan ammattikorkeakoulun ja Vaasan yliopiston yhteinen AI2Business-hanke tarjoaa verkkopohjaisen itseopiskelumateriaalin, jonka avulla yritykset voivat tunnistaa tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia omassa toiminnassaan.
Tuotantotalouden insinöörikoulutus alkaa VAMKissa25.6.2025 07:19:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu aloittaa tuotantotalouden insinöörikoulutuksen vastatakseen Vaasan alueen energiaklusterin työvoimatarpeisiin. Valtioneuvoston päätös tukee alueen teollisuuden kasvua ja VAMKin roolia kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen edistäjänä.
AIMday tuo yhteen työelämän, opiskelijat ja AMK-asiantuntijat16.6.2025 07:21:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu edistää innovatiivista yhteistyötä ottamalla käyttöön AIMday-konseptin ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna. Uppsalan yliopistossa kehitetty AIMday yhdistää korkeakoulut ja yritykset ratkaisemaan ajankohtaisia haasteita matalalla kynnyksellä. VAMK käynnistää AIMday-toiminnan syksyllä 2025.
AIMday brings together working life, students, and university experts16.6.2025 07:21:00 EEST | Press release
Vaasa University of Applied Sciences promotes innovative collaborations by implementing the AIMday concept as first university in Finland. AIMday, developed by Uupsala University, connects universities and companies to solve current challenges with low threshold. VAMK’s AIMday activities start in the autumn 2025.
Kansainvälinen yhteistyö tukee uramuutoksia ja uraohjausta2.6.2025 07:23:00 EEST | Tiedote
Nykyinen työelämä asettaa erilaisia muutospaineita niin töissä oleville ja töitä etsiville yksilöille, kuin heitä tukeville ammattilaisille. Vaasan ammattikorkeakoulun koordinoimassa kansainvälisessä hankkeessa autetaan yksilöitä urapolun eri vaiheissa ja tarjotaan käytännön tukea ammatillisen polun suunnitteluun. Erityisesti tuetaan henkilöitä, joilla on sosiaalinen ja taloudellinen syrjäytymisen riski
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme