Ministeriöt: Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ei myönnetä lisärahoitusta
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) haki ensimmäisenä alueena lisärahoitusta valtiolta peruspalveluiden turvaamiseen. Neuvottelut ovat nyt päättyneet, eikä alueelle esitetä myönnettäväksi lisärahoitusta. Neuvotteluiden aikana tai valmistelumuistiosta ei saatu perusteita näkemykselle, että alueella olisi ollut edellytykset järjestää palvelunsa riittävällä tasolla valtion nykyisellä rahoituksella ilman lyhytaikaista lainoitusta.
Lisärahoitusneuvottelujen tarkoituksena on ollut neuvotella lisärahoituksen myöntämisen edellytyksistä sekä mahdollisesta lisärahoituksen määrästä ja siihen liitettävistä ehdoista.
”Osoitimme neuvotteluissa kattavasti, että valtion rahoitus ei riitä nykyiseen, asukkaiden lakisääteiseen palvelutasoon, vaan ensimmäisiä vuosia on paikattava lyhytaikaisella lainalla. Osoitimme, että tuotamme palveluita oikealla tasolla ja kustannustehokkaasti”, hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö toteaa.
Hyvinvointialue on joutunut ottamaan velkaa 100 M€ molempina ensimmäisinä toimintavuosinaan lakisääteisten palveluiden turvaamiseksi, koska valtion rahoitus ei ole ollut riittävällä tasolla. Ilman velanottoa palveluita ei voida tuottaa lakisääteisellä tasolla tänä vuonna. Lisärahoitusta haettiin 74 M€ vuodelle 2024 ja 74 M€ vuodelle 2025.
“Koska olemme joutuneet rahoittamaan toimintaamme niin merkittävästi lyhytaikaisella lainalla, katsoimme, että lisärahoituksen hakeminen oli avointa ja vastuullista tässä vaiheessa”, Timo Aronkytö kiteyttää. Lisärahoitusta haettiin rahoituslain 11 § mukaisesti.
Alue saa taloutensa tasapainoon vuosikymmenen loppuun mennessä
Neuvotteluiden valmistelumuistiossa todetaan ministeriöiden näkemyksenä, että hyvinvointialueella olisi ollut edellytykset järjestää palvelunsa riittävällä tasolla valtion nykyisellä rahoitustasolla. Sitä ei kuitenkaan ole kuvattu, mihin johtopäätös perustuu.
”Neuvotteluissa ei käynyt ilmi, että palvelutasomme olisi liian korkea ja viesti oli, että teemme oikeita asioita. Johtopäätökset ovat mielestämme siksi yllättävät. Väistämättä syntyy vaikutelma, että neuvotteluissa ei pyritty tekemään objektiivista arvioita tilanteestamme vaan löytämään perusteita sille, että rahoitusta ei voida myöntää”, konsernipalveluiden toimialajohtaja Mikko Hokkanen sanoo.
VAKElla on toimiva uudistusohjelma, jonka avulla talous saadaan tasapainoon pitkällä aikavälillä. “Lyhyelläkin aikavälillä välttämättömät palvelut pystytään tuottamaan, mutta on selvää, että päätöksellä on vaikutusta palvelutasoomme ja esimerkiksi palveluihin pääsyn nopeuteen”, Timo Aronkytö kertoo.
Haastavasta alusta huolimatta VAKElla on edellytykset taloutensa tasapainottamiseen pitkällä aikavälillä. Alue sopeuttaa toimintaansa ja lisää tuottavuuttaan 300 M€ vuosikymmenen loppuun mennessä uudistusohjelman avulla, jota on täydennetty loppuvuoden 2024 tiukalla säästöohjelmalla. Kehittämistoiminnan merkittävänä painopisteenä on kustannustehokkuuden parantaminen palveluissa, mistä on jo saatu tuloksia. Voimakkaasti kasvavana alueena VAKEn rahoitusasema paranee tulevina vuosina.
Lisätietoja:
-
hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, p. 050 312 1678
-
konsernipalveluiden toimialajohtaja Mikko Hokkanen, p. 040 612 0303
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunnassa 9.10.20247.10.2024 12:35:33 EEST | Tiedote
Pelastuslautakunnassa 9.10 käsitellään muun muassa muutosesitys investointisuunnitelmaan 2025 – 2028 ja investointisuunnitelmaesitys 2026 – 2029. Vuoden 2025 talousarvio käsitellään toiseen kertaan. Käsittelyssä on myös avustuksen myöntäminen Ukrainan pelastustoimelle. Lisäksi annetaan lausunto pelastustoiminnan päivitetyn toimintavalmiuden suunnitteluohjeen luonnoksesta.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue käynnistää kansainvälisesti merkittävän tutkimuksen omaishoitoperheiden tukemiseksi3.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue etsii omaishoitoperheitä osallistumaan tutkimukseen, jossa selvitetään, kuinka kotiin tarjottava lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelu voi tukea perheiden jaksamista ja terveyttä. Vastaavaa palvelua ei ole kokeiltu vielä muualla.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos avaa uuden aseman Tikkurilaan26.9.2024 13:14:34 EEST | Tiedote
Lokakuun alussa avattavalle Tikkurilan valmiusasemalle sijoittuu kaksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä: ensihoitoyksikkö, eli ambulanssi sekä kärkiyksikkö, eli pieni paloauto. Asemalta löytyvät myös Tikkurilan VPK:n ajoneuvot ja tilat. Lähivuosina Vantaalle rakennetaan lisää valmiusasemia, jotta Keski-Uudenmaan pelastuslaitos pystyy nostamaan toimintavalmiutensa lakisääteiselle tasolle.
Aluehallitus hyväksyi VAKEn toimialakohtaiset säästötavoitteet17.9.2024 13:16:36 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 talousarviossa pysyminen on kriittisen tärkeää, jotta vuoden 2025 talouden ja toiminnan hallinta onnistuu
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella kärkiyksikön lisäksi hälytetään myös pelastusyksikkö12.9.2024 15:48:17 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta korjausmääräyksen tehostamiseksi 350 000 euron uhkasakon. Korjausmääräyksessä edellytetään, että kahden palomiehen miehittämän kärkiyksikön lisäksi pelastustoimen tehtävälle hälytetään aina myös pelastusyksikkö, joka on miehitetty neljällä palomiehellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme