Tapiola Sinfoniettan Bach-festivaali tarjoilee musiikin historian helmiä, ulkomaisia barokkispesialisteja sekä nykypäivän barokkitaidetta
Festivaaleilla kuullaan kaikki J.S. Bachin Brandenburgilaiset konsertot. Oheisohjelmassa myös tekoälyllä tuotettua barokkimusiikkia sekä barokin ääni-installaatio.

Tapiola Sinfonietta aloittaa syksyn konserttikautensa kahden viikon Bach-festivaalilla, jonka ohjelmisto koostuu barokkimusiikin klassikoista sekä barokin edeltäjistä, aikalaisista ja seuraajista. Pääosassa ovat J.S. Bachin Brandenburgilaiset konsertot, jotka ovat säveltäjän taidonnäyte barokille tyypillisistä teoksista, joissa on runsaasti solistisia osuuksia lähes kaikille orkesterisoittimille. Orkesteria tulevat johtamaan ulkomaiset barokkispesialistit Jonian Ilias Kadesha, Peter Whelan ja Kristian Bezuidenhout.
Festivaali järjestetään 19.9.-3.10. Espoon kulttuurikeskuksessa, jonka lisäksi myös Sellosalissa kuullaan Bachille omistettu konsertti. Siinä Tapiola Sinfoniettan kauden residenssitaiteilija, pianisti Irina Zahharenkova esiintyy yhdessä Sinfoniettan jousikvartetin kanssa, soittaen itse sekä pianoa, cembaloa että fortepianoa. Myöhemmin konserttikaudella Zahharenkova saapuu myös koko orkesterin eteen ja esittää kauden aikana kaikki Ludwig van Beethovenin pianokonsertot.
Festivaalin oheistapahtumat tuovat barokin nykyaikaan
Bach ja barokki on myös festivaalin oheisohjelmien teemana. Koko festivaalin ajaksi Espoon kulttuurikeskukseen nousee barokin ääni-installaatio Löytötavaroita (Found objects), jonka ovat suunnitelleet ja toteuttaneet elektroakustisen musiikin säveltäjät Otso Aavanranta ja Alejandro Montes de Oca. Installaatio on Tapiola Sinfoniettan tilausteos, joka kertoo löytötavaroiden tarinaa yhdistäen kahdeksan hylättyä viulua, tilaääntä sekä äänimateriaalia Tapiola Sinfoniettan vuoden 2001 levytyksestä, J.S. Bachin a-molli-viulukonsertosta, jossa esiintyivät solisteina Pekka ja Jaakko Kuusisto.
Viimeisellä festivaaliviikolla kuullaan, miltä kuulostaa tekoälyn avulla sävelletty barokkimusiikki. Säveltäjä Antti Auvinen on valmistellut tekoälyä apuna käyttäen musiikkia, jota Tapiola Sinfoniettan jousikvartetti esittää tiistaina 1.10. klo 17 Tapiolan Kupla-klubilla. Esityksen jälkeen on vuorossa paneelikeskustelu tekoälyn käytöstä musiikin ja taiteen tekemisessä, jota vetää musiikin asiantuntija Ville Komppa. Komppa myös haastattelee kapellimestareita ennen 19.9. ja 26.9. konsertteja pidettävissä taiteilijatapaamisissa klo 18 Espoon kulttuurikeskuksen Ahjo-näyttelytilassa.
Tapiola Sinfonietta lanseeraa digitaalisen mobiilikäsiohjelman
Konserttikaudella 2024/25 Tapiola Sinfonietta on siirtynyt käyttämään digitaalista mobiilikäsiohjelmaa, joka on suunniteltu ja toteutettu palvelemaan ja vahvistamaan yleisön konserttielämystä. Mobiilikäsiohjelman avulla konsertteihin saadaan teoksista ja esiintyjistä ajantasaista, täsmällistä tietoa ja se parantaa orkesterin viestintää ja sidettä yleisöönsä. Perinteiseen, kertakäyttöiseen paperiseen ohjelmaan verrattuna mobiilikäsiohjelma on luontoa ja resursseja säästävä ratkaisu, joka mahdollistaa uusia tapoja viestiä ja markkinoida konsertteja ja niiden oheistuotteita.
www.tapiolasinfonietta.fi
https://www.facebook.com/TapiolaSinfonietta
https://www.instagram.com/tapiolasinfonietta/
Konsertit Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa, ellei toisin mainittu.
Lisätiedot Tapiola Sinfoniettan nettisivuilta ja konserttikalenterista.
19.9.24 klo 19 KADESHA
Jonian Ilias Kadesha, viulisti-johtaja
Antonio Vivaldi: Konserto ”Grosso Mogul” D-duuri
J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 4 G-duuri
J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 3 G-duuri
Giovanni Sollima: Viulukonsertto “Tyche”
Taiteilijatapaaminen klo 18 Näyttelytila Ahjossa. Mukana Jonian Ilias Kadesha ja Ville Komppa.
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:aghqthlsda
19.9.-3.10. Barokin ääni-installaatio Löytötavaroita (Found objects)
Kuutio-tila, Espoon kulttuurikeskuksen 3. kerros
Otso Aavanranta & Alejandro Montes de Oca
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agi4m2ueve
20.9.24 klo 17 AFTER WORK 1
Jonian Ilias Kadesha, viulisti-johtaja
Antonio Vivaldi: Konserto ”Grosso Mogul” D-duuri
J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 3 G-duuri
Giovanni Sollima: Viulukonsertto “Tyche”
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:aghqvwcxje
22.9.24 klo 15 HETKIÄ: IRINA ZAHHARENKOVA
Sellosali, Leppävaara
Irina Zahharenkova, piano, cembalo, fortepiano
Tapiola Sinfoniettan jousikvartetti
J.S. Bach: Chaconne d-molli Partitasta nro 2 BWV 1004
J.S. Bach: Partita nro 1 Bb-duuri BWV 825
J.S. Bach: Trio-sonaatti kahdelle viululle ja cembalolle BWV1039
J.S. Bach: Cembalokonsertto nro 1 d-molli BWV1052
J.S. Bach: Chaconne d-molli Partitasta nro 2 BWV 1004
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agix5mkyta
26.9.24 klo 19 WHELAN
Peter Whelan, kapellimestari
J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 1 F-duuri
Igor Stravinsky: Pulcinella-sarja
J.S. Bach: Brandenburg Sinfonia kantaatille nro 174
Heinrich Biber: Battalia à 10
J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 2 F-duuri
Taiteilijatapaaminen klo 18 Näyttelytila Ahjossa. Mukana Peter Whelan ja Ville Komppa.
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:aghqtiocs4
1.10. klo 17 TAPIOLA SINFONIETTAN TEKOÄLYKVARTETTI
Kupla-klubi, Tapiola (Kulttuuriaukio)
Antti Auvinen, säveltäjä
Tapiola Sinfoniettan tekoälykvartetti
Paneelikeskustelu: Antti Auvinen, Ville Komppa, Mauri Kaipainen
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agi4m6sxde
3.10. klo 19 BEZUIDENHOUT
Kristian Bezuidenhout, pianisti-johtaja
J.C. Bach: Sinfonia g-molli op. 6 nro 6
J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 5 D-duuri
J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 6 B-duuri
W.A. Mozart: Pianokonsertto nro 9 Es-duuri
Taiteilijatapaaminen klo 18 Näyttelytila Ahjossa. Kristian Bezuidenhout.
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:aghqtktrra
Liput
https://www.lippu.fi/artist/tapiola-sinfonietta/
sekä ovelta tuntia ennen konserttia
Hinnat alkaen 32 / € 26 / € 10.
After Work alkaen 20 / 17 / 8 €.
Hetkiä-konsertti alkaen 15 / 11 / 8 €.
Ääni-installaatioon ja tekoälyesitykseen vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Koivumäki
Markkinointisuunnittelija
Tapiola Sinfonietta
040 634 4543
mikko.koivumaki@espoo.fi
Instagram: tapiolasinfonietta
Facebook: fb.com/tapiolasinfonietta
www.tapiolasinfonietta.fi
Linkit
Tapiola Sinfonietta - raikkaita tulkintoja ja rohkeita teosvalintoja
Tapiola Sinfonietta on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kamariorkesterina. Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on 44 soittajan dynaaminen kokoonpano, jonka raikkaat ja vivahteikkaat tulkinnat saavat kiitosta aikakaudesta ja tyylisuunnasta riippumatta.
Orkesteri esiintyy usein ilman kapellimestaria, mikä kuuluu kamarimusiikillisena yhteissoittona, jossa jokaisella muusikolla on ratkaiseva rooli.
Vuodesta 2000 alkaen orkesterilla on ollut johtamismalli, jossa orkesterin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kahden muusikon ja intendentin muodostama johtoryhmä. Keskustelevuus ja monitaiteellisuus ulottuvat myös yhteistyöhön taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa. Kaudella 2024/25 taiteellisina partnereina toimivat kapellimestari Ryan Bancroft ja kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman. Residenssitaiteilijana työskentelee pianisti Irina Zahharenkova.
Orkesterin kotisali on Espoon kulttuurikeskuksessa, ja esiintymiset saavuttavat kuulijoita myös konserttisalien ulkopuolella. Poikkeuksellisen laaja-alainen yleisötyö tavoittaa Espoossa kaikki ikäryhmät kohtuvauvoista senioreihin.
Orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla. Vierailut ulkomailla ovat vahvistaneet kansainvälistä tunnettuutta palkitun diskografian ohella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Städernas anpassning till och beredskap för extrema väderfenomen i huvudstadsregionen måste förbättras5.5.2025 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Revisionsnämnderna i städerna i huvudstadsregionen har tillsammans utvärderat anpassningen till och beredskapen för extrema väderfenomen i Esbo, Helsingfors, Vanda och Grankulla. Extrema väderfenomen är bland annat översvämningar, kraftiga regn, stormar, värmeböljor, torka och terrängbränder. Utvärderingen visar att beredskapen inte är fullständig. Inom den praktiska verksamheten är beredskapen god, men uppdateringen av riktlinjerna och planerna för anpassning och beredskap varierar i städerna.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin on vielä kehitettävä5.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupunkien tarkastuslautakunnat ovat yhdessä arvioineet Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin. Sään ääri-ilmiöitä ovat muun muassa tulvat, rankkasateet ja myrskyt sekä helteet, kuivuus ja maastopalot. Arvioinnin tulosten perusteella kaupungit ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin vain osittain. Operatiivisella tasolla on varauduttu hyvin, mutta sopeutumiseen ja varautumiseen liittyvien linjausten ja suunnitelmien ajan-tasaisuus vaihtelee kaupungeissa.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: 22 omakotitonttia haettavaksi5.5.2025 10:48:51 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti myydä tai vuokrata 22 omakotitonttia arvontaan perustuvalla hakumenettelyllä.
I Esbos ansökan om egnahemstomter kommer 22 tomter att erbjudas – nästan hälften av dem i Kurtby5.5.2025 10:17:25 EEST | Pressmeddelande
Esbo ordnar även i år en ansökan om egnahemstomter för privatpersoner. Ansökan ordnas på hösten. Stadsstyrelsens närings- och konkurrenskraftssektion fattade beslut om tomtansökan och dess villkor på sitt sammanträde måndagen den 5 maj.
Espoon omakotitonttihakuun tulee 22 tonttia – lähes puolet tonteista sijaitsee Kurttilassa5.5.2025 10:17:25 EEST | Tiedote
Espoo järjestää myös tänä vuonna yksityishenkilöille tarkoitetun omakotitonttihaun. Haku järjestetään syksyllä. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti tonttihausta ja sen ehdoista kokouksessaan maanantaina 5.5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme