Muutoksia Veikkauksen johtoryhmässä: Reija Laaksonen henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi
Reija Laaksonen (KTM) on nimitetty Veikkauksen henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi 1. lokakuuta 2024 alkaen. Veikkauksen henkilöstöjohtaja Heli Lallukka siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Lallukka työskentelee Veikkauksella syyskuun loppuun saakka.

-Haluan lämpimästi kiittää Heliä hänen työstään Veikkauksella. Heli on ollut keskeisessä roolissa Veikkauksen ja HR-käytänteidemme kehittämisessä. Toivotan Helille menestystä hänen uudessa tehtävässään, toimitusjohtaja Olli Sarekoski sanoo.
Laaksonen on vastannut vuodesta 2023 brändi-, viestintä- ja sponsorointitoiminnoista johtoryhmän jäsenenä ja ottaa tämän lisäksi vastuulleen myös johtamisen ja kulttuurin kehittämisen sekä HR-toiminnot. Ennen rooliaan Veikkauksella Laaksonen on työskennellyt johtotehtävissä Unileverilla, Fazerilla ja Nokian Renkailla. Muutoksen myötä Veikkauksen johtoryhmän koko supistuu yhdellä.
-Jatkamme määrätietoisesti Veikkauksen strategian toteuttamista. Uskon, että Reijan johdolla voimme vahvistaa organisaatiotamme ja edistää yhteisiä tavoitteitamme kulttuurin, ihmisten johtamisen ja HR-toimintojen kehittämisellä, sanoo Olli Sarekoski.
-Olen innoissani uusista haasteista. Veikkauksella on käynnissä valtava transformaatio rahapelimarkkinan osittaisen avautumisen takia. Tämän lisäksi koko globaali rahapelimarkkina käy läpi muutosta, jonka osa mekin olemme. Veikkauksen strategian keskiössä on uudistua rohkeasti ja rakentaa yhdessä vahva voittava kulttuuri. Tärkeä osa sitä on myös johtamisen kehittäminen. Tavoitteena on luoda kestävää menestystä Veikkaukselle, sanoo Reija Laaksonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Vain yksi 13 oikein tulos - Vakiosta 200 000 euroa Helsinkiin7.5.2025 15:43:41 EEST | Tiedote
Lauantain Vakiosta löytyi yksi täysosuma. Nettipelaaja Helsingistä voitti ainoalla 13 oikein -tuloksella 200 000 euron takuupotin.
Kaikki tai ei mitään -pelistä täysosuma Kaarinaan7.5.2025 13:54:48 EEST | Tiedote
Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi maanantain arvonnassa yksi 0 oikein -tulos, jolla onnekas pelaaja nappasi 125 000 euron voiton.
Vuoden 1995 Suomen maailmanmestaruus tuli pienin kertoimin – ”Tänä vuonna Leijonat on vahvasti haastajan asemassa”7.5.2025 07:48:57 EEST | Tiedote
Tänään on kulunut tasan 30 vuotta Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta. Vuonna 1995 Leijonien maailmanmestaruuden puolesta vetoa lyöneet Veikkauksen asiakkaat lunastivat kertoimella 2,47. Tänä vuonna Suomen kerroin on selvästi suurempi.
Eurojackpotissa ei täysosumia - perjantaina potissa 120 miljoonaa ja toisessa voittoluokassakin jo noin 21 miljoonaa euroa6.5.2025 22:23:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti jatkaa maksimilukemissa 120 miljoonaa euroa. Pelin toisen voittoluokankin potissa on perjantaina jo noin 21 miljoonaa euroa.
Kenosta suuri voitto - 200 000 euron potti Siikajoelle6.5.2025 11:32:00 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Siikajoelta voitti Keno-rivillään 200 000 euron suurvoiton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme