Hyvä teko lapselle -palkinto Riitta Särkelälle: ”Perheiden toivo paremmasta hiipuu, päättäjien on aika toimia”
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) Hyvä teko lapselle -palkinto sosiaalineuvos, yhteiskuntatieteiden tohtori Riitta Särkelälle. Hän on tehnyt pitkän uran sosiaali- ja terveysjärjestöissä, Ensi- ja turvakotien liitossa pääsihteerinä sekä yhteiskunnallisiin päätöksiin vaikuttajana.
Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteerin tehtävästä eläkkeelle jäävä Särkelä on omistanut työuransa haavoittuvassa tilanteessa elävien vauvojen, lasten ja perheiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolesta toimimiselle.
– Tänä vuonna toteutetut sosiaaliturvan leikkaukset ja etuuksiin liittyvät muutokset ovat syventäneet perheiden ahdinkoa. Jos toivo paremmasta hiipuu, se on vakava riski. Silloin päättäjien on aika toimia. Sosiaaliturvan leikkausten lapsivaikutuksia on systemaattisesti arvioitava ja niiden aiheuttamia kohtuuttomia tilanteita on helpotettava valtion taloudellisesta tiukkuudesta huolimatta, Särkelä sanoo.
Vauvan tuhat ensimmäistä päivää antavat suunnan
Särkelä on erityisesti huolissaan vauvaperheiden tilanteesta. Yli puolet vauvaperheistä kertoivat ETKL:n tekemässä kyselyssä, että tarvitsevat apua, mutta sitä on vaikea saada. Vanhempia kuormittaa yksinäisyys, jaksamisen pulmat sekä erilaiset mielenterveyden haasteet. Yhdeksi uupumusta selittäväksi tekijäksi nousi heikko taloudellinen tilanne.
Jos apua tarvitsevien vauvaperheiden jaksaminen heikkenee entisestään, niin avun hakeminen vaikeutuu. Tilanne kumuloituu, jos samanaikaisesti järjestöjen tarjoamasta matalankynnyksen avusta leikataan.
– Tuhat ensimmäistä elinpäivää muodostavat korvaamattoman tärkeän merkityksen lapsen koko elämälle. Eläminen kädestä suuhun ja pelko siitä, etteivät rahat riitä, aiheuttaa vauvaperheissä stressiä ja huolta. Se heijastuu vanhempien mielenterveyteen muun muassa ahdistuksena ja masennuksena, näkyy kasvaneina ristiriitoina perheissä sekä vaikeuksina selviytyä lasten kanssa, Särkelä sanoo.
Iso osa perheistä kamppailee talousvaikeuksissa
ETKL:n tuore selvitys ”Jokaisen numeron takana on ihminen” paljastaa karua kuvaa kyselyyn vastanneiden lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta kesällä 2024. Kyselyyn vastanneista perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin.
Tulokset osoittavat, että osa lapsiperheistä kamppailee vakavien taloudellisten haasteiden kanssa. Sosiaaliturvan leikkaukset ovat näissä perheissä pahentaneet tilannetta entisestään.
Ensi- ja turvakotien liitto myöntää vuosittain Hyvä teko lapselle -tunnustuspalkinnon henkilölle tai yhteisölle merkittävästä toiminnasta lasten ja perheiden hyväksi. Tunnustuspalkinto on Erkki Kannoston tekemä äitiä ja lasta esittävä Kädestä pitäen -pienoisveistos.
Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset tavoittivat 21 691 apua tarvitsevaa vuonna 2023. Vertaisryhmissä ja kohtaamispaikoissa oli 26 533 osallistumiskertaa.
Yhteyshenkilöt
Mikko SavelainenViestintäpäällikköEnsi- ja turvakotien liitto
Puh:0405877278mikko.savelainen@etkl.fiTietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Suomalaiset uskovat alkoholin kotiinkuljetuksen lisäävän lastensuojelun työmäärää30.9.2024 11:19:15 EEST | Tiedote
Järjestöjen toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset eivät luota siihen, että alkoholijuomien kotiinkuljetuksessa pystytään valvomaan ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa riittävän tehokkaasti.
Nuorten kokemaan seurusteluväkivaltaan etsitään ratkaisuja5.9.2024 09:38:05 EEST | Tiedote
Nuoret kokevat seurustelusuhteissaan paljon väkivaltaa. Väkivaltaan ei aina osata puuttua tai sitä ei tunnisteta edes ammattilaisten toimesta. Nyt seurusteluväkivaltaa pyritään katkaisemaan kehittämällä uusia menetelmiä ammattilaisten työn tueksi.
Ensi- ja turvakotien liiton selvitys: Lapsiperheiden taloudellinen tilanne vaikeutumassa ja osin kriisiytymässä28.8.2024 07:56:20 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) tuore selvitys "Jokaisen numeron takana on ihminen" paljastaa karua kuvaa kyselyyn vastanneiden lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta kesällä 2024. Kyselyyn vastanneista perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin. Tulokset osoittavat, että osa lapsiperheistä kamppailee vakavien taloudellisten haasteiden kanssa, ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat näissä perheissä pahentaneet tilannetta entisestään.
Elokuu on erokuu: ”Lapsi tarvitsee tukea, ei riitelyä”14.8.2024 10:30:01 EEST | Tiedote
Noin 4 000 ihmistä saa vuosittain apua Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) jäsenyhdistysten eropalveluista. Eniten apua haetaan heti lomakauden jälkeen. Nykyajan suorituskeskeinen kulttuuri kannustaa ihmisiä hoitamaan asiat tehokkaasti ja siirtymään elämässä eteenpäin vauhdilla. Asiantuntija varoittaa kuitenkin kiirehtimisestä: ”Vaikka eroon liittyvät käytännön asiat voi aikatauluttaa, niin omien ja erityisesti lasten tunteiden käsittelyyn kannattaa käyttää aikaa”, sanoo lapsiperheiden eron asiantuntija Päivi Hietanen.
Apua väkivaltaan saa koko kesän ajan28.6.2024 09:23:31 EEST | Tiedote
Lomakausi saattaa kärjistää tilanteita kotona. Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla myös kesällä. Ensi- ja turvakotien liiton chatit ja turvakodit ovat avoinna läpi kesän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme