Ohjattua omahoitoa nuorten keskittymishaasteisiin nyt perusterveydenhuollosta koko hyvinvointialueella
Nuoret saavat tukea keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteisiin uudistetun ohjatun omahoidon avulla. Lisäksi näiden nuorten palvelut on siirretty perusterveydenhuoltoon myös Vaasan seudulla. Tavoitteena on parantaa hoidon saatavuutta ja laatua sekä edistää nuorten hyvinvointia.

Nuorten hoitopolkua on kehitetty EU-rahoitteisessa Prima Botnia -hankkeessa, joka keskittyy hoitoon ja palveluihin pääsyn parantamiseen sekä hoito- ja palveluvelan purkamiseen.
– Tavoitteemme on, että nuoret saavat tarvitsemansa tuen sujuvammin, kertoo projektipäällikkö Anu Hiironniemi.
Tarkka hoidon tarpeen arviointi ja ohjattua omahoitoa
Uudessa mallissa painottuu hoidon tarpeen arviointi. Nuoret voivat hyödyntää terapianavigaattoria, joka on verkossa täytettävä oirekysely. Se sisältää kansallisesti suositeltuja oiremittareita yleisimpien mielenterveyden ongelmien kartoittamiseen.
Tutkimuksissa kiinnitetään erityistä huomiota aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä muiden mahdollisten häiriöiden, kuten oppimisvaikeuksien, ahdistuneisuuden, masennuksen ja autismikirjon häiriöiden, erottamiseen toisistaan. Tutkimus edellyttää myös päihteettömyyttä.
Keskittymisen haasteisiin löytyy usein ratkaisuja ilman diagnooseja tai lääkehoitoa. Elämäntapamuutokset, stressinhallinta tai ympäristön muokkaaminen voivat riittää.
– Tärkeintä on tarjota nuorille tietoa keinoista edistää omaa keskittymiskykyä, jotta nuori voi itse vaikuttaa hyvinvointiinsa, korostaa palveluyksikön johtaja Jaana Kilpiö.
Nuoret saavat uutena tukimuotona ohjattua omahoitoa, joka tarjoaa konkreettisia työkaluja oman hyvinvoinnin edistämiseen, mutta jos oireet jatkuvat ja tutkimuskriteerit täyttyvät, voidaan ADHD-tutkimukset aloittaa. Palvelu kattaa myös mahdollisen lääkehoidon seurannan.
Keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteisiin tukea tarvitsevien nuorten palvelut perusterveydenhuoltoon koko hyvinvointialueella
Tarve ADHD-tutkimuksille ja -hoidolle on kasvanut viime vuosina valtakunnallisesti, ja myös Pohjanmaalla nuorten hoitoon pääsy on viivästynyt. Palvelut Vaasan seudulla keskittyivät aiemmin erikoissairaanhoitoon, mikä johti pitkiin jonoihin.
Syyskuun alusta lähtien yli 16-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteiden tuki sekä ADHD-tutkimukset on tuotu osaksi perusterveydenhuollon palveluja myös Vaasassa. Matalan kynnyksen tukea ja tutkimuksia tarjotaan psykososiaalisessa keskuksessa ja Nuorisoasema Klaarassa. Tavoitteena on nopeuttaa nuorten hoitoon pääsyä ja keventää erikoissairaanhoidon kuormitusta.
Muutos noudattaa valtakunnallista linjausta ja yhtenäistää hoitoa hyvinvointialueellamme. Nuorten keskittymis- ja tarkkaavaisuusoireiden hoito on muualla alueellamme jo aiemmin ollut perusterveydenhuollossa.
Diagnostiikasta ja hoidosta vastaa moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu myös psykiatreja.
– Jos nuoren tilanne on erityisen monimutkainen, voidaan edelleen tarvita perusteellisempi tutkimus- ja hoitojakso erikoissairaanhoidossa, johon tarvitaan lääkärin lähete, muistuttaa psykiatri Ruut Liski.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu HiironniemiprojektipäällikköPrima Botnia
Puh:040 627 5913anu.hiironniemi@ovph.fiJaana Kilpiöpalveluyksikön johtaja
Puh:040 658 1042jaana.kilpio@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Kuvat

Linkit
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Österbottens välfärdsområde utvecklar rådgivning för seniorer i syfte att minska riskerna för minnesproblem17.6.2025 08:29:55 EEST | Pressmeddelande
Inom projektet Österbottens servicestig för minnestjänster utvecklas nya sätt att stöda seniorers välbefinnande och hälsa. Målet är att minska riskerna för minnesproblem enligt den nationella modellen för minnestjänster.
Pohjanmaan hyvinvointialue kehittää senioreille suunnattua neuvontaa muistiongelmien riskin pienentämiseksi17.6.2025 08:29:55 EEST | Tiedote
Pohjanmaan muistipolku -hankkeessa luodaan uusia tapoja tukea senioreiden hyvinvointia ja terveyttä. Tavoitteena on pienentää muistiongelmien riskiä kansallisella muistipalvelupolku-mallilla.
En fungerande vardag tack vare hjälpmedel13.6.2025 11:00:42 EEST | Pressmeddelande
Åldrande, sjukdomar och skador för med sig situationer där man behöver stöd. Har man rätt hjälpmedel som stöd så blir det också lättare där hemma.
Apuvälineet mahdollistavat toimivan arjen13.6.2025 11:00:39 EEST | Tiedote
Ikääntyminen, sairastuminen tai loukkaantuminen tuovat mukanaan tilanteita, joissa tarvitaan tukea. Kotona on helpompaa, kun on tarvittavat apuvälineet tukena.
Undervisningskliniken NoVa erbjuder avgiftsfritt stöd för välbefinnande och hälsa även i höst12.6.2025 09:08:12 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområdets nya undervisningsklinik har sammanfört studenter och yrkespersoner inom social- och hälsoområdet och skapat lättillgängliga tjänster för invånarna. Det första pilotåret är snart över, och resultaten uppmuntrar till att fortsätta i höst.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme