Solita Suomen TOP10-työnantajien joukkoon
17.9.2024 11:30:09 EEST | Solita | Tiedote
Teknologia-, data- ja designyhtiö Solita on valittu Suomen ihanteellisimpien työnantajien parhaimmistoon Universumin vuoden 2024 asiantuntijatutkimuksessa. Yli 8600 vastaajan tutkimuksessa Solita sijoittui kymmenenneksi.

Solitan sijoitus Universumin vuotuisessa työnantajakuvatutkimuksessa on noussut tasaisesti. Vuonna 2023 yhtiö sijoittui sijalle 12.
”Solitalla ihmiset ja ihmislähtöinen toiminta on ollut toiminnan keskiössä yhtiön perustamisesta asti, ja vuosien systemaattinen yrityskulttuuri- ja työnantajakuvatyö näkyy varmasti myös näissä tuloksissa. Haluamme olla edelläkävijöitä myös yrityskulttuurin ja ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta”, kertoo Solitan Suomen maajohtaja Timo Honko.
Tutkimuksen mukaan IT-ammattilaisille tärkeimpiä työnantajan ominaisuuksia olivat työ- ja vapaa-ajan tasapainon tukeminen, työntekijän kehittymistä tukevat johtajat sekä ihmisten kunnioittaminen.
Solita jatkaa kansainvälistä kasvuaan
Huolimatta talouden matalasuhdanteesta Solita on jatkanut kasvua ja kansainvälistymistään. Vuonna 1996 Tampereella perustettu yhtiö on kasvanut yli 2100 työntekijän teknologiataloksi, joka toimii jo yhdeksässä maassa. Viime vuonna Solitalle hakeneiden määrä ylitti 27 000.
Solita sai vuonna 2023 useita tunnustuksia hyvästä työnantajuudesta ja yhtiö valittiin muun muassa maailman kolmanneksi parhaaksi työpaikaksi naisille teknologia-alalla Women in Tech Global Awards -kilpailussa.
”On suuri kunnia saada niin valtava määrä hakijoita ja tulla tunnustetuksi yhtenä Suomen parhaista työpaikoista teknologia-alalla, joka on moneen toimialaan verrattuna edelläkävijä sekä yrityskulttuurin että rekrytointiprosessien jatkuvassa kehittämisessä”, kommentoi Solitan rekrytoinnista Suomessa vastaava Elina Piipponen.
Universumin Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat 2024 -työnantajakuvatutkimuksen tulokset julkistettiin 17.9.2024 virtuaalisessa gaalatapahtumassa.
Universumin asiantuntijatutkimukseen osallistui 8605 vastaajaa 48 toimialalta. Vastaajat edustavat 36 ammatillista ryhmää. Kyselyn toteutettiin aikavälillä lokakuu 2023 – kesäkuu 2024. Universumin tutkimus on maailman laajin työnantajakuvatutkimus, joka toteutetaan vuosittain yli 45 maassa.
Lue lisää:
- Etsitkö uutta? Liity joukkoon! Solitan avoimet paikat
Solita valittiin yhdeksi maailman parhaista työpaikoista naisille Women in Tech 2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Solita, Timo Honko, Suomen maajohtaja, timo.honko@solita.fi, p- 040 545 4878
Solita, Elina Piipponen, Director, Talent Acquisition, elina.piipponen@solita.fi, p. 050 486 9482
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Solita
Solita lanseeraa tekoälyagenttien orkestrointiratkaisun yritystason ohjelmistokehitykseen31.3.2026 08:52:43 EEST | Tiedote
Suomalainen tekoäly- ja datayhtiö Solita julkisti tänään uudenlaisen, erikoistuneiden tekoälyagenttien ohjaamiseen perustuvan työkalun, joka mahdollistaa ohjelmistotuotannon tehokkuuden skaalaamisen myös monimutkaisissa suuryritysympäristöissä. Solita RoadCrewAO™ edustaa merkittävää edistysaskelta agenttisessa ohjelmistokehityksessä ja siinä, miten ohjelmistoja suunnitellaan, rakennetaan ja operoidaan.
Laaja pohjoismainen tutkimus: Tekoälyn käytön voi suomalaisten mielestä aloittaa aikaisintaan 13-vuotiaana11.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset suhtautuvat kriittisesti lasten ja nuorten tekoälyn käyttöön, kertoo teknologiayhtiö Solitan tuore tutkimus. Suomalaisista 80 prosenttia on sitä mieltä, että alle 13-vuotiaat lapset eivät saisi käyttää tekoälyä. Suomalaisista 38 % ajattelee, että lasten tulisi aloittaa tekoälytyökalujen käyttö aikaisintaan 16-vuotiaina. Ruotsalaiset (39 %) ja tanskalaiset (40 %) ovat asiasta suomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Joka kymmenes suomalainen on sitä mieltä, ettei lasten tulisi käyttää tekoälytyökaluja ollenkaan.
Solitan dataosaamiselle harvinainen tunnustus: Solita nimettiin Databricks Gold -kumppaniksi3.3.2026 09:15:08 EET | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita on saavuttanut Databricks Gold -kumppanitason (Gold Partner), mikä on korkein alueellinen kumppaniluokitus. Se myönnetään kumppaneille, joilla on todennettua syvällistä osaamista, sertifioituja asiantuntijoita, menestyksekkäitä asiakasprojekteja ja jotka ovat voineet osoittaa merkittäviä positiivisia liiketoimintavaikutuksia Databricks-hankkeissa.
Solita tuo FunctionAI:n UpCloudiin – tuloksena EU-suvereeni tekoälyalusta10.2.2026 09:01:41 EET | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solitan FunctionAI -tekoälyalusta on nyt hyödynnettävissä UpCloudin eurooppalaisessa pilviympäristössä. Näin Solita tarjoaa organisaatioille EU-suvereenin, EU-lainsäädännön alaisuudessa operoitavan tekoälyalustan. Ratkaisun myötä asiakkaat voivat kehittää, testata ja skaalata tekoälyratkaisujaan nyt myös eurooppalaisessa pilviympäristössä.
Laaja tutkimus tekoälyn käytöstä töissä: Tekoälylukutaitoon panostettava Suomessa enemmän5.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Peräti 76 prosenttia suomalaistyöntekijöistä uskoo tekoälyn muuttavan omaa työnkuvaansa viiden vuoden sisällä. Solitan ja Kantarin toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan odotusten ja toiminnan välillä on edelleen kuilu: Vaikka muutosta ennakoidaan, suuri osa ei näytä valmistautuvan siihen. Vain 9 prosenttia vastaajista pitää tekoälylukutaitoa oleellisena oman urakehityksensä kannalta. 42 prosenttia suomalaisvastaajista ei pitänyt tekoälylukutaidon kehittämistä työelämässä tärkeänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

