Karhunlihan myyntiin tarvitaan aina voimassa oleva lupa
19.9.2024 10:03:17 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Helsingin poliisi on tänään tiedottanut esitutkinnasta, jossa epäillään karhunlihan luvatonta myyntiä ja hallussapitoa. Karhunlihaa on löytynyt merkittäviä määriä suomalaisesta yrityksestä. Tapausta tutkitaan luonnonsuojelurikoksena. Suomen ympäristökeskus on Suomessa kansallinen CITES-lupaviranomainen, joka voi myöntää karhunlihan myyntiin lupia eli EU-todistuksia.

Karhunlihanmyyntiä säätelee EU:n CITES-lainsäädäntö. Sen mukaan lihan myynti vaatii aina EU-todistuksen niin Suomessa kuin EU:n sisällä. Karhu on EU:n CITES-asetuksessa yksi tiukimmin säädellyistä lajeista.
EU-todistusten hakemusten määrät karhunlihan myyntiin vaihtelevat vuosittain riippuen muun muassa kulloisenkin vuoden kaatolupakiintiöstä. Esimerkiksi vuonna 2023 Suomessa haettiin ja myönnettiin 26 EU-todistusta karhunlihan myyntiin. Vastaava luku vuonna 2022 oli 36 ja vuonna 2021 noin 60.
Muualta EU:sta Suomeen tuotaessa on karhunlihalla oltava alkuperämaan CITES-viranomaisen myöntämä EU-todistus sen yrityksen nimissä, joka lihat myy. Alkuperämaan CITES-viranomainen varmistaa lihan laillisen alkuperän lupaa myöntäessään. Lihan jälleenmyyntiä varten on ostajan haettava uusi EU-todistus omiin nimiinsä.
Suomessa karhu on riistalaji, jolle Suomen riistakeskus myöntää kaatolupia vuosittain siten, että lajin suotuisan suojelun taso säilyy. Myös suomalaisen karhun myynti kotimaisilla markkinoilla vaatii EU-todistuksen ja Suomen riistakeskuksen myöntämän saalistodistuksen, jolla metsästäjä osoittaa saaliin laillisen saannon.
Pakatuissa lihatuotteissa on oltava valmistajan tiedot lihan alkuperän jäljitettävyyden vuoksi. Ostajan on tärkeätä tarkistaa pakkauksen merkinnät.
CITES-sopimus (Convention on International Trade in Endangered Species of Wild Fauna and Flora) on yksi laajimmista kansainvälisistä ympäristönsuojelusopimuksista. Sen tarkoituksena on suojella luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä sääntelemällä ja valvomalla niillä käytävää kauppaa. Sopimus tuli voimaan vuonna 1975 ja Suomessa 1976.
CITES-sopimus ja -lainsäädäntö (ymparisto.fi)
Metsästäjille (ymparisto.fi) (ohjeita metsästäjille)
Lisätietoja
Ylitarkastaja Marja Pylvänäinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1529, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ylitarkastaja Hanne Rajanen, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1332, etunimi.sukunimi@syke.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Ennallistamisen rinnalla hyvässä tilassa olevaa luontoa on turvattava6.11.2026 07:02:29 EET | Tiedote
Suomen tulee ennallistaa huonoon tilaan päässyttä luontoa ja samalla estää hyvässä tilassa olevan luonnon heikkeneminen. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kansallisen ennallistamissuunnitelman torstaina julkaistun luonnoksen suurin haaste liittyy tähän. Suunnitelma ei rajoita luonnon tilan heikentämistä. Tässä mielessä EU:n ennallistamisasetuksen vaatimuksiin jää vielä kirittävää.
Nostot medialle 9.–13.11.2026 | YK:n ilmastopäätösten kauaskantoiset vaikutukset ja ennallistamisen seuraavat askeleet5.11.2026 13:30:08 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Syken asiantuntijat ovat käytettävissä kommentoimaan ennallistamissuunnitelmaa5.11.2026 11:13:35 EET | Tiedote
Syken asiantuntijat ovat käytettävissä kommentoimaan medialle laajasti ennallistamissuunnitelmaa, jota valtioneuvosto käsittelee tänään.
Nostot medialle 2.–6.11.2026 | Maankäyttöpaineet Saamenmaalla ja miten muovin kiertotaloutta vauhditetaan seuraavalla hallituskaudella?29.10.2026 12:53:51 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Gypsum could reduce agricultural phosphorus loading around the Baltic Sea region26.10.2026 09:00:00 EET | Press release
Gypsum treatment reduced phosphorus losses from agricultural soils in the GYPREG project trials conducted in different countries. The results support wider use of the method across the Baltic Sea region, but broader implementation requires local research, effective logistics, appropriate regulation and long-term funding.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme