Pirkanmaan hyvinvointialue

Tays Keskussairaalassa järjestetään valmiusharjoitus tiistaina 24.9.2024

Jaa

Pirkanmaan hyvinvointialue ja muut alueella toimivat organisaatiot harjoittelevat toimimista onnettomuustilanteessa Tays Keskussairaalan alueella Tampereella. Harjoitus alkaa tiistaina 24.9.2024 aamupäivän aikana, ja se kestää enintään kolme tuntia.

Alueella voi näkyä harjoituksen aikana tavanomaisesta poikkeavaa toimintaa ja hälytysajoneuvoja. Harjoituksesta ei ole haittaa sairaalan normaalille toiminnalle eikä se vaikuta merkittävästi Tays Keskussairaalassa asioiviin tai lähialueilla liikkuviin. Osa asiakkaiden pysäköintialueesta Riviparkissa R-rakennuksen edustalla on poissa käytöstä maanantai-illasta alkaen, ja Sädetie on suljettuna liikenteeltä harjoituksen ajan. Harjoituksen tavoitteena on vahvistaa häiriötilannevalmiuksia ja harjoitella eri toimijoiden välistä yhteistoimintaa. 

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Tays Päivystys Acutassa on tehty uusi yksittäinen ludehavainto – selvitys- ja torjuntatoimet jatkuvat29.7.2025 16:18:17 EEST | Tiedote

Tays Päivystys Acutassa on tehty uusi yksittäinen ludehavainto, jonka alkuperä ei ole suoraan jäljitettävissä. Tämän vuoksi ludehavaintojen selvitys- ja torjuntatoimia on jatkettu. Toimien yhteydessä on jouduttu tekemään tilajärjestelyjä, mutta tilat on päästy palauttamaan takaisin käyttöön. Acutan toiminta jatkuu ennallaan, ja tuholaiseläinten seurantaa ja ehkäiseviä toimia jatketaan aiempaan tapaan.

Kaikki Ikaalisten lähiaseman reseptien uusimispyynnöt eivät ole tulleet perille18.7.2025 15:17:58 EEST | Tiedote

Hyvinvointialueen Ikaalisten lähiaseman reseptien uusimisessa Kanta-palvelusta on havaittu virhe, jonka vuoksi ajalla 28.5.–16.7. Kanta-palvelusta lähetetyt reseptien uusimispyynnöt eivät ole välttämättä tulleet perille nykyiseen potilastietojärjestelmään. Jos ajankohdan aikana lähetettyjä uusimispyyntöjä ei ole huomioitu eikä asiakkaan reseptiä vielä uusittu, asiakkaiden tulee pyytää reseptin uusimista uudelleen. Virhe on korjattu ja reseptipalvelu toimii nyt normaalisti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye