Järvi-Suomen Energia

Itäsuomalaiset verkkoyhtiöt odottavat valtiolta ratkaisuja puhtaan siirtymän tukemiseen

Jaa

Itä-Suomen sähköverkkojen kehittämiseksi on ryhdytty toimiin hyvässä yhteistyössä Fingridin ja paikallisten jakeluverkkoyhtiöiden välillä. Työn loppuun saattaminen vaatii kuitenkin Itä-Suomen erityisaseman huomioimista ja alueellista panostusta. Verkkoyhtiöiden yhteisessä ILO-hankkeessa on hahmoteltu käytännön toimia, joilla valtio pystyisi helpottamaan välttämättömien investointien rahoitusta. 

Puhtaan siirtymän vaatimat uudistukset edellyttävät paikallisilta jakeluverkkoyhtiöiltä lähivuosina kymmenien miljoonien investointeja
Puhtaan siirtymän vaatimat uudistukset edellyttävät paikallisilta jakeluverkkoyhtiöiltä lähivuosina kymmenien miljoonien investointeja

Itä-Suomen alueen jakeluverkkoyhtiöillä Järvi-Suomen Energialla, Kymenlaakson Sähköverkolla, PKS Sähkönsiirrolla ja Savon Voima Verkolla on meneillään suuria investointeja sähköverkon uudistamiseksi säävarmaksi. Näihin lakisääteisiin uudistuksiin yhtiöt käyttävät yhteensä 150 miljoonaa euroa vuodessa.

- On hienoa, että olemme tehneet yhdessä Fingridin kanssa suunnitelmia Itä-Suomen sähköverkkojen kehittämiseksi. Pelkkä kantaverkon vahvistaminen esimerkiksi 400 kilovoltin johdolla ei kuitenkaan yksin riitä. Niiden lisäksi tarvitaan merkittäviä vahvistuksia alueellisten verkkoyhtiöiden suurjännitteisiin sähköverkkoihin, ettei niistä muodostu pullonkauloja tuotannon ja kulutuksen välille, Järvi-Suomen Energian toimitusjohtaja Arto Nieminen sanoo.

Säävarmuusuudistusten lisäksi alueellisia sähköverkkoja on vahvistettava Pohjois- ja Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kymenlaaksossa, jotta alueille suunnitteilla olevat puhtaan siirtymän investoinnit voisivat toteutua. Nämä uudistukset tulevat jo meneillään olevien investointien päälle. 

- Suuret puhtaan siirtymän hankkeet hyödyntävät suoraan Fingridin kantaverkkoyhteyksiä, mutta valtaosa Itä-Suomeen suunnitteilla olevista hankkeista on sitä kokoluokkaa, että ne liittyvät sähköverkkoon meidän paikallisten jakeluyhtiöiden suurjänniteverkkojen kautta, Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen kertoo. 

ILO-hanke itäsuomalaisten hyväksi

Itäsuomalaiset jakeluverkkoyhtiöt ovat luoneet yhteisen ILO-hankkeen (Itä-Suomeen luodaan olosuhteita), jonka tavoitteena on kehittää Itä-Suomen sähköverkkoa ja parantaa sitä kautta alueen elinvoimaa, vauhdittaa puhdasta siirtymää sekä kohtuullistaa asiakkaille verkon uudistamisesta koituvia kustannuksia.

- Nämä puhtaan siirtymän vaatimat uudistukset edellyttävät meiltä paikallisilta jakeluverkkoyhtiöiltä lähivuosina kymmenien miljoonien investointeja. Itä-Suomelle välttämättömiä kehityshankkeita on paljon tarjolla, jos niin halutaan, PKS Sähkönsiirron toimitusjohtaja Sami Kervinen jatkaa.

ILO-hankkeessa on hahmoteltu käytännön toimia, joilla valtio pystyisi helpottamaan jakeluverkkoyhtiöiden sähköverkkouudistuksien rahoittamista. Tällaisia keinoja olisivat muun muassa sähkömarkkinalain sekä valvontalain muutokset, joilla voitaisiin vauhdittaa puhtaan siirtymän uudistusten toteutumista. Tämän lisäksi tavoitteena on luoda parempia kannusteita tukirahoituksen hyödyntämiseen ja luoda Itä-Suomelle oma teollisuuspoliittinen ohjelma. Ohjelman osana voisi pohtia sähköveron hyödyntämistä puhtaan siirtymän uudistusten rahoittamiseen Itä-Suomessa.

- Nykyinen hallitusohjelma tunnistaa kantaverkkoyhtiö Fingridin Itä-Suomeen suunnittelemien investointien tukitarpeen, mutta tämän lisäksi tulee muistaa myös suurjännitteisistä jakeluverkoista vastaavat verkkoyhtiöt, jotka rakentavat viimeiset kymmenet kilometrit, Kymenlaakson Sähköverkon toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen tiivistää.

Itä-Suomen jakeluverkkoyhtiöt esittelivät yhdessä Fingridin kanssa kehittämissuunnitelmia sekä Ilo-hankkeen toimenpiteitä Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen vaalipiirien kansanedustajille Helsingissä keskiviikkona 18.9. Työ jatkuu esitettyjen toimenpiteiden vaikutusten tarkempien laskelmien ja tutkimuksien tekemisellä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye