Uutuuskirja kertoo Alpo Suhosen kiehtovan elämäntarinan Leijonien päävalmentajaksi, NHL:ään ja Pori Jazzin johtoon
30.9.2024 07:50:00 EEST | Into Kustannus | Tiedote
Risto Pakarisen ALPO on tarina kosmopoliitista, mestarivalmentajasta, kulttuurivaikuttajasta, seikkailijasta ja aikaansa edellä olleesta pelin filosofista Alpo Suhosesta. Uutuuskirja valottaa Suhosen ennakkoluulottomia päätöksiä ja myös suomalaisen jääkiekon kehitystä.

Alpo Suhonen on poikkeuksellinen huippu-urheilun johtaja ja valmentaja. Hän on Leijonien entinen päävalmentaja ja NHL:n ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja, jolla on tilillään enemmän otteluita NHL:ssä kuin Suomen liigassa. Sveitsissä Suhonen voitti kaksi mestaruutta, Itävallassa hän rakensi maan uuden nousun perustan. Pelaajana Suhonen voitti Ässissä Suomen mestaruuden. Mutta hän on myös teatteriohjaaja, joka johti Turun kaupunginteatteria ja Pori Jazzia ja filosofi, joka on julkaissut useita kirjoja ja nauttii kuvataiteesta.
– Elämäkerran tekemiselle lienee useita ja erilaisia motiiveja ja ehkä kirjan julkaisukin on vain oman matkani eräs tarina. Mielenkiintoisinta on ollut seurata suomalaisen jääkiekon kehitystä 1960-luvulta tähän päivään, Suhonen sanoo.
Olipa Suhonen jäähallissa, teatterissa tai galleriassa, hän on aina ihmisen puolella, oikeudenmukaisesti ja moniarvoisesti. 50-vuotisen uransa aikana Suhosen näkemykset ovat saaneet osakseen kritiikkiäkin, mutta jälkikäteen on voitu todeta, että hän on ollut aikaansa edellä.
ALPO kertoo Suhosen kiehtovan tarinan. Samalla tarkkaillaan suomalaisen jääkiekkoilun kasvun vuosia, kiistoja ja Suhosen vaikeita päätöksiä sekä pohditaan syytä sille, miksi häntä on arvostettu enemmän Suomen ulkopuolella kuin Suomessa.
– Moni luulee tuntevansa Alpo Suhosen, koska hän on ollut suuren yleisön tiedossa “aina”, eli ainakin vuoden 1978 Euroopan mestaruudesta lähtien, eikä ole koskaan arkaillut kertoa mielipiteitään. Toivon ja uskon, että ALPO tuo kuvaan uusia nyansseja pinttyneiden käsitysten ja kliseiden tilalle, toteaa Pakarinen.
Kirja on nyt saatavissa kirjakaupoista. Äänikirja ja e-kirja ilmestyvät keskiviikkona 9.10. Tervetuloa julkistustilaisuuteen Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan keskiviikkona 2.10. klo 17.
Risto Pakarinen (KTM) on toimittaja ja kirjailija, jonka erikoisalaa on jääkiekko. Hän on aikaisemmin julkaissut yhdeksän tietokirjaa, niiden joukossa muun muassa yhdessä Alpo Suhosen kanssa Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia -elämäkerran (Into 2020).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2024 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Innon keväässä 2027 jännitystä, suuria tunteita ja uusia tapoja kuunnella maailmaa7.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Into Kustannuksen kevään 2027 kirjoissa kuljetaan suurvaltapolitiikan ja rikosten maailmasta rakkauden ja luonnon monisyisiin maastoihin, kiehtoviin elämäntarinoihin ja vedenalaiseen äänimaailmaan. Kevään uutuudet tarjoavat sekä koukuttavaa viihdettä että kirjoja, jotka auttavat ymmärtämään muuttuvaa maailmaa.
KUTSU MEDIALLE: Astu valaiden maailmaan ja koe maailman ensimmäinen immersiivinen valaskirja6.10.2026 12:29:08 EEST | Tiedote
Ryhävalaiden laulu ympäröi kuulijan ensi kertaa kolmiulotteisesti Helsingin Kirjamessuilla Genelec Experience Loungessa, torstaina 22.10. klo 10.30, ennen kuin se avautuu messuyleisölle.
Pienet ilot kannattelevat, kun maailma painaa – Eppu Nuotio ja Sanna Pelliccioni tekivät kirjan glimmereistä30.9.2026 09:00:07 EEST | Tiedote
Kun ahdistavat uutiset ja jatkuva kiire vetävät maton alta, pienet ilon hetket auttavat jaksamaan. Kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Sanna Pelliccionin Glimmereitä – Pienten ilojen kirja poimii esiin ohikiitäviä valonvälähdyksiä.
Idris Elban odotettu esikoistrilleri ilmestyy kaikkialla maailmassa 20.5.2027 – Suomessa sen julkaisee Into Kustannus23.9.2026 12:24:19 EEST | Tiedote
Into Kustannus julkaisee näyttelijä ja monilahjakkuus Idris Elban sekä menestyskirjailija Adam Hamdyn kirjoittaman jännitysromaanin Exiles (suomenkielinen nimi vahvistuu myöhemmin) 20. toukokuuta 2027. Kirja julkaistaan Suomessa samanaikaisesti kansainvälisen maailmanensi-illan kanssa.
Elaf Ali ja Arne Dahl saapuvat Helsingin Kirjamessuille23.9.2026 07:41:28 EEST | Tiedote
Into Kustannus tuo Helsingin Kirjamessuille Pohjoismaiden arvostetuimpiin rikoskirjailijoihin lukeutuvan Arne Dahlin sekä omaelämäkerrallisella kunniasortoa käsittelevällä kirjallaan useita palkintoja voittaneen Elaf Alin. Lisäksi espanjalainen Alana S. Portero osallistuu messuille etäyhteyden kautta. Innon kotimaiset tähdet esiintyvät messuilla noin 40 ohjelmanumerossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


