Väitös: Koulutustaso, selkäkivut ja fyysinen työkuormitus keski-iässä ennustavat vanhuuden toimintakykyä
Fysioterapeutti ja terveystieteiden maisteri Saila Kyrönlahden väitöstutkimus käsittelee koulutustason sekä työuran loppupuoliskolla koettujen alaselkäkipujen ja fyysisen työkuormituksen vaikutuksia vanhuuden toimintakykyyn. Tutkimus osoittaa, kuinka nämä tekijät voivat vaikuttaa ikääntyvien työntekijöiden toimintakykyyn pitkällä aikavälillä ja korostaa ennaltaehkäisevien toimenpiteiden oikea-aikaista kohdentamista.

Hyvä toimintakyky vanhuudessa mahdollistaa laadukkaan ja itsenäisen elämän sekä osallistumisen itselle merkityksellisiin toimintoihin. Väestön ikääntyessä toimintakyvyn edistäminen nousee yhä tärkeämmäksi yhteiskunnalliseksi haasteeksi. Saila Kyrönlahti tutki väitöskirjassaan, miten alaselkäkivut ja fyysinen työkuormitus työuran loppuvaiheessa kehittyvät ja vaikuttavat vanhuuden fyysiseen toimintakykyyn. Lisäksi hän tarkasteli koulutusryhmien välisiä eroja toimintakyvyn heikkenemisessä ja selvitti tekijöitä näiden erojen taustalla.
– Ikääntymiseen liittyvien biologisten muutosten vuoksi työuran loppupuolisko voi olla erityisen herkkää aikaa fyysisen toimintakyvyn kehityksen kannalta, sillä kehon kyky korjata erilaisten altistusten, kuten fyysisen työkuormituksen, aiheuttamia vaurioita heikkenee iän myötä. Toimintakyvyn heikkeneminen, joka voi lopulta johtaa toimintarajoitteisiin vanhemmalla iällä, saattaa alkaa jo paljon aiemmin, Kyrönlahti toteaa.
Tutkimus perustuu kolmeen laajaan seuranta-aineistoon: Terveys 2000 ja 2011-tutkimukseen (2000–2011), suomalaiseen ikääntyvien kuntatyöntekijöiden FLAME-tutkimukseen (1981–2009) sekä yhdysvaltalaiseen Health and Retirement Study (HRS) -tutkimukseen (1992–2016). Väitöstutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa laajempaa hanketta, joka tutkii keski-iän terveysriskien vaikutuksia vanhuuden terveyteen.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että alhaisempi koulutustaso liittyy nopeampaan fyysisen toimintakyvyn heikkenemiseen. Tämä ero johtui osittain fyysisestä työkuormituksesta ja korkeammasta painoindeksistä, jotka olivat yleisempiä vähemmän koulutetuilla. Lisäksi Kyrönlahti havaitsi, että suurimmalla osalla tutkituista fyysinen työkuormitus pysyi samalla tasolla keski-iästä eläkeikään. Henkilöt, jotka kokivat työn fyysisesti kuormittavaksi, kärsivät muita useammin liikkumisvaikeuksista parikymmentä vuotta myöhemmin.
– Työperäisen fyysisen kuormituksen turvallisten ja terveyttä edistävien tasojen määrittäminen sekä lihavuuden ehkäisy työuran loppupuolella voivat parantaa toimintakykyä pitkällä aikavälillä ja vähentää koulutusryhmien välisiä eroja toimintakyvyn heikkenemisessä, Kyrönlahti sanoo.
Keski-iässä koetut alaselkäkivut ennustavat vanhuuden liikkumis- ja toimintakykyä
Väitöskirjan kolmannessa osatutkimuksessa Kyrönlahti tarkasteli alaselkäkivun kehittymistä keski-iästä eläkeikään suomalaisilla kuntatyöntekijöillä, sekä sen yhteyttä myöhempään fyysiseen toimintakykyyn. Tulokset osoittivat, että selkäkipujen esiintyminen seurannan alussa ennusti niiden jatkuvuutta. Seurannan alussa useasti selkäkivuista kärsineet hyvin todennäköisesti raportoivat selkäkipuja myös seurannan edetessä. Ne henkilöt, jotka olivat alussa kivuttomia, olivat todennäköisimmin kivuttomia myös seurannan lopussa.
Usein selkäkipuja kokeneilla oli enemmän liikkumisvaikeuksia ja ongelmia itsenäisessä selviytymisessä vanhuudessa verrattuna harvoin selkäkipuja kokeneisiin. Fyysisesti vaativissa ammateissa työskentelevät kuuluivat useammin ryhmään, jossa selkäkivut pysyivät korkealla tasolla, mikä viittaa siihen, että alaselkäkipu voi olla merkittävä tekijä fyysisen työkuormituksen ja vanhuuden toimintakyvyn heikkenemisen välillä.
– Tutkimukseni osoittaa, että työuran loppupuolisko on ratkaiseva ajanjakso, jolloin voidaan vaikuttaa vanhuuden toimintakykyyn, Kyrönlahti korostaa.
– Ikääntyvien työntekijöiden fyysisen työkuormituksen keventäminen voisi auttaa vähentämään koulutusryhmien välisiä terveyseroja ja edistämään toimintakykyistä vanhuutta. Lisäksi tulokset korostavat alaselkäkipujen hallinnan ja ehkäisyn merkitystä toimintakyvyn säilyttämiseksi.
Saila Kyrönlahti työskentelee erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa muistitutkimusten parissa.
Väitöstilaisuus perjantaina 27. syyskuuta
Terveystieteiden maisteri Saila Kyrönlahden työterveyden alaan kuuluva väitöskirja Midlife Predictors of Old Age Functioning: Insights from Longitudinal Cohort Studies tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 27.9.2024 kello 13 alkaen (Jarmo Visakorpi Sali, Arvo Ylpön katu 34, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Hugo Westerlund, Tukholman yliopisto. Kustoksena toimii dosentti Subas Neupane Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saila Kyrönlahti
saila.kyronlahti@tuni.fi
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Uudelleensynnyttäjien synnytyspelon hoito on sattumanvaraista – tutkimusperustainen tuki puuttuu12.8.2025 08:27:17 EEST | Tiedote
Synnytyspelko on yleistynyt Suomessa huolestuttavasti, mutta erityisesti uudelleensynnyttäjien pelko jää usein vaille asianmukaista hoitoa. Kätilö ja TtM Laura Sandströmin väitöstutkimus osoittaa, että tarjolla oleva hoito on vaihtelevaa eikä vastaa uudelleensynnyttäjien tarpeisiin. Sandström kehitti tutkimuksessaan uudelleensynnyttäjien ryhmämuotoisen synnytyspelkointervention, jossa synnytysvalmennus sekä vertaistuki olivat keskeisiä menetelmiä.
Väitös: Milanon järjestelmä tehostaa sylkirauhaskasvainten diagnostiikkaa ja hoitoa7.8.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Sylkirauhaskasvainten diagnosointi on yksi patologian haastavimmista osa-alueista. Lääketieteen kandidaatti Henri Lagerstam selvitti väitöstutkimuksessaan, kuinka hyvin Milano-luokittelujärjestelmä eli The Milan System for Reporting Salivary Gland Cytopathology toimii sylkirauhasista otettujen ohutneulanäytteiden diagnostiikassa.
Joka viides masennuksen vuoksi eläkkeelle jäänyt ei käyttänyt mielialalääkkeitä6.8.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen edellyttää sairauden asianmukaista hoitoa, mutta 20 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen tai ahdistuneisuushäiriön vuoksi jääneistä ei käyttänyt lainkaan mielialalääkitystä. Tampereen yliopiston tutkimus tuo esiin puutteita mielenterveyshäiriöiden hoidossa ja korostaa kuntoutuksen merkitystä työelämään palaamisessa.
Viabundus-tietokanta esittelee Suomen keskiajan ja uuden ajan alun tieverkostoa24.7.2025 11:08:03 EEST | Tiedote
Suomen alueen keskiaikaiset ja varhaismodernit maantiet sekä teiden varsilla olevat etappipaikat on nyt julkaistu kaikille avoimella digitaalisella kartalla. Kolmivuotisessa Viabundus Suomi 1350–1650 -tutkimushankkeessa koottiin Suomen alueen liikennereittejä ja etappipaikkoja koskeva historiallinen paikkatieto yhtenäiseksi tietokannaksi, ja huhtikuussa 2025 tiedot julkaistiin osana eurooppalaista Viabundus-tietokantaa.
Tampereen yliopistoon valittiin lähes 3700 uutta opiskelijaa1.7.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston suomenkielisiin koulutuksiin on valittu yhteensä lähes 3700 uutta opiskelijaa yhteishaun, avoimen väylän haun ja siirtohaun kautta. Hakijamäärä ja hyväksyttyjen määrä kasvoivat edellisvuodesta. Tampereen yliopisto oli Suomen toiseksi suosituin yliopisto ensisijaisten hakemusten perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme