Taliin esitetään uutta luonnonsuojelualuetta
Helsingin kaupunki valmistelee luonnonsuojelualueen perustamista Taliin. Alue kuuluu Helsingin luonnonsuojeluohjelman 2015−2024 kohteisiin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee suojeluesitystä kokouksessaan 26. syyskuuta.

Tuleva luonnonsuojelualue sijaitsee Mätäjoen varrella Talissa Talin Golf-kentän vieressä. Alueen pinta-ala on 16,2 hehtaaria. Alue käsittää Mätäjokea ympäröivän lehtometsän ja siihen liittyvät luhta-alueet. Eteläosassa rajaus sisältää golfkentän ja Ison Huopalahden välisen ruovikko- ja luhta-alueen, kosteaa lehtoa ja hieman lehtomaista kangasmetsää. Alueen länsiosassa on laaja alue Helsingissä harvinaista runsasruohoista ruokoluhtaa. Kaakkoisreunalla on vanhaa kuusivaltaista lehtoa ja lehtomaista kangasta. Lehtipuuta on paljon, muun muassa koivua ja vaahteraa.
Mätäjoen varrella idempänä golfkentän kohdalla on lehtipuuvaltaista lehtoa, jonka puusto on lähinnä kookasta tervaleppää. Siirtolapuutarha-alueen tuntumassa on myös istutettuja poppeleita, vuorijalavia, vaahteroita ja saarnia.
Suojelualueen länsiosa on linnustollisesti arvokas, I arvoluokan kohde Helsingissä. Alue on ollut pitkään metsänhoitotoimien ulkopuolella. Runsaan lahopuuston vuoksi monet tikat viihtyvät alueella. Alueen pensaikoissa pesivät muun muassa viitakerttunen ja luhtakerttunen.
Runsas lahopuusto tekee alueesta myös erinomaisen kääpäkohteen. Lajistoon kuuluu silmälläpidettäviä ja alueellisesti uhanalaisia lajeja sekä useita muita vaateliaita, harvalukuisia tai arvokkaita metsäelinympäristöjä pääkaupunkiseudulla ilmentäviä kääpä- ja orvakkalajeja.
Alueelle esitetään luonnonhoidollisina toimenpiteinä vieraslajien torjuntaa laajoille alueille ja virtavesilajiston elinolosuhteiden parantamista. Liikkumista ohjataan pois kulutusherkiltä ja arvokkaimmilta kasvillisuus- ja linnustokohteilta. Liikkumisen turvallisuutta parannetaan uusilla opasteilla, polkujen merkinnöillä, sulkemalla metsästä golfkentälle johtavia polkuja risuaidoin ja asettamalla varoituskylttejä.
Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on luonnonsuojelun lisäksi ohjata ja kanavoida alueen virkistyskäyttöä luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi. Hoitotoimenpiteiden toteuttamisessa pyritään käyttämään luontoa mahdollisimman vähän vahingoittavia menetelmiä ja hoitokalustoa. Hoito- ja käyttösuunnitelman on laatinut Luontoselvitys Metsänen Oy yhdessä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy:n kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi Karén
Ympäristöasiantuntija
Kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöpalvelut
Puh. 09 310 52280
virpi.karen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme