Miki Liukkosen O ja Elämä: Esipuhe -teosten elokuvaoikeudet myyty
Suomalaisen nykykirjallisuuden merkkiteoksiin lukeutuvat O ja Elämä: Esipuhe -romaanit tullaan näkemään elokuvana. Teosten elokuvaoikeudet on hankkinut Inland Film Company Oy.
Elokuvan ohjaaja Maria Ruotsala kertoo Liukkosen teosten olleen hänelle kuin "salamanisku", joka sai hänet heti innostumaan kirjallisuuden viemisestä valkokankaalle. Ruotsalan ohjauksessa elokuva tulee olemaan uskollinen Miki Liukkosen kirjoille ja maailmoille.
"Maria Ruotsala kirjoittaa ja ohjaa elokuvan, joka pohjautuu Miki Liukkosen kirjoihin O ja Elämä: Esipuhe. Elokuva yhdistelee eri tyylilajeja, absurdeja ihmiskohtaloita, huikeita kuvia ja maailmoja, jotka haastavat realismin - niin kuin Mikin kirjatkin. Hän on huolella valinnut kirjoista kiinnostavimmat henkilöt, teemat ja aiheet ja rakentaa niiden pohjalta itsenäisen cinemaattisen todellisuuden, elokuvateoksen. Tämän voi todeta olevan tärkein tuotantomme ", kertoo tuottaja Klaus Heydemann.
”Miki Liukkosen teokset ovat vaikuttaneet lähtemättömästi suomalaiseen kirjallisuuteen ja on ilahduttavaa, että hänen teoksensa laajenevat myös elokuvaksi. Liukkosen teosten vahva visuaalisuus ja omintakeinen tapa katsoa maailmaa antavat elokuvalle erinomaiset lähtökohdat”, kertoo WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson.
Miki Liukkonen (1989–2023) kirjoitti viisi romaania, kolme runokokoelmaa ja yhden aikuisille tarkoitetun kuvakirjan. Hänen tuotantonsa näyttää ihmiset ja koko maailman kaikessa kauneudessaan, runsaudessaan ja neuroottisuudessaan, hänen teoksissaan olemassaolon yksityiskohtien paljous sataa lukijan ylle vertausten ja metaforien kukkaistulvana.
Inland Film Company Oy on arvostettu suomalainen elokuvatuotantoyhtiö. Sen tuotantoa ovat mm. Heikki Kujanpään ohjaama elokuva "Suomen hauskin mies" ja vuodenvaihteessa ensi-iltaan tuleva Frida Kempffin elokuva "Den svenska torpeden", jossa yhtiö on osatuottaja.
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Kirjailija Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle – uusi romaani käsittelee yhtä historian oudoimmista tiedehuijauksista9.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Esikoisromaanillaan Elolliset itsensä kirjallisuuden maailmankartalle kirjoittanut Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle. Turpeinen voitti Elolliset-teoksellaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla muun muassa Finlandia- ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Elolliset on ollut ehdolla Ranskassa parhaalle käännöskirjalle jaettavan Le prix du Meilleur Livre étranger-palkinnon saajaksi sekä Italiassa Premio Strega Europeo-palkinnon saajaksi. Romaanin käännösoikeudet on myyty 28 kielialueelle.
Palkittu kirjailija Heikki Kännö siirtyy WSOY:lle – uusi romaani ilmestyy syksyllä 20263.12.2025 08:50:00 EET | Tiedote
WSOY julkaisee kirjailija Heikki Kännön uuden romaanin syksyllä 2026. WSOY toimii jatkossa Heikki Kännön uutuusromaanin lisäksi jo julkaistujen romaanien kustantajana sekä painettujen että digitaalisten kirjojen osalta.
Kansainvälisesti menestynyt jännityskirjailija Antti Tuomainen siirtyy WSOY:lle25.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pitkän ja menestyksekkään kansainvälisen uran tehneen Antti Tuomaisen teoksia on käännetty jo liki 30 kielelle. Tuomainen tunnetaan poikkeuksellisesta taidostaan yhdistää samoihin kansiin rikosromaani ja musta komedia. Brittiläinen sanomalehti The Times on nostanut Tuomaisen arviossaan Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi. WSOY julkaisee Tuomaisen seuraavan teoksen vuonna 2027.
WSOY julkaisee Virpi Vainion uuden Metsäruusu-kirjasarjan14.11.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Virpi Vainion neliosainen Metsäruusu-romaanisarja seuraa ruotsinkielisen metsäporvariston nousua 1800-luvun lopun Lapissa. WSOY julkaisee neliosaisen kirjasarjan avausosan Karhunkierros keväällä 2027.
Tiedote: WSOY:n kevään 2026 kirjat on julkistettu13.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
WSOY:n kevään katalogi on kokonaisuudessaan katsottavissa täällä: https://issuu.com/kirja/docs/wsoy_kevat_2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

