Vihreät - De Gröna

Vihreiden Hanna Holopainen: Tavion päätös jättäytyä pois Ukraina-liittoumasta kertoo synkkää kuvaa hallituksen arvopohjasta

20.9.2024 11:32:11 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Puolustusvaliokunnan jäsenen Hanna Holopaisen mielestä ministeri Ville Tavion päätös jättäytyä pois tasa-arvoa edistävästä Ukraina-liittoumasta on väärä. Venäjän terroriin Ukrainassa on sisältynyt myös systemaattista seksuaaliväkivaltaa. Senkin vuoksi tasa-arvon ja naisten oikeuksien huomioiminen on olennaista Ukrainan jälleenrakentamisessa, sanoo Holopainen.

MTV uutisoi tänään, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) on päättänyt jättää Suomen kansainvälisen Ukraina-liittoutuman ulkopuolelle. Liittouma pyrkii vahvistamaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Ukrainan jälleenrakentamisessa.

– Suomen ulkopolitiikan pitkäaikaisena linjana on ollut naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäminen hallituksesta riippumatta. Suomi on tunnettu tästä myös maailmalla ja ollut luotettava kumppani tasa-arvon ja yhdenvertaisuutta edistävissä hankkeissa. On todella huolestuttavaa, että yksi ministeri yksin kävelee Suomen ulkopolitiikan pitkäaikaisen linjan yli, toteaa Holopainen. 

– Kokoomuksella on vahva värisuora ulkopolitiikan johdossa: ulkoministeri, puolustusministeri ja tasavallan presidentti. Silti se antaa perussuomalaisten Ville Tavion yhtäkkiä linjata Suomen painopisteestä Ukrainan tukemisessa. Kokoomus on antanut periksi perussuomalaisille monessa arvokysymyksessä, mutta tämäkin vielä?

Holopainen muistuttaa, että sodan vaikutukset jakautuvat epätasaisesti ja eniten niistä kärsivät jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset. 

– Rauhan rakentamisessa konfliktialueilla myös sukupuolinäkökulma on olennainen ja sen ottaminen huomioon johtaa kestävämpään rauhaan ja vakaampaan yhteiskuntaan. Venäjän terroriin Ukrainassa on sisältynyt myös systemaattista seksuaaliväkivaltaa. Sillä on pitkälle ulottuvat vaikutukset. Senkin vuoksi tasa-arvon ja naisten oikeuksien huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää Ukrainan jälleenrakentamisessa, toteaa Holopainen.

Puolustusvaliokunnassa istuvan Holopaisen mukaan ministeri Tavion linjaus on myös ristiriidassa kesällä julkaistun Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon kanssa. 

– Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko valmistui kesällä. Siinä linjataan, että Suomi edistää YK:n turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman kansallista ja kansainvälistä toimeenpanoa. Tätäkö se käytännössä tarkoittaa, että jättäydytään pois sitten kun olisi mahdollisuus edistää tasa-arvoa ulkopolitiikassa käytännössä? Ei kovin vakuuttavalta vaikuta, Holopainen päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta: Pääministerin kutsuttava puheenjohtajat koolle, jos riskiarviot asehankinnoista ovat muuttuneet23.9.2026 15:42:10 EEST | Tiedote

Puolustusministeri Antti Häkkänen on perustellut eduskunnan täysistunnossa vierailuaan Israeliin sillä, että ilman sitä Suomen ilmapuolustushankinnat olisivat voineet vaarantua. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii pääministeri Petteri Orpoa kutsumaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle ja kertomaan heille luottamuksellisesti, onko hankintaan liittyvä riskiarvio muuttunut.

Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye