Ministeriöt: Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ei myönnetä lisärahoitusta
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) haki ensimmäisenä alueena lisärahoitusta valtiolta peruspalveluiden turvaamiseen. Neuvottelut ovat nyt päättyneet, eikä alueelle esitetä myönnettäväksi lisärahoitusta. Neuvotteluiden aikana tai valmistelumuistiosta ei saatu perusteita näkemykselle, että alueella olisi ollut edellytykset järjestää palvelunsa riittävällä tasolla valtion nykyisellä rahoituksella ilman lyhytaikaista lainoitusta.

Lisärahoitusneuvottelujen tarkoituksena on ollut neuvotella lisärahoituksen myöntämisen edellytyksistä sekä mahdollisesta lisärahoituksen määrästä ja siihen liitettävistä ehdoista.
”Osoitimme neuvotteluissa kattavasti, että valtion rahoitus ei riitä nykyiseen, asukkaiden lakisääteiseen palvelutasoon, vaan ensimmäisiä vuosia on paikattava lyhytaikaisella lainalla. Osoitimme, että tuotamme palveluita oikealla tasolla ja kustannustehokkaasti”, hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö toteaa.
Hyvinvointialue on joutunut ottamaan velkaa 100 M€ molempina ensimmäisinä toimintavuosinaan lakisääteisten palveluiden turvaamiseksi, koska valtion rahoitus ei ole ollut riittävällä tasolla. Ilman velanottoa palveluita ei voida tuottaa lakisääteisellä tasolla tänä vuonna. Lisärahoitusta haettiin 74 M€ vuodelle 2024 ja 74 M€ vuodelle 2025.
“Koska olemme joutuneet rahoittamaan toimintaamme niin merkittävästi lyhytaikaisella lainalla, katsoimme, että lisärahoituksen hakeminen oli avointa ja vastuullista tässä vaiheessa”, Timo Aronkytö kiteyttää. Lisärahoitusta haettiin rahoituslain 11 § mukaisesti.
Alue saa taloutensa tasapainoon vuosikymmenen loppuun mennessä
Neuvotteluiden valmistelumuistiossa todetaan ministeriöiden näkemyksenä, että hyvinvointialueella olisi ollut edellytykset järjestää palvelunsa riittävällä tasolla valtion nykyisellä rahoitustasolla. Sitä ei kuitenkaan ole kuvattu, mihin johtopäätös perustuu.
”Neuvotteluissa ei käynyt ilmi, että palvelutasomme olisi liian korkea ja viesti oli, että teemme oikeita asioita. Johtopäätökset ovat mielestämme siksi yllättävät. Väistämättä syntyy vaikutelma, että neuvotteluissa ei pyritty tekemään objektiivista arvioita tilanteestamme vaan löytämään perusteita sille, että rahoitusta ei voida myöntää”, konsernipalveluiden toimialajohtaja Mikko Hokkanen sanoo.
VAKElla on toimiva uudistusohjelma, jonka avulla talous saadaan tasapainoon pitkällä aikavälillä. “Lyhyelläkin aikavälillä välttämättömät palvelut pystytään tuottamaan, mutta on selvää, että päätöksellä on vaikutusta palvelutasoomme ja esimerkiksi palveluihin pääsyn nopeuteen”, Timo Aronkytö kertoo.
Haastavasta alusta huolimatta VAKElla on edellytykset taloutensa tasapainottamiseen pitkällä aikavälillä. Alue sopeuttaa toimintaansa ja lisää tuottavuuttaan 300 M€ vuosikymmenen loppuun mennessä uudistusohjelman avulla, jota on täydennetty loppuvuoden 2024 tiukalla säästöohjelmalla. Kehittämistoiminnan merkittävänä painopisteenä on kustannustehokkuuden parantaminen palveluissa, mistä on jo saatu tuloksia. Voimakkaasti kasvavana alueena VAKEn rahoitusasema paranee tulevina vuosina.
Lisätietoja:
-
hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, p. 050 312 1678
-
konsernipalveluiden toimialajohtaja Mikko Hokkanen, p. 040 612 0303
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKE utökade familjevårdarnas ledigheter – ”Familjevård är bindande och värdefullt arbete”9.9.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområde (VAKE) har ökat mängden ledigheter för familjevårdare från den 1.9.2025. Antalet lediga dagar ökades för långvariga familjevårdare för äldre personer och personer med funktionsnedsättning samt för mottagarfamiljer inom barnskyddet.
VAKE lisäsi perhehoitajien vapaita – "Perhehoito on sitovaa ja arvokasta työtä"9.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) on lisännyt perhehoitajien vapaita 1.9.2025 alkaen. Vapaita lisättiin ikääntyneiden ja vammaisten pitkäaikaisille perhehoitajille sekä lastensuojelun vastaanottoperheinä toimiville.
Nya chefer har blivit utsedda till vuxensocialarbetet och funktionshinderservicen4.9.2025 12:25:52 EEST | Pressmeddelande
Politices magister Kristina Nousianen har utsetts till serviceområdeschef för Vanda och Kervo välfärdsområdets (VAKE) funktionshinderservice. Politices magister Hanne Niemi har utsetts till serviceområdeschef för vuxensocialarbetet.
Uudet johtajat nimitetty aikuissosiaalityöhön ja vammaisten palveluihin4.9.2025 12:25:52 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden maisteri Kristina Nousiainen on nimetty Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vammaisten palvelujen palvelualuejohtajaksi. Aikuissosiaalityön palvelualuejohtajaksi on nimetty valtiotieteiden maisteri Hanne Niemi.
Pelastuslautakunnassa 3.9.2025 hyväksyttiin uusi palokuntasopimus3.9.2025 18:02:48 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunnassa 3.9.2025 muun muassa hyväksyttiin palokuntasopimusten päivittäminen, käsiteltiin vuoden 2026 talousarviota ja alustavaa toimintasuunnitelmaa sekä päätettiin perustaa onnettomuuksien ehkäisyn määräaikainen projektipäällikön virka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme