Joensuun Rantakylään uusi hirsipäiväkoti
Joensuussa avattiin 1.8.2024 upouusi, liikunta- ja luontopainotteinen Norlandia Into -päiväkoti. Hirsinen Into on Norlandian ja Hoivarakentajien ensimmäinen yhteinen kohde.

Norlandia on yksi varhaiskasvatuksen edelläkävijöistä – Joensuussa Norlandian tavoitteena oli yhdistää laadukas ja monipuolinen varhaiskasvatus moderniin ja ekologiseen hirsirakentamiseen.
– Saimme terveellisen, kestävän ja inspiroivan oppimisympäristön, jossa 87 joensuulaista lasta saa oppia itsestään ja ympäristöstään leikin keinoin, Norlandian kiinteistöpäällikkö Pekka Syrjälä kertoo.
Arkkitehti Jarmo Taipaleen kädestä syntynyt, L-muotoon rakennettu Norlandia Into on pinta-alaltaan 764,5 neliömetriä. Tilat on räätälöity erityisesti liikunta- ja luontopainotteisen päiväkodin tarpeisiin. 87 lapselle ja viidelle ryhmälle mitoitettuun, aisteja hellivään hirsirakennukseen piirrettiin myös kookas monitoimitila lepoa, leikkiä, liikuntaa, esityksiä ja iltakäyttöä varten.
– Päiväkodin hiljennyttyä tilan voivat ottaa haltuun vaikka ilmajoogaajat, sillä katosta löytyy valmiiksi kiinnikkeet joogakankaille, Hoivarakentajien projektipäällikkö Juho Mäkelä kuvailee.
Päivällä liikunnallisia lapsia aktivoimaan monitoimitilasta löytyy mm. liikuntavälinekiskot katossa, rengaskeinu, puolapuunäyttämö sekä kiipeilyseinä. Ulkona lasten viihtymisen takaavat pihan monipuoliset leikkimahdollisuudet sekä runsaan sadan neliömetrin tekonurmi pelejä varten.
A-energialuokkaan suunniteltu Norlandia Into on sekä vähähiilinen että energiatehokas tiiviin rakenteen, älykkään talotekniikan, 8 kWh -aurinkovoimalan sekä energiatehokkaan valaistuksen ja vettä säästävien hanojen ansiosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho MäkeläProjektipäällikköHoivarakentajat Oy
Puh:0400 149 250juho.makela@hoivarakentajat.fiMiia KollinCountry ManagerNorlandia Päiväkodit
Puh:040 540 1263miia.kollin@norlandia.comKuvat




Linkit
Hoivarakentajat lyhyesti
Hoivarakentajat on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vastuullisen rakentamisen edelläkävijä. Rakennamme johtaville sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatusalan toimijoille haluttuja ja pitkäikäisiä palvelurakennuksia puhtaasta, kotimaisesta hirrestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hoivarakentajat Oy
Hoivarakentajat ja Nordiqus sopivat yli 12 milj. € portfoliokaupasta6.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Hoivarakentajat ja Nordiqus ovat sopineet kolmen uuden koulu- ja päiväkotikiinteistön kaupasta. Kiinteistöjen kokonaisarvo on 12,25 miljoonaa euroa. Kahden vuosina 2023 ja 2024 valmistuneen kiinteistön kaupan on määrä toteutua marraskuussa 2025. Kolmas rakenteilla olevan päiväkotikiinteistön kauppa toteutuu sen valmistuttua elokuussa 2026.
Hoivarakentajilta neljä hirsikiinteistöä Norlandia Päiväkodeille ja Aberialle6.11.2025 11:34:21 EET | Tiedote
Hoivarakentajat, Norlandia Päiväkodit ja Aberia ovat sopineet kolmen päiväkodin ja yhden kehitysvammaisten palvelukodin rakentamisesta Suomeen vuosien 2025–2026 aikana. Neljän hirsikiinteistön yhteenlaskettu kerrosala on lähes 4 400 m2 ja arvo noin 16 milj. €.
Kurikan kaupungille uusi hirsipäiväkoti Hoivarakentajilta1.4.2025 08:33:00 EEST | Tiedote
Hoivarakentajat rakentaa Kurikan Jyrään turvallisen ja energiatehokkaan hirsipäiväkodin. Kurikan kaupungin kilpailuttaman KVR-urakan arvo on noin 7 miljoonaa € sisältäen arvonlisäveron. Työt käynnistyvät keväällä 2025 ja uusi A-energialuokan päiväkoti otetaan käyttöön toukokuussa 2026. Piharakennukset mukaan lukien Jyrän uuden päiväkodin kokonaisala on 1 792 m2.
Puurakentamisen suurkaupunki Vantaalle kaksi uutta päiväkotia Hoivarakentajilta4.3.2025 08:08:00 EET | Tiedote
Julkisen puurakentamisen edelläkävijä Vantaan kaupunki rakennuttaa Matariin ja Leppäkorpeen kaksikerroksiset massiivipuiset päiväkodit vuosien 2025–2027 aikana. 126- ja 168-paikkaisten päiväkotien KVR-urakoinnista vastaa tiukan kilpailutuksen jälkeen Hoivarakentajat.
Hoivarakentajat kasvuvauhdissa – palvelurakentamisen ja elinkaaristrategisen osaamisen tarve lisääntyy4.2.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Hoivarakentajien kasvunäkymät ovat erinomaiset: vuoden 2024 liikevaihto oli noin 32 milj. € ja liikevoitto noin 2,2 milj. €. Liikevaihtoennuste vuodelle 2025 on noin 50 milj. €. Puolet tänä vuonna rakennettavista palvelu- ja päiväkotihankkeista on kaupunkien ja kuntien KVR-toteutuksia. Toinen puoli on sosiaali- ja terveysalan toimijoille rakennettavia kohteita. Ennusteen liikevaihdolle on varmistettu rahoitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme