Pirkanmaan ELY-keskus

Työllisyyskatsaus │ Työttömien työnhakijoiden määrä hienoisessa laskussa Pirkanmaalla

Jaa

Elokuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 27 328 henkilöä, joka on 4 661 henkilöä enemmän kuin vuoden 2023 elokuussa. Lyhyen aikavälin vertailussa luvut ovat kuitenkin parantuneet.

Pirkanmaan työllisyyslukuja verrattuna edelliseen kuukauteen ja vuoden takaiseen tilanteeseen.
Pirkanmaan ELY-keskus

- Arvioisin, että työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa laskuaan kahden viimeisen vuosineljänneksen aikana. Tilanteeseen vaikuttavat yritysten tarve palkata uutta työvoimaa eläköitymisen sekä uusien tehtäväkokonaisuuksien takia, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen.

Nuorten työttömyys nousi ikäluokissa eniten

Eniten työttömyys lisääntyi 15−19-vuotiaiden sekä 20−24-vuotiaiden ikäluokissa vuositasolla vertailtaessa. Alle 25-vuotiaita oli työttömänä elokuussa 3 536 henkilöä.

Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi vuositasolla vertailtuna 14 prosentilla eli 1 066 henkilöllä. Kaikkiaan yli 50-vuotiaita oli työttömänä elokuussa 8 561 henkilöä.

Työttömyys koskettaa edelleen eniten toisen asteen koulutuksen saaneita

Toisen asteen koulutuksen saaneita oli työttömänä elokuussa 14 173 henkilöä. Heidän osuutensa oli 52 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista. Kasvua vuositasolla oli 2 335 henkilöä noin 20 prosenttia. Korkea-asteen koulutettuja oli työttömänä noin neljäsosa kaikista työttömistä, eli 6 771 henkilöä.

Maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyysaste kasvoi eniten

Pirkanmaan työttömyysaste oli elokuussa 10,6 prosenttia. Vertailuna muiden maakuntien työttömyysasteita:

  • Etelä-Pohjanmaa 7,1 prosenttia,
  • Pohjanmaa 6,7 prosenttia,
  • Lappi 9,0 prosenttia,
  • Kainuu 9,3 prosenttia,
  • Satakunta 9,7 prosenttia,
  • Varsinais-Suomi 9,9 prosenttia,
  • Etelä-Savo 10,1 prosenttia ja
  • Pohjois-Savo 10,3 prosenttia.

Alle 7 prosentin työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista Juupajoella, Punkalaitumella, Pälkäneellä ja Vesilahdella

Alle 8 prosentin työttömyysaste oli Kihniössä, Lempäälässä, Pirkkalassa, Sastamalassa, Virroilla ja Ylöjärvellä.

Suurimmat työttömien työnhakijoiden määrien kasvut vuositasolla olivat

  • Tampereella 2 889 henkilöä,
  • Nokialla 345 henkilöä,
  • Kangasalla 259 henkilöä,
  • Ylöjärvellä 221 henkilöä.
  • Pirkkalassa 160 henkilöä,
  • Lempäälässä 174 henkilöä ja
  • Sastamalassa 112 henkilöä.

Koko maan tilanne

Työttömien ja lomautettujen määrä nousi koko maassa vuositasolla 30 086 henkilöllä, eli 12,1 prosenttia. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 10,4 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 279 592 henkilöä, joista lomautettujen osuus oli 17 168 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Liitteet

Linkit

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye