Fingrid Oyj

Sähköverkkoa kehitetään yhteistyössä myös Itä-Suomessa

Jaa

Fingrid on koostanut yhdessä Itä-Suomen jakeluverkkoyhtiöiden kanssa erillisen Itä-Suomen verkon kehittämisesityksen. Esityksessä on yhdistetty sekä kantaverkon että jakeluverkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmia ja mahdollisten asiakastarpeiden perusteella tehtyjä erillisiä suunnitelmia, joita on valmisteltu yhteistyössä alueen jakeluverkkoyhtiöiden ja hankekehittäjien kanssa.

Suomen sähköntuotannon ennustetaan kasvavan voimakkaasti vuoteen 2030 mennessä, erityisesti tuulivoiman osalta. Kasvu ruokkii osaltaan teollisuuden kasvua ja päinvastoin. Itä-Suomeen on maantieteellisesti mahdollista rakentaa merkittävä määrä maatuulivoimaa, joka on halvempaa kuin merituulivoiman rakentaminen. Hajautettu sähkön tuotanto tukee Suomen sähköjärjestelmää ja tasapainottaa sähköntuotannon vaihteluita koko maassa.

Myös kantaverkon investoinnit ovat kasvaneet ennätystasolle, noin 4 miljardiin euroon vuosina 2024–2033. Sähköverkon kehittämisprosessissa lähtökohtina ovat sähkönkulutus- ja tuotantoennusteet sekä verkon kunto. Investoinnit kohdistuvat ensisijaisesti niille alueille, joilla on konkreettisia, kaavoituksessa pitkälle edenneitä hankkeita.

Miksi erillinen Itä-Suomen sähköverkon kehittämisesitys on tehty?

Fingridin ja Itä-Suomen alueen jakeluverkkoyhtiöiden yhdessä tekemän kehittämisesityksen (liitteenä) tarkoituksena on tuoda esille, että Itä-Suomen sähköverkossa on hyvin tilaa uusille tuotanto- ja kulutushankkeille ja sitä kehitetään asiakastarpeiden perusteella yhteistyössä alueiden jakeluverkkoyhtiöiden ja toimijoiden kesken.

Esitykseen on koottu yleisen osuuden lisäksi Itä-Suomen alueelta (Kainuu, Savo-Karjala ja Kaakkois-Suomi)

  • yhteinen näkemys sähköverkon kehittämisestä
  • kantaverkkoyhtiön sekä jakeluverkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmia
    (vähintään 110 kV voimajohdot ja sähköasemat)
  • mahdollisten asiakastarpeiden pohjalta tehtyjä erillisiä suunnitelmia, joita on valmisteltu yhteistyössä alueen jakeluverkkoyhtiöiden ja hankekehittäjien kanssa.

Sähköverkon kehittäminen ja suunnittelu on jatkuva prosessi Fingridin, jakeluverkkoyhtiöiden, suurten sähköntuottajien, -kuluttajien ja hankekehittäjien välillä. Keskeisessä roolissa on verkonhaltijoiden ja asiakkaiden välinen luottamuksellinen vuoropuhelu, jossa käydään keskustelua asiakkaiden suunnitelmien vaikutuksesta ja tarpeista sähköverkolle.

”Pelkkä verkkoliitynnän mahdollisuus ei vielä saa sähkön tuotanto- ja kulutushankkeita toteutumaan”, toteaa Fingridin johtaja Jussi Jyrinsalo. ”Hankkeita voidaan edistää kohti riittävää kypsyyttä poliittisin päätöksin, parantamalla sähkön tuotannon ja kulutuksen kasvun edellytyksiä voi konkreettisesti viedä eteenpäin alueellisesti edistämällä niiden maakunta- ja kunnallista kaavoitusta sekä luvitusta. Lisäksi on syytä ylläpitää aktiivista vuoropuhelua Fingridin sekä paikallisten toimijoiden kanssa, jotta verkkoja voidaan kehittää asiakkaiden tarpeisiin.”

Lisätiedot:

Jussi Jyrinsalo, johtaja, verkon suunnittelu ja verkon palvelu, Fingrid Oyj,  puh. 040 550 2044
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote

Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.

Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote

Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo

Huolto- ja rakennustyöt vaikuttavat sähkön rajasiirtokapasiteettiin ja tuotannon enimmäismääriin länsirannikolla24.4.2025 12:53:11 EEST | Tiedote

Huolto- ja rakennustöistä aiheutuvat välttämättömät siirtokeskeytykset vaikuttavat tulevien kuukausien aikana Pohjois-Suomen ja Ruotsin välisten sähkön rajasiirtoyhteyksien siirtokapasiteettiin sekä länsirannikon tuotantolaitosten suurimpiin sallittuihin tuotantomääriin. Keskeytysten aikana rakennetaan uutta sekä ylläpidetään nykyistä kantaverkkoa. Keskeytyksiä vaativat työt ajoitetaan pääosin kesäkaudelle, jotta niiden vaikutukset sähköjärjestelmään ja Fingridin asiakkaisiin ovat mahdollisimman vähäisiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye