Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Hallitus on käynnistänyt kohtuuhintaisen asumisen alasajon
– Esitys ARAn lakkauttamisesta itsenäisenä virastona valmisteltiin nopeasti ja ilman vaikutusarvioita. Uusi asumisoikeusasuntojen rakentaminen on jo lopetettu, vaikka sitä selvittävä työryhmä päättää työnsä vasta vuoden vaihteessa. Vapaapudotus on aloitettu ilman, että hallituksella näyttää olevan edes mitään suunnitelmaa, kritisoi ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto budjettikeskustelun alla.

– Erityisen surulliseksi tekee se, millä tavoin hallitus suhtautuu erityisryhmien, kuten vammaisten, ikäihmisten ja opiskelijoiden asumiseen. Tänä vuonna hallitus puolitti investointiavustukset, minkä johdosta ne loppuivat jo maaliskuun lopussa. Ensi vuonna valtuus on silti nykyistäkin pienempi, sillä tällä kertaa valtuudesta kahmaistaan pois 75 % lisää. Tämä leikkaus aiheuttaa sen, että esimerkiksi merkittävä osa jo suunnitelluista yhteisöllisen asumisen hankkeista menee jäihin ja jää toteutumatta, Perholehto jatkaa.
Kohtuuhintaista asumista tarjoava julkisin varoin tuettu ARA-tuotanto lähes puolittuu ensi vuonna. Rakennusteollisuus RT:n suhdannekatsauksen mukaan hallitus oletti vapaarahoitteisen asuntorakentamisen paikkaavan julkisin varoin tuettua, mutta näin ei ole tapahtumassa.
– Hallituksen pitäisi korjata päätöksensä ja lisätä pikaisesti ARA-valtuutta helpottaakseen sekä asuntoa tarvitsevien että rakennusalan tilannetta. Hallitus menetti jo edellisen tilaisuutensa estää rakennusalaa vajoamasta syvimpään kuoppaan koko euroalueella, mutta nyt se ehtisi halutessaan vielä toimia ajoissa. Tänä vuonna tuettua asuntotuotantoa taivuttiin lisäämään rakennusalan kriisin takia, mutta tätä linjaa pitäisi vielä jatkaa, arvioi kansanedustaja Marko Asell.
– Kun hallitus tekee ideologisia päätöksiä romuttaa sosiaalista asuntotuotantoa ja haluamalla jättää siitä jäljelle vain aivan välttämättömimmän osan, niin se ei tunnu ymmärtävän, ettei asuntotuotantoa voi jättää pääsääntöisesti markkinaehtoisen tuotannon varaan. Jos kohtuuhintaista asumista ei ole tarjolla, ei kallis asuminen ole monellekaan realistinen vaihtoehto, Asell miettii.
Asunnottomuus koskettaa uutta ryhmää eli sosiaaliturvaleikkausten takia matalapalkkaisia työssäkäyviä, joiden pitäisi löytää edullisempi asunto, mutta näitä ei ole riittävästi tarjolla. Häätöjen määrä kasvanut vuoden ensimmäisellä puolella isoissa kaupungeissa jopa yli viidenneksellä. Hallitusohjelmassa tavoitellaan pitkäaikaisasunnottomuuden poistamista vuoteen 2027 mennessä.
– Hallitus pyrkii tähän kohdistamalla tuet ja toimenpiteet heikoimmassa asemassa oleviin, mutta toimillaan se on myös vaarassa ajaa yhä useampia suomalaisia tähän asemaan. On nurinkurista, että hallitus lisää omilla toimillaan asumisneuvonnan tarvetta, mutta suuntaa siihen ensi vuonnakin edelliseen hallitukseen verrattuna puolitetun määrärahan eli 2 miljoonaa euroa. Valtion asuntorahasto sulautetaan valtion budjettiin, jolloin sen kohtuuhintaisen asumisen takaamista varten kerättyjä varoja voidaan käyttää mihin vain, ja tämä vaarantaa rahaston toiminnan jatkossa. Tarvitsemme pitkäjänteistä ja päättäväistä asuntopolitiikkaa, mutta nykytilanne herättää huolta, missä määrin kohtuuhintaista asumista on tarjolla tulevaisuudessa, kansanedustaja Johan Kvarnström pohtii.
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiPinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Marko Asell: Hallitus aikoo pettää Suomen nuoret6.3.2025 16:08:58 EET | Tiedote
Kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee, näin todetaan hallitusohjelmassa. Nuorisoalan tietojen mukaan hallitus on kuitenkin kohdistamassa kevään kehysriihessä nuorisoalalle ja nuorisojärjestöille 7,5 miljoonan euron valtionavustusleikkauksen. Tämä on 40 % avustuksista. – Nuoriin on jo kohdistettu merkittäviä leikkauksia ja nyt hallitus aikoo jatkaa taakan kasaamista nuorten harteille. Jälleen kerran näyttää siltä, että hallitus aikoo vaikeuttaa jo ennestään heikossa asemassa olevien tilannetta, kansanedustaja Marko Asell (sd.) ihmettelee.
SDP:n Eloranta: Hallitus suunnittelee kohtalokkaita säästöjä nuorisoalalle6.3.2025 15:34:13 EET | Tiedote
Nuorisoala ry:n tietojen mukaan hallituksen puoliväliriihessä nuorisoalan järjestöiltä ollaan mahdollisesti leikkaamassa jopa 40 prosenttia valtionavustuksista. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii hallitusta luopumaan lyhytnäköisistä nuorisoalan leikkauksista.
SDP:n Perholehto: Pitääkö Orpo ilmastolupauksensa vai ryhtyykö hallitus siirtämään maalia?6.3.2025 09:43:00 EET | Tiedote
– Yli 200 teollisuusyritystä nousi eilen vaatimaan samaa, minkä Murron kasvutyöryhmän raportti jo vahvisti. Jos haluamme Suomeen kestävää kasvua, on Orpon saatava hallituksensa rivit suoriksi, koska epävarmuus ilmastopolitiikassa jarruttaa talouskasvua, vaatii ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
SDP:n Saku Nikkanen: Jätin kirjallisen kysymyksen AVMS direktiiviin liittyvästä kotimaisten av-tuotantojen kulttuurirahoituksen mahdollisuudesta5.3.2025 13:35:24 EET | Tiedote
Orpon hallitus on vähentänyt suomalaisen kulttuurin budjettirahoitusta. Ylen uutisoinnin mukaan rahoituksen vähyys näkyy jo esimerkiksi näyttelijöiden heikentyneissä työllistymismahdollisuuksissa. Asiaan olisi mahdollista saada helpotusta. Euroopan unionin Audiovisual Media Services (AVMS) direktiivi sisältää pykälän, joka mahdollistaa valtiolle oikeuden vaatia kansainvälisiä suoratoistopalveluja rahoittamaan kotimaisia audiovisuaalisia tuotantoja, kertoo Saku Nikkanen.
Sdp:n kansanedustaja Paula Werning: Kansalaisneuvonnan lakkauttaminen vaikeuttaa kansalaisten asiointia5.3.2025 11:33:30 EET | Tiedote
Hallitus aikoo lakkauttaa Kouvolassa toimivan kansalaisneuvonnan osana Digi- ja väestötietoviraston toimintojen uudelleenjärjestelyjä. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää päätöstä vastuuttomana ja kyseenalaistaa hallituksen perustelut säästöistä ja tehokkuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme