Teollisuus vahvistaa kilpailukykyään elinkaariarvioinneilla
Jotta yritykset voivat raportoida ympäristövaikutuksistaan ja kehittää toimintaansa, niiden on ensin tiedettävä, mitkä toiminnan vaikutukset ovat ja mitkä niistä ovat merkittävimpiä.

– Globaali ilmasto- ja luontokriisi edellyttävät vaikuttavampia toimia. EU:n CSRD-direktiivi ja taksonomia-asetus ovat esimerkkejä lainsäädännöstä, jolla tätä kehitystä ohjataan. Elinkaariarvioinnista yritykset saavat tietoa siitä, mitkä heidän toimintansa ympäristövaikutukset ovat ja mitkä niistä ovat merkittäviä. Tämä auttaa kehittämään kestävämpiä tuotteita ja viestimään niiden ympäristövaikutuksista, sanoo ruotsalainen Marcus Wendin, joka on johtava pohjoismainen asiantuntija teollisten tuotteiden ja prosessien ympäristövaikutusten laskennassa.
Wendinin yritys Miljögiraff AB on jo 20 vuotta auttanut suomalaisia ja ruotsalaisia teollisuusyrityksiä todentamaan toimintansa ympäristövaikutukset. Sen asiakkaita ovat mm. Valmet, ABB, Hankkija, Comatec ja Deltamarin sekä useat korkeakoulut ja instituutit. Lokakuussa Wendin saapuu Tampereelle Alihankinta-messuille.
Elinkaariarvioinnilla tietoon perustuvia päätöksiä
Elinkaariarviointi (LCA) on nimensä mukaisesti menetelmä tuotteen ympäristövaikutusten määrittämiseksi sen koko elinkaaren ajalta. Wendinin tavoite on, että yritykset voisivat kehittää toimintaansa kestävämmäksi tietoon ja laskelmiin perustuen:
– Elinkaariarviointi on menetelmä yritysten toiminnan ympäristövaikutusten luotettavaan todentamiseen. Se tukee päätöksentekoa ja tuotekehitystä osoittamalla, mitkä materiaalit tai prosessit ovat ympäristövaikutusten kannalta merkittävimpiä ja missä voidaan tehdä parannuksia, Wendin selventää.
Elinkaariarviointien laatimisen apuna käytetään erilaisia ohjelmistoja. Marcus Wendinin yritys on vuodesta 2004 ollut SimaPro-ohjelmiston edustaja Suomessa ja Ruotsissa. SimaPro on alan johtava ohjelmisto 80 maassa. Sen toiminta perustuu tieteellisiin menetelmiin ja laajoihin datakirjastoihin. Käytettäessä laskentaa jo tuotekehityksen vaiheessa, on mahdollista vaikuttaa siihen, mikä on lopullisen tuotteen ympäristövaikutus.
Läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta
Elinkaariarvioinnin avulla yritykset voivat laskea tarkasti koko toimitusketjunsa ympäristövaikutukset. Tiedon perusteella ne voivat pienentää aiheuttamiaan hiilidioksidipäästöjä sekä vähentää luonnonvarojen kulutusta ja ympäristön kuormitusta. Luotettavasta tiedosta ja raportoinnista on tullut osa toimitusketjunhallintaa.
– Pk-yrityksille tämä on suuri haaste, mutta myös mahdollisuus. Yritykset, jotka pystyvät tarjoamaan todennettua dataa ympäristövaikutuksistaan, ovat kilpailukykyisempiä ja paremmin varautuneita tuleviin vaatimuksiin, Wendin toteaa.
Elinkaariarviointi antaa yritysjohdolle selkeän pohjan tehdä tietoon perustuvia päätöksiä, jotka vastaavat niin sääntelyn vaatimuksiin kuin asiakkaiden odotuksiin.
– Tulevaisuudessa vastuulliset ja läpinäkyvät toimitusketjut menestyvät – elinkaariarviointi on avainasemassa tämän tavoitteen saavuttamisessa, Wendin kiteyttää.
Marcus Wendin tavattavissa Alihankinta-messuilla
Marcus Wendin on paikalla Tampereella järjestettävässä Alihankinta-tapahtumassa, joka on Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma.
- Aika: tiistaista torstaihin 1.–3.10.2024
- Paikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, AI Village, osasto B 106
Osaston ohjelma löytyy SimaPro-verkkosivuilta.
Paneelikeskustelu yhdessä Comatecin ja Valmetin kanssa
Tervetuloa seuraamaan keskustelua, jossa mukana on Mijlögiraffin toimitusjohtaja Marcus Wendin yhdessä tunnettujen suomalaisten teollisuusyritysten edustajien ja SimaPro:n käyttäjien kanssa:
Aleksi Surakka, Senior Specialist Sustainability, Comatec Mobility
Pirkko Alander, Environmental Analysis Manager, Valmet
- Aika: Tiistai, 1.10. klo 10.35–10.55
- Paikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, AI Stage
Keskustelun otsikko on ”Footprint Calculation for Industrial Companies”
Yhteyshenkilöt
Marcus WendinCEOMiljögiraff AB
Puh:+46 73 324 81 85marcus@miljogiraff.seLarissa RimaSenior ConsultantMailand Communications
Puh:+358 400 581521larissa.rima@mailand.fiKuvat

Linkit
Miljögiraff AB
Miljögiraff AB on ruotsalainen konsulttiyritys, joka on erikoistunut elinkaariarviointeihin. Sen asiakkaita ovat teollisuusyritykset, julkiset laitokset ja korkeakoulut Ruotsissa ja Suomessa. Miljögiraffin pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Vuonna 2023 sen liikevaihto oli 16 M SEK ja se työllistää 15 henkilöä. Miljögiraffilla on ollut ilo tehdä yhteistyötä suomalaisten organisaatioiden kanssa vuodesta 2004 lähtien.

SimaPro
SimaPro on ohjelmisto tuotteiden ja prosessien ympäristövaikutusten arviointiin. Ohjelmistoa käyttää yli 11 000 tuotteiden ja organisaatioiden ympäristövaikutusten arvioinnin asiantuntijaa yli 80 maassa. Miljögiraff on vuodesta 2004 lähtien ollut SimaPro-ohjelmiston edustaja yksinoikeudella Ruotsissa ja Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Valour listaa neljä ETP:tä Brasilian B3-pörssiin4.12.2025 17:02:09 EET | Tiedote
Tukholma, 4.12.2025 - DeFi Technologiesin tytäryhtiö, johtava pörssinoteerattujen digitaalisten ETP-tuotteiden liikkeeseenlaskija Valour Inc. ja Valour Digital Securities Limited (yhdessä "Valour"), ovat saaneet B3 S.A. (Brasil, Bolsa, Balcão, "B3") -yhtiöltä hyväksynnän listata neljä ETP- tuotetta BDR:n kautta.
Johan Wattenström Nasdaq-listatun DeFi Technologiesin johtoon1.12.2025 10:16:58 EET | Tiedote
Tukholma 1.12.2025 – DeFi Technologies Inc. ("yhtiö" tai "DeFi Technologies") (Nasdaq: DEFT) (CBOE CA: DEFI) (GR: R9B), on fintech-yhtiö, joka lähentää perinteisiä pääomamarkkinoita ja hajautettua rahoitusta toisiinsa. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty ruotsalainen Johan Wattenström.
Multitude 9M/2025: Vahvaa kannattavuuden kasvua ja operatiivista kehitystä13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Zug, Sveitsi, 13.11.2025 – Multitude AG (jatkossa “Multitude” tai “konserni”) on eurooppalainen, Frankfurtin pörssissä listattu fintech-yritys, joka tarjoaa digitaalisia laina- ja verkkopankkipalveluita kuluttajille ja pk-yrityksille sekä toisille fintech-yrityksille (WKN: A40VJN, ISIN: CH1398992755). Multitude on julkaissut 9M/2025 lukunsa, jotka kertovat jatkuvasta hyvästä kehityksestä kaikissa liiketoimintayksiköissä eli kuluttajapankkitoiminnassa (Ferratum), pk-yrityspankkitoiminnassa (CapitalBox) ja tukkupankkitoiminnassa (Multitude Bank).
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme