Innostus sijoittamista kohtaan kasvaa: Jo yli kolmanneksella väestöstä rahastosijoituksia tai osakkeita
Sijoitusrahastojen ja pörssiosakkeiden omistaminen on yleistynyt viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Kun vuonna 2013 omistajia oli noin neljännes asuntoväestöstä, vuoden 2023 lopussa heitä oli jo yli kolmannes eli liki kaksi miljoonaa henkilöä.
Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kotitalouksien varallisuus -tilastosta.
”Vuoden 2023 lopussa noin 29 prosenttia asuntoväestöön kuuluneista omisti sijoitusrahastoja. Vastaava osuus vuonna 2013 oli yli kymmenen prosenttiyksikköä pienempi eli 17 %”, sanoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto.
Pörssiosakkeita omistavien osuus on puolestaan kasvanut vuoden 2019 jälkeen, erityisesti vuonna 2020 käyttöönotetun osakesäästötilin myötä. Vuonna 2023 pörssiosakkeita omisti reilut 16 % asuntoväestöstä. Vastaava osuus vuonna 2019 oli vajaa t 13 %.
”Miesten ja naisten sijoituskäyttäytymisessä on eroja. Sijoitusrahastoja molemmat omistavat lähes yhtä usein. Sen sijaan pörssiosakkeita miehet omistavat naisia useammin. Miehillä on myös yleisemmin suuria omistuksia”, Törmälehto kertoo.
Lisäksi sijoituskäyttäytymisestä kertoo esimerkiksi osakesäästötilin suosio: miehet varsinkin nuoremmissa ikäluokissa ovat ottaneet osakesäästötilin omakseen.
”Osakesäästötilillä oli arvoa kahdeksalla prosentilla 16–24-vuotiaista miehistä ja kolmella prosentilla saman ikäryhmän naisista vuoden 2023 lopussa”, täsmentää Törmälehto.
”Sijoitusvaihtoehtojen lisääntymisen ohella osakemarkkinoiden yleinen tilanne vaikuttaa sijoittamisen suosioon. Myös säästämisen ja sijoittamisen kasvaneella näkyvyydellä uutisissa ja sosiaalisessa mediassa voi olla vaikutusta siihen, että kiinnostus sijoittamiseen on noussut. Syy-seuraussuhteiden selvittäminen on kuitenkin tutkimuksen alaa”, kiteyttää Törmälehto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti TörmälehtoErikoistutkijaTilastokeskus
Puh:029 551 3680veli-matti.tormalehto@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kutsu Tilastokeskuksen Väestöennuste 2024 -tiedotustilaisuuteen 24.10.7.10.2024 15:41:23 EEST | Kutsu
Tule kuulemaan, miten syntyvyys, kuolleisuus ja muuttoliike vaikuttavat Suomen väestökehitykseen. Miten Suomen väestörakenne ennusteen mukaan muuttuu? Mitä olisi luvassa tulevaisuudessa, jos väestökehitys jatkuu vastaavanlaisena?
Harva palkansaaja voi vaikuttaa paljon työnsä ekologiseen kestävyyteen1.10.2024 08:02:00 EEST | Tiedote
Vain 3 % palkansaajista koki voivansa vaikuttaa työtapojensa tai oman työnsä ekologiseen kestävyyteen paljon ja 9 % melko paljon vuonna 2023. Jonkin verran pystyi vaikuttamaan 47 % palkansaajista. Asiaa selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa.
Julkisyhteisöjen velkasuhde nousi uudelle kymmenluvulle30.9.2024 08:00:51 EEST | Tiedote
Julkisyhteisöjen EDP-velka eli nimellishintainen sulautettu bruttovelka nousi vuoden 2024 toisella neljänneksellä reiluun 219 miljardiin euroon. Velka kasvoi vuodentakaiseen verrattuna 15,6 miljardilla. Edellisestä neljänneksestä velkasumma nousi 5,7 miljardilla eurolla.
Mediaaniansiot lähes identtiset hyvinvointialueilla ja kunnissa – koulutustaustoissa isoja eroja25.9.2024 08:03:11 EEST | Tiedote
Kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöiden mediaaniansiot olivat lähes samalla tasolla vuonna 2023, vaikka sektorien palkansaajien ammatit ja koulutustaustat eroavat selvästi toisistaan. Näistä sektoreista julkaistiin tietoa nyt ensimmäistä kertaa paikallishallinnon palkat -tilastossa, sillä hyvinvointialueiden toiminta alkoi sote-uudistuksen myötä vuoden 2023 alusta.
Vuokralla asuvia asuntokuntia jo yli miljoona20.9.2024 08:02:41 EEST | Tiedote
Vuokralla asuvien asuntokuntien määrä ylitti miljoonan rajan vuonna 2023. Vuoden lopussa vuokralla asui 1,02 miljoonaa asuntokuntaa. Määrä nousi 2,2 prosenttia vuotta aiemmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme