Pron hallitus: jatkuva työikäisten opiskelumahdollisuuksista leikkaaminen on kestämätöntä kansantaloudelle
Orpon hallituksen koulutusleikkausten lista piteni jälleen budjettiriihessä syyskuun alussa, kun kehysriihessä päätettyjen ammatillisen koulutusten leikkausten loppusumma kasvoi 120 miljoonaan. Aiemmin tänä vuonna hallitus lakkautti aikuiskoulutustuen ja mahdollisti aiempaa korkeammat osallistumismaksut avoimiin korkeakouluopintoihin osallistuvilta.
Nämä leikkaukset heikentävät radikaalisti monien työikäisten mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan samalla, kun yhteiskunnallinen tilanne vaatii sitä enemmän kuin koskaan. Ihmisillä on tällä hetkellä monenlaisia syitä uudelleen kouluttautumiselle: yhteistoimintaneuvottelujen aalto, työkykykysymykset ja työn murros, jonka myötä kokonaisia ammattinimikkeitä lakkaa olemasta. Ammattiliitto Pron hallituksessa leikkaukset tuomitaankin jyrkästi.
– On täysin kestämätöntä, että mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen heikennetään jatkuvasti ilman, että mitään tarjotaan tilalle. Leikkaukset eivät edistä edes hallituksen omaa työllisyystavoitetta, ihmettelee Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.
Hallituksen käyttää esityksissään usein esimerkkinä muita Pohjoismaita, mutta niissä erilaisia uran aikaisia opiskelun tuki-instrumentteja kyllä löytyy. Esimerkiksi Ruotsissa on vuonna 2022 otettu käyttöön uudelleenkouluttautumistuki (omställningsstudiestöd), jolla tuetaan työelämässä olevien kouluttautumista. Investointien kotiuttamisen ja tuottavuuden näkökulmasta onkin täysin käsittämätöntä, että osaamispolitiikassa liikumme päinvastaiseen suuntaan kuin muut Pohjoismaat.
Hallituksen osaamispolitiikan puutetta ovat arvostelleet niin työntekijä- kuin työnantajajärjestöt, mutta kritiikki on kaikunut kuuroille korville. Vaikka hallitus sitä kieltäytyy kuulemasta, tosiasia kuitenkin on, että työelämän muuttuessa vaaditaan osaamisen kehittämistä työuran aikana. Monilla aloilla vallitsee jo nyt pula osaajista. Säästövimmassaan hallitus on romuttamassa työikäisten edellytykset jatkuvaan oppimiseen ja ajamassa osaajia kaipaavat yritykset yhä pahempaan pulaan.
– Hallitukselta puuttuu työn murroksen aikakaudella täysin visio siitä, miten varmistetaan suomalaisten riittävä osaaminen ja sen kehittäminen työuran varrella. Arkijärkikin sanoo, että työelämän tarpeet elävät ja niihin on kyettävä vastaamaan, mutta tällä hetkellä Suomi on täysin tuuliajolla tämän asian suhteen, jyrähtää Malinen.
Yhteyshenkilöt
Jorma MalinenpuheenjohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:050 576 0389jorma.malinen@proliitto.fiPro – työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 120 000 jäsentä, ja neuvottelemme 150 virka- ja työehtosopimusta.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla.
Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Ennakoimme kansainvälisiä työelämän kehityskulkuja ja ilmiöitä, ja kehitämme uusia ratkaisuja suomalaiseen työelämään. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Pro voitti pitkän kiistan oikeudessa – Elisa joutuu maksamaan vääryydellä säästetyt rahat korkoineen11.9.2024 09:40:08 EEST | Tiedote
Työtuomioistuin vahvisti Ammattiliitto Pron näkemyksen, että esihenkilöiden palkkoja nostettiin liian myöhään ja liian vähän.
Ammattiliitto Pro: Hallituksen harkintakyky petti paikallisen sopimisen kanssa5.9.2024 15:22:19 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksensä paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi. Esitys mukailee edelleen työnantajien tahtotilaa eivätkä lausuntopalautteen perusteella tehdyt nimelliset muutokset riitä korjaamaan palkansaajaliikkeen useaan kertaan esiin nostamia puutteita.
Ammattiliitto Pro: Digitan rajut henkilöstövähennykset vaarantavat Suomen huoltovarmuutta4.9.2024 13:58:23 EEST | Tiedote
Radio- ja tv-verkkojen operaattori Digita aloitti tänään muutosneuvottelut, jotka koskevat kaikkia yhtiön kenttäorganisaation työntekijöitä ja niiden tukitoimintoja. Pron arvion mukaan radio- ja tv-lähetysten sekä viranomaisverkkojen huoltotyöt ja viankorjaukset voivat jatkossa hidastua huomattavasti, kun päteviä asiantuntijoita ei ole kentällä riittävästi. Tämä voi näkyä pitkinäkin toimintahäiriöinä kyseisissä verkoissa.
Eettisen rekrytoinnin palkinto GA Telesis Engine Servicesille4.9.2024 11:39:15 EEST | Tiedote
GA Telesis Engine Services on saanut tänään Eettisen rekrytoinnin -palkinnon tunnustuksena esimerkillisistä rekrytointikäytännöistään.
Muistutuskutsu: Uusioura-tapahtuma 4.9. puuttuu työelämän ikäsyrjintään ja esittelee anonyymiin rekrytoinnin uudet mahdollisuudet2.9.2024 08:33:42 EEST | Kutsu
UusioUra-uratapahtuma järjestetään 4.9. Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtumassa esitellään uusia käytäntöjä rekrytointisyrjintään puuttumiseksi ja palkitaan vuoden eettinen rekrytoija.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme