KOVA: Asumisoikeusasuminen edelleen paras asumisen välimalli
24.9.2024 15:07:19 EEST | KOVA ry | Tiedote
Selvityshenkilöt tekniikan tohtori Matti Kuronen ja pääekonomisti Juhana Brotherus luovuttivat tänään ympäristöministeriölle selvityksensä vuokra- ja omistusasumisen välisen välimallin tarpeesta ja mahdollisesta uudesta välimallista. Selvityshenkilöt arvioivat, ettei vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvalle uudelle hallintamuodolle ole varsinaisia perusteita.

Suomessa on kokeiltu erilaisia vuokra- ja omistusasumisen välisiä malleja useiden vuosikymmenien aikana, mutta vain asumisoikeusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja turvalliseksi sekä asukkaita kiinnostavaksi. Tätä taustaa vasten selvityksen tulokset eivät ole sinänsä Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n mielestä yllätys.
Asumisoikeusmalli otettiin käyttöön 1990-luvun alkuvuosina ja sillä on rakennettu lähes 60 000 asuntoa tähän mennessä. Niissä asuu yli 100 000 henkilöä. Asumisoikeusjärjestelmä on ainoa itsensä kunnolla läpilyönyt ja vakiintunut malli, jolla on voitu ja voidaan edelleen ehkäistä asuinalueiden eriytymistä. Hallitus on kuitenkin päättänyt, että uusien asumisoikeusasuntojen rakentaminen loppuu vuoden 2025 lopussa.
- Kiitän selvityshenkilöitä heidän työstänsä. Se osoittaa, että toimivia uusia asumisen hallintamalleja on hankala luoda. Nyt maan hallituksen olisikin viipymättä syytä todeta, että asumisoikeusasumisella on paikkansa asumisen kentällä. Samalla hallituksen tulisi päättää, että asumisoikeusasuntojen uudisrakentaminen mahdollistetaan myös jatkossa, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen toteaa.
KOVA valmis uudistamaan asumisoikeusjärjestelmää
Valtion riskejä on esitetty syyksi asumisoikeusasuntojen uudisrakentamisen lopettamiselle. KOVA uskoo kuitenkin, että asumisoikeusjärjestelmää voidaan kehittää vastaamaan tähän kritiikkiin. KOVA myös ehdottaa, että hallitus mahdollistaa asumisoikeusasuntojen rakentamisen myös vuoden 2025 jälkeen ja samalla harkitsee järjestelmän uudistamista. KOVA on toimittanut maan hallitukselle ja ympäristöministeriölle omat ehdotuksensa asumisoikeusjärjestelmän kehittämiseksi.
- Näkisin parhaaksi, että nykyistä asumisoikeusmallia kehitettäisiin asumisen välimallina. Ehdotuksemme sisältävät muun muassa sen, että asumisoikeuslainsäädäntöä kehitettäisiin valtion riskienhallinnan näkökulmasta. Ehdotuksiamme saa edelleen hyödyntää ja olemme valmiit vuoropuheluun asumisoikeusjärjestelmän uudistamiseksi, Parkkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni ParkkonentoimitusjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 593 3338jouni.parkkonen@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2024 yhteensä noin 6 200 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
KOVA: Kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syynä24.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tänään 24.4.2026 kevätkokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet kommentoivat viime aikoina käytyä asuntopoliittista keskustelua toteamalla, että kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syytä. Osa keskustelijoista on katsonut, että vapaarahoitteisen asuntokannan ongelmat, erityisesti tavanomaista matalammat käyttöasteet, vapaarahoitteisen asuntojen ylitarjonta, asuntojen hintojen lasku ja uuden asuntotuotannon vähäisyys johtuisivat kohtuuhintaisesta asumisesta ja asuntotuotannosta. Väitteet ovat vailla todellisuuspohjaa ja vaikuttavat populistisilta heitoilta, joilla syyllistä pyritään löytämään muualta kuin omasta toiminnasta.
140. jäsen KOVA ry:lle23.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Laitilassa toimiva Kiinteistö Oy Laitilan Talot on Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusin jäsen. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiön KOVAn jäseneksi tänään.
KOVA tyytyväinen korjausrakentamisen tukemisesta22.4.2026 22:09:47 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry on tyytyväinen pääministeri Petteri Orpon hallituksen viimeisessä kehysriihessä tehtyihin päätöksiin korjausrakentamisen tukemisesta. Hallituksen päätösten mukaan energiaremontteihin kohdennetaan määräaikaisesti avustuksia yhteensä 110 miljoonan euron edestä tänä ja ensi vuonna.
KOVA esittää hallitukselle kasvutoimia kehysriiheen – tavoitteena uudis- ja korjausrakentamisen kasvu20.4.2026 09:57:17 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry ehdottaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämistä sekä korjausrakentamisen tukemista pääministeri Petteri Orpon hallituksen kehysriiheen 21.-22.4.2026. Hallitus päättää kehysriihessä myös toivottavasti kasvutoimista talouden vauhdittamiseksi. KOVAn molemmat ehdotukset tarjoaisivat lisää töitä rakennusalalle sekä vauhdittaisivat kohtuuhintaista asuntotuotantoa ja tukisivat vihreää siirtymää kiinteistöalalla.
KOVA: Kohtuuhintaiset kodit kustannuspaineista huolimatta edelleen selvästi markkinahintaisia edullisempia8.4.2026 03:30:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten, normaalien vuokra-asuntojen vuokra on keskimäärin 13,70 euroa asuinneliöltä kuukaudessa vuonna 2026. Erityisryhmien vuokra-asuntojen keskivuokra on 15,29 euroa per neliömetri. Omakustannusvuokrat kattavat asunnoista aiheutuvat hoito- ja pääomamenot. Keskimäärin suurimmat menoerät ovat asuntojen vuosikorjaukset (17 % vuokrasta) ja lämmitys (10 %) sekä lainanlyhennykset (19 %) ja korkokustannukset (13 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme