Korkein oikeus linjasi: tekijänoikeusjärjestöillä ei ole kanneoikeutta luovan alan tekijöiden oikeuksia puolustaessaan
Tänään annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös (KKO:2024:53) vaikuttaa tekijänoikeusjärjestöjen mahdollisuuksiin valvoa luovan alan oikeuksia. Päätöksen mukaan Kopiostolla ei ollut oikeutta ajaa kannetta edustamiensa audiovisuaalisen alan tekijöiden puolesta. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös ulottuu koskemaan myös muiden tekijänoikeusjärjestöjen toimintaa.
Korkeimman oikeuden päätettävänä oli se, onko Kopiostolla oikeus omissa nimissään ajaa riita-asiassa loukkauskannetta, luovan alan tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden tiettyjä oikeuksia hallinnoivana organisaationa.
”Valitettavasti korkein oikeus katsoi, että Suomen lainsäädäntö ei nykyisellään sisällä tekijänoikeusjärjestöjen mahdollisuutta toimia oikeudessa omissa nimissään luovan alan ammattilaisten puolesta”, sanoo Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.
Tekijänoikeuksien täytäntöönpanoa ja valvomista parantaisi se, että tekijänoikeusjärjestöt voisivat ajaa edustamiensa luovan alan ammattilaisten asioita tarvittaessa myös oikeusprosessin kautta.
”Järjestöillä on yksittäisiä luovan alan ammattilaisia paremmat taloudelliset resurssit ja asiantuntemus viedä esimerkiksi teosten massakäyttöön liittyvä tekijänoikeusloukkaus oikeuden ratkaistavaksi. Tekijänoikeusjärjestöjen kanneoikeus tulisikin selkeyttää lain tasolla, kuten useissa muissa Euroopan maissa on tehty”, Niiranen sanoo.
Korkein oikeus päätti myös, että Kopiosto ei saa valituslupaa liittyen markkinaoikeuden vuonna 2019 ratkaisemaan riita-asiaan televisiolähetysten edelleen lähettämisestä kaapeliverkoissa. Markkinaoikeuden ratkaisu jäi lopulliseksi.
Kopiosto edustaa tv-ohjelmien tekijöistä ja esittävistä taiteilijoista muun muassa ohjaajia, käsikirjoittajia, näyttelijöitä, kuvaajia, radio- ja tv-selostajia, toimittajia, kääntäjiä ja pukusuunnittelijoita. Kopiosto on myös opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä sopimuslisenssijärjestö edelleen lähettämisessä.
Korkeimman oikeuden ratkaisulla ei ole vaikutusta Kopioston toimintaan teosten muilla käyttöalueilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Valtteri NiiranenToimitusjohtajaKopiosto
Puh:040 024 5008valtteri.niiranen@kopiosto.fiMe Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja vastuullisen käytön. Samalla varmistamme, että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Olemme Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö. www.kopiosto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kopiosto
Luvaton tehtäväkirjojen kopiointi lisääntynyt kouluissa17.9.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Kopiosto selvitti teosten luvattoman kopioinnin kehitystä oppilaitoksissa. Kopiointitutkimusten mukaan tehtäväkirjojen kopiointi on viime vuosien aikana kasvanut varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja lukioissa. Viime vuonna toteutetussa paneelikyselyssä puolet vastanneista opettajista kertoi kopioineensa tehtäväkirjoja edellisen vuoden aikana.
Tuoreen kyselyn mukaan tekijänoikeuskorvauksilla on suuri merkitys av-alan ammattilaisille27.8.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Audiovisuaalisen alan tekijät ja esittävät taiteilijat pitävät tekijänoikeuskorvauksia tärkeinä sekä periaatteellisesti että taloudellisesti. Monille korvaukset ovat merkittävä osa toimeentuloa, joka muodostuu luovalla alalla useista lähteistä.
Kopiostolta luovalle alalle 50 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia23.1.2024 06:55:00 EET | Tiedote
Kopiosto maksoi tekijänoikeuskorvauksia oikeudenhaltijoille sekä henkilökohtaisesti että heitä edustavien järjestöjen kautta. Televisio-ohjelmien tekijöille ja esittäville taiteilijoille tilitettiin yhteensä 23 M€ ja kirjojen, lehtien ja nuottien tekijöille ja kustantajille 22 M€. Kuvantekijöille tilitettiin lainauskorvausta 2 M€.
Luovalle alalle 54 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia Kopiostolta1.2.2023 07:55:00 EET | Tiedote
Kopiosto tilitti vuonna 2022 tekijöille, kustantajille ja esittäville taiteilijoille tekijänoikeuskorvauksia 54 miljoonaa euroa.
KUTSU: Avoimen julkaisemisen vaatimus – haitaksi vai hyödyksi tieteelle?15.3.2022 11:54:02 EET | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan avoimen julkaisemisen vaatimusta käsittelevää keskustelutilaisuutta keskiviikkona 23.3. klo 13–16. Alla tarkempi ohjelma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme