Keski-Uudenmaan pelastuslaitos avaa uuden aseman Tikkurilaan
Lokakuun alussa avattavalle Tikkurilan valmiusasemalle sijoittuu kaksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä: ensihoitoyksikkö, eli ambulanssi sekä kärkiyksikkö, eli pieni paloauto. Asemalta löytyvät myös Tikkurilan VPK:n ajoneuvot ja tilat. Lähivuosina Vantaalle rakennetaan lisää valmiusasemia, jotta Keski-Uudenmaan pelastuslaitos pystyy nostamaan toimintavalmiutensa lakisääteiselle tasolle.

Tikkurilan keskustaan Vanhalle Sahatielle, aivan rautatieaseman tuntumaan, avataan lokakuun alussa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen uusi valmiusasema. Asemalle sijoitetaan yksi kärkiyksikkö ja ensihoitoyksikkö. Kärkiyksikkö on paloauto, jolla avun kohde tavoitetaan nopeasti alueilla, joilla nykyiset paloasemat ovat liian kaukana. Kärkiyksikkö aloittaa pelastustoiminnan ja voi toimia itsenäisesti kiireettömillä tehtävillä. Tarvittaessa sen avuksi hälytetään muita pelastusyksiköitä. Uusi valmiusasema tulee parantamaan Tikkurilan alueen asukkaiden turvallisuutta sekä pelastustoiminnan ja ensihoidon palvelutasoa ja toimintavalmiutta.
Kärkiyksikkö on varusteltu monipuolisesti
Tikkurilaan sijoittuva kärkiyksikkö on ambulanssinkokoinen paloauto. Se on varustettu korkeapainejärjestelmällä, minkä ansiosta mukana oleva vesimäärä riittää tehokkaaseen alkusammutukseen niin rakennuspaloissa kuin liikennevälinepaloissa. Suuremmissa paloissa yksikkö tekee alkusammutustoimia ja alkutiedustelua valmiiksi, jotta tehokas sammutustyö voi alkaa heti toisen pelastusyksikön saavuttua paikalle.
Yksikössä on mukana välineistöä aina tieliikennepelastamisesta puunraivaukseen ja savusukellukseen asti. Kärkiyksikkö voi toimia myös ensivasteyksikkönä, millä tarkoitetaan lähimpänä sijaitsevaa yksikköä, joka pystyy aloittamaan tehostetun ensihoidon.
Erikoisuutena yksikössä on heittosammutin. Se voidaan heittää sisälle esimerkiksi palavaan asuntoon, jolloin sammutin toimii turvallisena alkusammutusvälineenä ennen savusukelluksen aloittamista. Kärkiyksikkö on miehitetty kahdella palomiehellä.
Nykyaikaiset vaatimukset täyttävä asemarakennus
Asema on kaksikerroksinen, ja tilojen toiminnot on mietitty operatiivisen käytön kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisessä kerroksessa on kalustohallin lisäksi pelastustoiminnan ja ensihoidon toimistohuoneet, kuntosali, saunatilat sekä kaluston ja varusteiden huoltotilat ja varastot. Toisessa kerroksessa sijaitsevat keittiö, oleskelutilat sekä valmiushuoneet. Oleskelutila soveltuu myös koulutuksiin.
Tiloissa on huomioitu työturvallisuutta edistävät puhtaan paloaseman periaatteet sekä ekologisuus. Aseman katolla on varaus aurinkopaneeleille ja autokatoksessa on viherkatto. Valaistus on säädettävissä käytön mukaan ja rakennuksessa on kaukolämpö. Lattioissa ei ole käytetty muovimateriaaleja, ja näin on pyritty torjumaan mahdollisia sisäilmaongelmia.
Aseman toinen pääty on Tikkurilan VPK:n käytössä. Sopimuspalokunnalla on oma kalustohalli sekä oleskelutilat. Kuntosali ja varusteiden huoltotila ovat yhteiskäytössä vakituisen henkilökunnan kanssa.
Lisää valmiusasemia tulossa
Vantaalle rakennetaan lähivuosina neljä keskenään lähes identtistä valmiusasemaa, joista Tikkurilan alueen asema on ensimmäinen. Korson valmiusaseman suunnittelu on aloitettu, ja siihen osallistetaan myös lähiasemien paloesimiehiä. Rakentamisen on arvioitu alkavan keväällä 2025, ja aseman pitäisi olla valmis vuoden 2026 aikana. Loput kaksi asemaa sijoittuvat Hakunilaan ja Myyrmäkeen.
Uudet valmiusasemat rakennetaan, jotta pelastuslaitos pystyy saavuttamaan kyseiset alueet kiireellisissä pelastustehtävissä vaaditussa toimintavalmiusajassa. Kiireellisissä pelastustehtävissä tiheästi rakennetuilla kaupunkialueilla ensimmäisen yksikön tulee olla paikalla kuudessa minuutissa hälytyksen vastaanottamisesta. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan vähimmäistavoitteena on, että ensimmäinen yksikkö saavuttaa asetetun toimintavalmiusaikatavoitteen vähintään 50 prosentissa tehtävistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi RahikainenApulaispelastusjohtajaKeski-Uudenmaan pelastuslaitos
Puh:09 41 9140jussi.rahikainen@vakehyva.fiKuvat

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Tehtävänämme on pelastustoiminnan järjestäminen, onnettomuuksien ehkäisy sekä häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen toiminta-alueellamme.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kuuluu hallinnollisesti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueeseen, mutta palvelee myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta. Toimimme kahdeksan kunnan alueella tiiviissä yhteistyössä lähialueiden pelastuslaitosten ja muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Keski-Uudenmaan pelastuslautakunnassa 5.3.2025 hyväksyttiin viime vuoden raportointi5.3.2025 18:17:08 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta kokoontui 5.3. 2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa pelastuslaitoksen omavalvontaraportti 4/2024 ja vuosikatsaus sekä tilinpäätös vuodelta 2024.
Aluehallitus myönsi VAKEn järjestöavustukset 20254.3.2025 16:24:49 EET | Tiedote
Avustusmääräraha kasvoi edellisvuodesta: järjestöavustusta myönnettiin 39 toimijalle yhteensä 920 000 euroa.
Keski-Uudenmaan pelastuslautakunnassa 5.3.2025 viime vuoden raportointi28.2.2025 15:23:10 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta kokoontuu 5.3. 2025. Kokouksessa käsitellään muun muassa pelastuslaitoksen omavalvontaraportti 4/2024 ja vuosikatsaus sekä tilinpäätös vuodelta 2024.
VAKE on purkanut Pro Hoiva Oy:n palveluntuottajasopimuksen – asiakkaille järjestetään uusi palveluntuottaja25.2.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) on purkanut hyvinvointialueelle kotihoidon palveluja tuottaneen Pro Hoiva Oy:n sopimuksen palvelussa ilmenneiden laadullisten ongelmien takia.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoidon yhteistoimintaneuvottelut päättyneet24.2.2025 14:27:06 EET | Tiedote
Tammikuun alkupuolella alkaneet yhteistoimintaneuvottelut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoidon talouden sopeuttamiseksi päättyivät 24.2.2025. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin pienentyneen rahoituksen vuoksi pelastuslaitoksen rahoitusvaje vuodelle 2025 on 2,04 miljoonaa euroa. Neuvottelujen aikana säästöjä kartoitettiin kattavasti, jotta vakituisen henkilöstön irtisanomiset pystyttiin pitämään mahdollisimman pieninä ja varmistamaan ensihoidon laadukas toiminta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme