Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vpj. Krista Mikkonen (vihr.): Hallituksen leikkauksien suurin taakka kaadetaan pienituloisimpien harteille
23.9.2024 16:04:06 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Budjettiesitys kuvaa Orpon hallituksen kovaa arvopohjaa, kun sopeuttamisesta suurin taakka laitetaan pienituloisimpien kannettavaksi. Hallituksen veropäätökset iskevät suhteellisesti rajuiten pienituloisiin, toteaa Vihreiden Krista Mikkonen.

“Lisäksi hallitus romuttaa hyvinvointivaltion perustuksia leikatessaan perusterveydenhuollosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta. Samanaikaisesti kansalaisyhteiskuntaa heikennetään leikkaamalla järjestöjen rahoituksesta. Mistä saada apua ja tukea arjesta selviytymiseen, kun julkisten palveluiden lisäksi kolmas sektori ajetaan alas?” kysyy Mikkonen.
Mikkosen mukaan Orpon hallitus kohdentaa kohtuuttoman suuria leikkauksia samanaikaisesti monelle sektorille, jotka heikentävät samojen ihmisten hyvinvointia.
“Työttömyysturvan heikennykset ja suojaosan poisto ajaa yhä useamman toimeentulotuen varaan. Leikkaukset asumistukeen ja etuuksien indeksijäädytykset ajavat ihmiset ahtaalle, ja työntävät yhä useampia köyhyyteen. Työttömyys on kasvussa, mutta hallituksen lakkautettua aikuiskoulutustuen ihmisillä ei ole edes mahdollisuutta kouluttautua uudelleen ja hakeutua uudelle alalle. Orpon hallituksen sanat ja teot ovat jatkuvasti ristiriidassa keskenään”, sanoo Mikkonen.
Mikkosen mukaan rajut leikkaukset, jotka osuvat montaa kautta samoihin ihmisiin, eivät ole kestäviä lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä.
“Leikkaamisen ei pitäisi olla itsetarkoitus. Orpo on kertonut, että leikkausten tavoitteena on hyvinvointivaltion säilyttäminen tuleville sukupolville. Häneltä jää huomaamatta, että nyt tehtävillä leikkauksilla hallitus itse ajaa sitä alas. Leikkauksilla on pitkäaikaisia vaikutuksia, jotka myöhemmin näkyvät huono-osaisuutena, työttömyytenä, köyhyytenä ja syrjäytymisenä. Tähän meillä ei ole varaa,” sanoo Mikkonen.
“Kokoomuksen koulutuslupaus petti jälleen. Ammatilliseen koulutukseen tehdään yli 100 miljoonan euron leikkaukset ja opiskelijoiden toimeentuloa heikennetään entisestään. Hallitus on määritellyt yhdeksi keskeisimmäksi tavoitteeksi koulutus- ja osaamistason nostamisen sekä oppijoiden hyvinvoinnin, mutta toimet ovat kuitenkin täysin päinvastaisia, ” sanoo Mikkonen.
Mikkosen mukaan hallitus ei näe kulttuurin arvoa sivistyksen eikä kansantalouden kannalta.
“Orpon hallitus leikkaa taiteesta ja kulttuurista noin 20 miljoonaa. Valtion budjetin kokonaisuuteen sillä ei ole juurikaan vaikutusta, sen sijaan kulttuurin saavutettavuudelle ja luovien alojen työntekijöille seuraukset ovat merkittävät. On tutkittu, että kulttuurin sijoitettu euro tuottaa itsensä takaisin vähintään kymmenkertaisesti. Kulttuurialan leikkaukset johtavat teattereiden, museoiden, konserttien ja muiden kulttuurimahdollisuuksien rajuun vähenemiseen etenkin maakunnissa,” päättää Mikkonen.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Vihreiden Tynkkynen välikysymyskeskustelun ryhmäpuheessa: suomalaisesta unelmasta kannattaa pitää kaksin käsin kiinni3.11.2026 12:49:23 EET | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen haastoi välikysymyskeskustelussa hallitusta suomalaisesta unelmasta. Hän arvosteli suomalaisia kurjistavia leikkauksia ja esitti vaihtoehtoja bensapopulismille.
Vihreiden Krista Mikkonen tukee pääministerin vetoomusta: Palokin kosket on vapautettava3.11.2026 12:38:33 EET | Tiedote
Pohjoiskarjalainen kansanedustaja, entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen kiittää pääministeri Petteri Orpoa (kok.) työstä Palokin koskien ennallistamiseksi ja yhtyy pääministerin vetoomukseen alueen kuntapäättäjille.
Vihreiden Mari Holopainen: Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on vaarallinen viesti – Suomen ja Ukrainan tukijamaiden on vastattava omalla osallistumisellaan30.10.2026 13:23:16 EET | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) pitää urheilun vetoomustuomioistuin CASin ratkaisua päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin erittäin vaarallisena kehityksenä. Päätös koskee kaikkia IIHF:n MM-turnauksia vuodesta 2027 alkaen, ja ensimmäinen niistä on jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme