Pohjois-Suomessa harjoitellaan alueellisen sähkönjakelun häiriön varalta
24.9.2024 08:00:00 EEST | Huoltovarmuuskeskus | Tiedote
Pohjois-Suomessa harjoitellaan 24. syyskuuta alueellisten sähkökatkojen varalta. Huoltovarmuuskeskuksen ja energiahuollon Pohjois-Suomen aluetoimikunnan järjestämään POIKKI24-harjoitukseen osallistuu useita kymmeniä alueen yrityksiä ja kuntia.
”Koko yhteiskunta on hyvin riippuvainen häiriöttömästä sähkön saannista. Laaja katkos saattaisikin aiheuttaa runsaasti harmia sekä yrityksille että kotitalouksille. Harjoittelu auttaa ehkäisemään katkoja ja minimoimaan niiden aiheuttamat vahingot sekä toipumaan niistä nopeammin”, sanoo NEVE:n verkkojohtaja ja aluetoimikunnan puheenjohtaja Joni Hemmilä.
POIKKI24-harjoitukseen osallistuu Pohjois-Suomen alueella merkittävä määrä energia-alan toimijoita kuten sähköverkkoyhtiöitä ja energian tuottajia ja lisäksi vesihuoltoa, lämmönjakelijoita, kuntia sekä hyvinvointialueita ja viranomaisia. Tavoitteena on tukea varautumista ja yhteistoimintaa vakavissa häiriötilanteissa.
Harjoituksessa osallistujat ratkovat kuvitteellista sähkönjakelun häiriötilannetta. Harjoituksen edetessä he joutuvat pohtimaan, miten laajoja katkoja kuviteltu häiriötilanne aiheuttaa, kenelle sähköä riittää ja kenelle ei, ja kuinka sähköjen palautus lopulta etenee.
”Moni toimija varautuu kyllä tahollaan, mutta yhdessä harjoitellessa tulee huomioitua myös yhteispeli ja tiedon jakaminen muiden alueen toimijoiden kanssa. Aina harjoitellessa löytyy varautumissuunnitelmista myös heikkoja kohtia, joita voidaan harjoittelun perusteella tarkentaa”, kuvaa valmiussuunnittelija Harri Pelkonen Rovaniemen kaupungilta.
Harjoituksen on suunnitellut ja sen toteutusta valvoo Huoltovarmuuskeskuksen asettama, Huoltovarmuusorganisaation alainen energiahuollon Pohjois-Suomen aluetoimikunta. Aluetoimikuntien tavoitteena on parantaa energiayhtiöiden varautumista ja jatkuvuudenhallintaa, ylläpitää tilannetietoisuutta alueella sekä kehittää yhteistoimintaa muiden yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten toimijoiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Verkkojohtaja Joni Hemmilä, Pohjois-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtaja, NEVE Oy, p. 044 560 9078
Valmiussuunnittelija Harri Pelkonen, Rovaniemen kaupunki, p. 040 626 7836
Varautumisasiantuntija Paavo Tertsunen, Huoltovarmuuskeskus, p. 029 505 1090
Tietoa Huoltovarmuuskeskuksesta
Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu sekä operatiivinen toiminta. Yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa HVK varmistaa, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus voidaan turvata kriisi- ja häiriötilanteissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuuskeskus
Försörjningsberedskapscentralen förnyar elförsörjningens beredskapsarrangemang för att säkerställa eltillgången vid allvarliga kriser18.9.2026 07:02:00 EEST | Pressmeddelande
Elproduktionens reservarrangemang utgörs av produktionskapacitet som tagits bort från elmarknaden. Reserven är avsedd att användas endast vid allvarliga kriser.
Huoltovarmuuskeskus uudistaa sähköhuollon varautumisjärjestelyjä sähkönsaannin turvaamiseksi vakavissa kriiseissä18.9.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Sähköntuotannon varajärjestely kootaan sähkömarkkinoilta poistuneesta tuotantokapasiteetista. Se on tarkoitettu käytettäväksi vain vakavissa kriiseissä.
National Emergency Supply Agency to renew preparedness arrangements for electricity production to ensure supply during serious crises18.9.2026 07:02:00 EEST | Press release
The reserve arrangement for electricity generation will consist of production capacity that has been withdrawn from the electricity market. It is intended for use only in the event of serious crises.
Logistikutredning 2025: Ökande risker i leveranskedjorna och kompetensbrist oroar företagen2.6.2026 07:25:54 EEST | Pressmeddelande
Logistikutredning 2025, som publiceras i dag, granskar Finlands logistiska omvärld och särskilt resiliensen i företagens leveranskedjor. Företagen upplever att riskerna i deras leveranskedjor har ökat jämfört med 2022, men bedömer samtidigt att deras resiliens är god.
Logistiikkaselvitys 2025: Toimitusketjujen riskit kasvussa ja osaajapula yritysten huolena2.6.2026 07:25:54 EEST | Tiedote
Tänään julkaistu Logistiikkaselvitys 2025 tarkastelee Suomen logistista toimintaympäristöä ja erityisesti yritysten toimitusketjujen resilienssiä. Yritykset kokevat toimitusketjuihin liittyvät riskit kasvaneiksi verrattuna vuoteen 2022, mutta yritysten resilienssi on hyvä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme